Tiukassa islamissa on säädetty kova paikka sille, joka luopuu uskosta. Henki pois. Mikään ei enää auta. Vääräuskoinen saattaa pitää henkiriepunsa, mikäli kääntyy islamiin. Ateistia ei auta mikään. Näin siis joissakin islamilaisissa yhteiskunnissa.
Piispa Berkeley määritteli 1700-luvulla uskosta luopumisen ja ateismin majesteettirikokseksi, josta piti langettaman kovin mahdollinen rangaistus. Juristi ja torypoliitikkko William Blackstone kuvasi rangaistuksen: petturi raahattiin teloituspaikalle, mestattiin tai hirtettiin ja paloiteltiin ja palat asetettiin näytteille pelotukseksi muille. Tämä laki ja rangaistus Englannissa oli voimassa peräti vuoteen 1814 asti. Siis oikeasti. Viimeisen tuomion toimeenpanosta en tiedä. Teloitetun omaisuus takavarikoitiin ja mahdollinen arvonimi riistettiin, joten rangaistus ulotettiin petturin omaisiin ja jälkeläisiin saakka. Vähän kuin Jumala, joka Raamatussa julmistelee kostavansa isien pahat teot jälkipolviin saakka.
Joissakin lahkoissa täällä uskosta luopuja hylätään yhteisöstä. Perheestäkin. Tätä vältetään ja väistetään. Tämä on omaisilleenkin kuin kuollut. Häntä pidetään jo kuolleena ja hän unohtuu tyyten, kun joutuu kadotukseen ja uskossa olijat pääsevät taivaan iloihin.
Helposti tulee mielikuva, että oma valtiollinen kirkkomme suvaitsee kaikki muita uskontokuntia ja vaikka islamia, mutta ei ateismia. Se on se kaikkein onnettomin vaihtoehto. Isä Mitro Repo kertoi kerran filosofi Timo Airaksiselle, että kyllä tämä aikanaan pääsee taivaaseen, vaikka onkin ateisti, kun nimittäin tämä oli kastettu pienenä. Voinen olla itsekin siis rauhassa tämän suhteen. Vai voinko?
Siis miten on, kun kerran kristinusko opettaa meille, että taivaaseen on vain yksi tie: Jeesus. On uskottava häneen tai muuten ei hyvä heilu, ei ole muuta tietä kuin ikuinen kadotuksen kauheus. Eikö tämä ole periaatteessa aivan sama kuin islamistinen käytäntö lyhentää ateistin tai uskonluopion pituutta pään mitalla? Ja kun vielä Raamattukin sanoo, että monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut, ilmaistaan siinä selvästi, että Jumala on vieläpä etukäteen valinnut taivaan iloihin pääsevät. Ne harvat. Kaikki muut saavat kärsiä helvetin lieskoja iankaikkisesti. Voi kurjuus.
Ikävä kyllä, Yki on oikeassa monessa asiassa. Miksi näin on tapahtunut ja tapahtuu edelleen, johtuu siitä, että luetaan Raamattua omien mielihalujen mukaan.
Älä tapa, on yksi keskeisestä ohjeesta ja rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi on toinen, jota vastaan on rikottu ja rikotaan edelleen näissä tapahtumissa.
Niinpä niin, jälleen palataan Raamattuun. Siihen kaiken alkuun ja juureen, mistä kristinusko nousee ja jonka mukaan kristinuskoa eletään todeksi ja uskotaan. Ja jota tulkitaan miten tulkitaan. Kukin omin tavoin. Vähän kuin muslimit, joiden kymmenet eri haarat tulkitsevat omaa Pyhää Kirjaansa eri tavoin ja noudattavat eri haditheja ja tuomitsevat (ja tappavatkin) toisiaan. Ja kuten juutalaiset, joita näitäkin on eri laatuja, jotka vieroksuvat elleivät suorastaan vihaa toisiaan.
Kaikki omien mielihalujen mukaan. Tästä syystä uskonnot ovat hankalia ja suorastaan hengenvaarallisia.
”Älä tapa” on kyllä mielenkiintoinen käsky. Jumalahan, joka käskyn antoi, kyllä tappoi ja tapatti luotujaan massoittain. Kymmeniä miljoonia pelkästään Raamatusta laskien. Ja sitten se, että tuo käsky oli alunperin tarkoitettu juutalaisille, etteivät tappaisi omiaan. Muilla niin väliä ollut – ja itse asiassa niitä vääräuskoisia kansoja tappaa pitikin.
Vanhan liiton aikaan näin tapahtui, mutta ei uuden liiton aikaan. Elämme nyt aikaa, jolloin ei enää Raamattu käske tappamaan, vaan rakastamaan jopa vihollisia.
Mutta missä vaiheessa se aikojen muutos tapahtui, jos vielä pari sataa vuotta sitten papit poltattivat uskottomia ja Suomessakin vielä 1700-luvulla kirkon määräyksellä poltettiin noitia..? Pohjois-Irlannissa vain muutam vuosikymmen sitten kristityt tappoivat toisiaan ja entisen Jugoslavian alueella kristityt muslimeja ja toisinpäin. Vahvasti uutta liittoa lienee kuitenkin eletty.
Yki kysyy: ”Mutta missä vaiheessa se aikojen muutos tapahtui, jos vielä pari sataa vuotta sitten papit poltattivat uskottomia ja Suomessakin vielä 1700-luvulla kirkon määräyksellä poltettiin noitia..?
Muutoksen aikaansai Euroopassa ja eritoten Skandinaviassa 1700-luvun lopulta lähtien valistuksena tunnettu liike, jonka alkuunpanijat olivat ateisteja ja deistejä (Locke, Montesque, Voltaire jne) ja kuuluivat monet erinäisiin kirkon vainoamiin salaseuroihin. Valistus pesi siis kirkon veriset kasvot ja teki sen usein valistajien omalla verellä…
Uuden testamentin perussanoma unohtuu silloin kun ihminen käyttää väkivaltaa toista kohtaan. Tämä voidaan ymmärtää niin, että ihmisen sisällä asuu vallan ja murhan himo, tähän sitten otetaan Raamattu avuksi, vaikka Raamattu sanoo toisin. Kaikki tämä vääryys on lähtöisin ihmisestä itsestään, eikä Jumalasta.
Meilläkin on uskonlahkoja, joissa heitetään ulos varsinkin nuoria, eikä sukukaan enää heitä hyväksy. Täysin Raamatun vastaista, niin väärin, kuin se voi olla. Nämä nuodet menettävät ystävät ja yhteyden entisiin ystäviinsä sillä seurauksella, että heidän mielenterveytensä voi järkkyä.
Se, mitä kirkkohistoria kertoo, on synkkää luettavaa, tappamista, kiduttamista ja kaikki vain sen takia, että sanotaan Raamatun sen siunaavan. Tämä kaikki on ollut niin väärin, kuin se väärin voi olla. Ihminen on olevinaan tuomari, sopii kysyä, kuka on sen tuomiovallan antanut, ei ainakaan Jumala.
Yki sekoittaa, kuten fundamentalistit aina, tulkinnan absoluuttiseen totuuteen. Raamattu avaa toki mahdollisuuden Ykin kannattamaan fundamentalistituomiotulkintaan, jos on valinnut itselleen kiellettäväksi pikkusieluisen sadistijumalan. On myös mahdollisuus nähdä tilanne toisin, myös raamatun mukaisesti: ei jokainen Herra Herraa hokeva ole taivastiellä. Jeesuksen tahdon voi tehdä väittämällä, että ei usko Jeesukseen. Se väite näes perustuu itseluotuun virheelliseen jumalakuvaan. Olet väärässä Yki, jos luulet ihmisen valitseman uskon olevan keskeinen Helvettikuviossa. Ihmisen usko kohdistuu aina siihen sinun uskomaasi itseluotuun pikkuJumalaan. Sellaisen jumalan kieltäminen on helppoa ja hyvinkin suositeltavaa
Hmm. Fundamentalistin minusta erottaa se, että edellinen kuvittelee tietävänsä totuuden. Minä en. Mikä on absoluuttinen totuus? Ainakin valon nopeus tyhjiössä. Absoluuttinen nollapiste. E=mc2 jne. Mitä muuta?
Entä jumalakuva, onko olemassa muita kuin virheellisiä jumalakuvia? Uskonnoissa jumalat ovat sopimuksenvaraisia yläkäsitteitä. Näistä uskovat luovat omia käsityksiään jumalasta. Minulla itselläni ei mitään käsitystä tai mielikuvaa jumalasta ole. Peilaan näissä mietiskelyissäni näitä käsityksiä ja mielikuvia. Se, mistä kirjoitan, liittyy uskontoon ja uskoon, ei sinänsä minkäänlaiseen jumalaan. Uskon kohteena nyt vain on se jumala, oli minkämoinen tahansa. Mutta kristinuskossa mennään Raamatun antamien ammoin luotujen jumalakuvien ja aikain saatossa näistä luotujen tulkintojen mukaan. Hyvä esimerkki aikain ja kulttuurien saatossa luotuihin jumalakuviin on myriadit erilaiset konkreettiset kuvat Jeesuksesta ja enkeleistä. Meillä länsimaissa nämä ovat, hmm, varsin länsimaisen näköisiä.
Kyllä Vanha testamentti anta erinomaiset ainekset nähdä Jumala varsinaisena hirviönä, johon verrattuna moni maallinen despootti soitti nunnaluostarin iltamessua.
Sitä just tarkoitin
Tästä tulee sitten ”postuloida”, että VT:n jumala on silkkaa fiktiota, sen aikaisten juutalaisten höpinää ja toiveitten jumalakuvan ilmentymä, vai mitä?