KEVÄTTERÄTEOLOGINEN PÄIVITTELY 15. Israel ja pyramidit

Miksi ei Vanhassa testamentissa ole sanaakaan pyramideista? Itse asiassa koko Raamatussa ei mainita niitä. Ja Raamatun piti olla kaiken käsikirja. Sen piti tietää kaiken. Jumalan kirjoittama, tai vähintään ohjeistama. -Tai jospa olikin niin, että Jumala oli vähän kateellinen egyptiläisille, kun kykenivät noita massiivisia rakennelmia tekemään aikana, kun Hänen oma silmäteräkansansa ei osannut muuta kuin tapella, sotia ja sulattaa kultaa vasikan pienoismallia varten, ja päätti jättää ne tyyten mainitsematta.

Tai sitten ne valtaisat ja lujaa insinööritaitoa edellyttäneet rakennelmat nyt vain ei kiinnostanut israelilaisia, koska heidän OMA tarinansa oli tärkein. HE olivat oleellinen asia koko maailmassa. Eipä Raamatussa sitten ole mainittu muitakaan aikojen takaisia kehittyneitä kulttuureita ja näiden aikaansaannoksia. Ei ole mainintaa Stonehengestä, tai mitä nimeä siitä ammoin käytettiinkään, maailman ensimmäisestä kuukausikalenterista. Mutta silloin unohdetaan koko Jumala Raamatun tarinoiden alkuunpanijana.

Mutta siis israelin kansa oli tarinan mukaan faaraoitten maassa orjuudessa yli 400 vuotta. Luulisi näiden joutuneen itsekin olemaan rakentamassa niitä kivikasoja. Mutta ei mitään mainintaa missään. On siis otettava esille yksinkertaisin selitys asiaan. He eivät olleet siellä. Orjuudessa Egyptissä. Siitä ei itse asiassa ole mitään arkeologista todistetta. Ei yhtäkään. Ainoastaan israelilaisten omat kirjoitukset.

Eivätkä nämä myöskään vaellelleet autiomaassa vankeudesta päästyään. Silkkaa legendaa sekin. Siis, että nämä olisivat hortoilleet 40 vuotta alueella, jonka Google mapsinkin avulla voi arvioida sellaiseksi mitoiltaan, että sen kävelee päästä päähän muutamassa päivässä. 40 vuotta talsimista suunnilleen Uudenmaan kokoisella pläntillä. Satoja tuhansia. Täytyi olla aika pöljää porukkaa, jos ei sieltä ulos löytänyt vaikka sanotaan parissa viikossa. Eikös sen Jumalankin pitänyt johdattaa näitä? Aika kädetön suunnistaja siinä tapauksessa.

Israelin vankeus ja orjuus Egyptissä ja siitä oman Jumalan avulla ovat siis silkkaa fiktiota, jolla luotiin sankarillista kansan identiteettiä ja rakennettiin omaa vahvaa jumalakuvaa, jumalaa, joka voittaa kaikki muut jumalat. Egypti oli kerrotun vankeuden aikaan kehittynyt kulttuuri, joten aivan varmasti merkintöjä heprealaisesta kansasta olisi jäänyt, jos tarinoiden orjuus olisi oikeasti tapahtunut. Voi miettiä myös, miten satoja tuhansia ihmisiä otettaisiin kiinni ja roudattaisiin matkojen taakse ja miten näitä pidettäisiin kiinni. Eivät he siellä olleet. Exodus on silkkaa kekseliästä legendaa.

Israelin kansan kirjailijat rakentelivat narratiivia vainoista ja niistä vapautumisesta omaan poliittiseen käyttöönsä. Näinhän sitä useimmat kulttuurit ja kansat ovat tehneet. Itäisessä naapurimaassammekin tällaista narratiivia ulkopuolisesta uhasta ja vainosta rakenneltiin myös vuosikausia ja jäljet ovat nyt näkyvissä Ukrainassa.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Tilaa
Ilmoita
18 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Seppo Heinola

Hyvä Yki että kiinnität asian huomiota. Kyllä Raamatussa on viittaus nimeomaan Kheopsin pyramiidiin, eli Jobinkirjan jakeessa
38:6:
38:4 Missä olit silloin, kun minä maan perustin? Ilmoita se, jos ymmärryksesi riittää.
38:5 Kuka on määrännyt sen mitat – tottapa sen tiedät – tahi kuka on vetänyt mittanuoran sen ylitse?
38:6 Mihin upotettiin sen perustukset, tahi kuka laski sen kulmakiven
38:7 kun aamutähdet kaikki iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat?
Kheopsin pyramidi oli maan ’kulmakivi siinä mielessä että se sijaitsee suht tarkasti 30 pituus- ja leveyspiirin risteyksessä (koordinaatit 29°58′31.3″N, 31°07′52.7″E), ja ilmansuuntien mukaan sijoitettuna ja tuo meridiaanien risteys jakaa maapallon neljään osaan, joissa on maapinta-alaa suunnilleen yhtä paljon kussakin.

Seppo Heinola

Kyllä meridiaanit on tunnettu, jo sumerilaiset näyttivät jakaneen pyöreän maapallon 360 asteeseen. Maapallolla onkin juuri 360 meridiaania, jotka on erotettu toisistaan valokaarella. Kheopsiin liittyy muutakin meridiaanista ’sattumaa’. Jos vedät suoran viivan pitkin pyramidin pohjaneliön läntistä sivua koilliseen viiva osuu suoran Belechemiin, Jeesuksen syntymäkapunkiin, jonka etelä osa on sijainnut leveyspiirin 31.68 asteella. Lukuarvo nimelle Herra Jeesus Christhos on juuri 3168,joka on viittaa moneen muuhunkin hämmästyttävään, katsopa tästä:
https://biblenumbers.files.wordpress.com/2012/08/lord-jesus-christ-gematria-3168-grant.pdf

Viimeksi muokattu 2 vuosia sitten by Seppo Heinola
Seppo Heinola

Induktioon perustuvat tieteet ovat itseään korjaavia ja mutta moni korjaus roikkuu ilmassa hyvinkin pitkää ennen kuin menee läpi ja saa ns. konsensuksen taakseen. Viime aikoina erityisesti arkeologia on joutunut monen monista vanhoista käsityksistään haastetuksi. Meridiaanien varhainen tuntemus voidaan päätellä välillisesti ja lähtölinja ei ole ollut Greenwichissä vaan todennäköisesti juuri Egyptissä. Oma mielenkiintonsa on ns. Piri Reisin kartassa, mikäli se todella kuvaa maapalloa ilmasta käsin nähtynä jo tuhansia vuosia sitten.

Kalevi Kauppinen

”Onneksi tieteet todellakin OVAT itseään korjaavia.”

Tarkoittaa sitä, että tiede korjaa itseään loputtomiin, sen takia ei tiedettä voi uskoa, koska se aina muuttuu.

Ihminen kumminkin etsii totuutta, joka koskaan ei muutu. Totuutta maailman alusta maailman loppuun saakka.

Aika on väliaikaista, joka loppuu aikanaan, mutta ajattomuus on pysyvää. Ajattomuuteen ei tiede ota mitään kantaa, koska se on tieteen ulkopuolella.

Seppo Heinola

Että Kalevi onnistuit väärinymmärtämään tai väärentämään tämänkin asian. Se että tiede korjaa itseään EI näet tarkoita Kalevi sitä, että se aina ja kaikessa korjaa itseään ja milloin korjaakin se usein vain tarkentaa käsityksiään, ei ’muuta’ niitä.
Sinä Kalevi et sitten varmaan koskaan käy lääkärissä, sillä ethän voi lääketieteeseen uskoa koska tämäkin tiede korjaa ja tarkentaa diagnoosejaan ja hoitokeinojaan.?

Kalevi Kauppinen

”Sinä Kalevi et sitten varmaan koskaan käy lääkärissä, sillä ethän voi lääketieteeseen uskoa koska tämäkin tiede korjaa ja tarkentaa diagnoosejaan ja hoitokeinojaan.?”

Sillä hetkellä, kun käyn lääkärissä minua hoidetaan sen tietämyksen mukaan kun silloin tiedetään. Kymmenen vuoden päästä minua voitaisiin hoitaa toisella tavalla, koska tietämys on lisääntynyt.

Uusi tieto tuo aina muutoksia vanhaan menetelmään, joka on kehitystä, mutta Raamatun totuudella ei tule kehitystä, vaan se on ikuisesti sama, onhan siinä ratkaiseva ero.

Seppo Heinola

Sanoi Kalevi edellä näin: ”Tarkoittaa sitä, että tiede korjaa itseään loputtomiin, sen takia ei tiedettä voi uskoa, koska se aina muuttuu.”

Käytät siis lääketiedettä hyväksesi vaikka et edellä sanomasi perustella usko siihen…opportunistista sanoisin…

Ja Raamattu on kirjaimin ja sanoin ja lausein kirjoitettu kirja, joka kertoo historiasta. Historian- ja kielentukimus ovat myös tieteitä ja näiden tieteiden käsitykset Raamatun kielestä ja historian tapahtumista ovat monin osin jatkuvassa muutosliikkeessä nekin. Raamatun ’totuudet’ ovat siis kaikkea muuta kuin ’kiveen hakatut’

Kalevi Kauppinen

”Käytät siis lääketiedettä hyväksesi vaikka et edellä sanomasi perustella usko siihen…opportunistista sanoisin…”

Pitäisikö sanoa niin, että sen hetkinen tieto ei ole lopullista, niin se kuvaisi paremmin myös lääketiedettä.



Seppo Heinola

Väärin sanottu tuokin, sillä monen moni tieteellinen tieto on aivan lopullinen, esim. se että maa kiertää aurinkoa. Oikein olisi sanoa ettei k a i k k i tieto ole lopullista.

Kalevi Kauppinen

 ”esim. se että maa kiertää aurinkoa. Oikein olisi sanoa ettei k a i k k i tieto ole lopullista.”

Huono esimerkki, koska koska Wikipedian mukaan maa ja aurinko eivät ole ikuisia.

Tauno J. Jokinen

 ”esim. se että maa kiertää aurinkoa.”

 Joo Kalevi, …

Tämä kiertäminen on suhteellista ja riippuu siitä mistä suunnasta asiaa tarkastellaan. Maasta katsoen aurinko kiertää maata ja auringosta katsoen (joskaan kukaan ei ole katsonut, joten tämä on pelkkä uskomus) maa kiertää aurinkoa.

Fysikaalisiin tieteisiin uskovan näkökulmasta maa ja aurinko muodostavat kahden kappaleen systeemin, jossa molemmat kappaleet kiertävät yhteistä massakeskipistettä. Tämä on pelkkä approksimaatio, koska molempien kappaleiden liikkeeseen vaikuttaa suunnaton määrä muitakin voimia.

Toisaalta tieteellä ei ole oikeastaan minkäänlaista aavistusta siitä, liikkuuko maa tai aurinko lainkaan ja mihin suuntaan. Tieteellisen uskomuksen mukaan liike on suhteellista ja riippuu lähinnä tarkastelijasta.

Ylipäätään tiede on lähinnä joukko relativistisia uskomuksia, joita on korvausta vastaan kirjoiteltu tiedelehtiin. Eilen oli hyvä TV-ohjelma lääketieteestä, jonka historia iilimadoista ja lobotomiasta alkaen on täynnä taikauskoa.

Lääkäreiden ammattikunta saa lahjuksia lääketeollisuudelta, joka lypsää rahaa kuluttajilta keksimällä uusia tarpeettomia lääkkeitä. Ohjelman mukaan vain 5% uusista lääkkeistä on hyödyllisiä ja kokonaisuutena lääkekehityksen kokonaisvaikutus ihmisten hyvinvointiin on marginaalinen.

Tauno J. Jokinen

Joo Yki, …

Hyvin tiivistetty.

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial