KEVÄTTERÄTEOLOGINEN PÄIVITTELY 9. Herramme teloituspäivä

Kevät on jo pitkällä ja pääsiäinenkin justiinsa lusittu. Pääsiäinen tuli ja meni tällä kertaa näinä päivinä. Kumman laskutavan mukaan sen viettämisen ajankohdalla on peräti kuukauden toleranssi. Joulua vietetään täsmälleen tiettynä päivänä, vaikka Jeesuksen syntymästä on vielä vähemmän tietoa kuin teloituksesta. Ortodokseilla muualla kuin Suomessa pääsiäinen sijoittuu samoin kuukauden toleranssilla, mutta peräti kuukautta myöhäisemmäksi juliaanisen kalenterin käytön vuoksi. On siinä melkoista konsensusta

Pitkäperjantai merkitsee meille sitä päivää, jona Jeesus ripustettiin ristille roikkumaan. Mutta näin vain Johanneksen evankeliumin mukaan. Markuksen, Matteuksen ja Luukaksen evankeliumien mukaan Jeesus teloitettiinkin pääsiäisenä eli pari päivää myöhemmin.

Matteuksessa Jeesus sanoi: ”Te tiedätte, että kahden päivän perästä on pääsiäinen; silloin Ihmisen Poika annetaan ristiinnaulittavaksi”. Samoin ensimmäisenä happamattoman leivän päivänä, joka siis liene se ensimmäinen pääsiäispäivä, Jeesus sanoi: ”Minun aikani on lähellä; sinun luonasi minä syön pääsiäisaterian opetuslasteni kanssa”.

Markuksen evankeliumissa: ”Niin oli kahden päivän perästä pääsiäinen ja happamattoman leivän juhla, ja ylipapit ja kirjanoppineet miettivät, kuinka saisivat hänet otetuksi kavaluudella kiinni ja tapetuksi”.

Luukkaan mukaan ”tuli se happamattoman leivän päivistä, jona pääsiäislammas oli teurastettava. Ja hän lähetti Pietarin ja Johanneksen sanoen: Menkää ja valmistakaa meille pääsiäislammas syödäksemme”. Ja siis taas ensimmäinen pääsiäispäivä.

Johanneksessa: ”Koska silloin oli valmistuspäivä, niin – etteivät ruumiit jäisi ristille sapatiksi, sillä se sapatinpäivä oli suuri – juutalaiset pyysivät Pilatukselta, että ristiinnaulittujen sääriluut rikottaisiin ja ruumiit otettaisiin alas.” Tämä viittaa siihen, että teloitus tapahtui perjantaina.

Merkillistä. Kolme yhtä vastaan. Kumpi on oikea tieto? No, eipä edes Jeesuksen kuolinvuodestakaan ole mitään faktuaalista tietoa. Luulisi kyllä, että olisi. Jos Jeesus oli niin kova kaveri kuin meille on kerrottu, hänen teloituspäivästään ja vuodestaan luulisi olisi täysi konsensus.

Mutta ei tätä sen kummemmin ihmetellä tarvitse: uskonnot ovat sopimuksia ja niiden tapahtumat niiden ajoituksineen sopimusvaraisia juttuja. Ja kuten tiedämme, ei sopimuksiin aina päästä helpolla. Eri mielipiteitä, kantoja ja totuuksia on niin monia ja niistä halutaan pitää kiinni. Kirkolle tämä on ollut tuskaisaa aikojen muuttuessa ja maallistumisen levitessä. Ei enää voi pitää kiinni ikiaikaisista dogmeista. Toista se oli ennen wanhaan, kun kaikki oli paremmin. 100 vuotta sitten ennen uskonnonvapauslakia oli vähän pakko uskoa kristinuskon mukaan ja oltava Herran ja pappien nuhteessa.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
5 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Seppo Heinola


Seppo Heinola

Hyviä havaintoja Yki. Selittyy siten,että Johannes käytti epätarkkaa kuukalenteria ja synoptikot Qumranissakin käytettyä aurinkokalenteria. Merkinnät käyttivät myös gematriaa: Jewish Gematria is based in large part on the timing of the celestial bodies …The calculation of the equinoxes and Gematria are the desserts of wisdom”. In other words, the worship and use of the equinoxes (i.e., Summer Solstice and Winter Solstice) as well as the 13-month Roman lunar c a l e n d a r (which consists of thirteen 28-day cycles +1 day), which the menstrual cycle mimics, are at the core of Jewish Gematria calculations and all consequent blood sacrifice. Näin. Aurinkovuodessa on 365.25 päivää eli kuukalenteri heittää 3 vuorokautta 30 vuodessa, m u t t a joka 8, 16 ja 24 vuosi kuu ja aurinkokalenterit täsmäävät.

Jeesus oli tämänkin kalenterimallin ’sovittaja’ sillä hänen Iesous-nimensä lukuarvo 888 sisältää implisiittisesti nämä luvut 8 16 ja 24 !!!! eli 888 sisältää ensin numeron 8 ja ja sitten kaksi kasia eli 8+8=16 ja kaikki kolme kasia yhteensä 8+8+8=24, siis 8 16 ja 24. Aivan liian spesiifiä ollakseen sattumaa. Jeesus oli ylimmäinen pappi ja ko papin yksi rooli oli vastata kalentereitten pitämisestä kohdallaan.

Anne Mikkola

Tsingis Kaani kuitenkin kuoli ja haudattiin kolmannen kirjan lopuksi. Ja vielä on kaksi kirjaa lukematta. Tämä on jotenkin väärin.

Tauno J. Jokinen

Tsingis Khan syntyy toki uudestaan poikiensa ja pojanpoikiensa kautta. Kertomus vasta alkaa Tsingis Khanin kuolemasta, jonka jälkeen Mongolien valtakunta valtaa maita ja mantuja kuin kristinusko Jeesuksen kuoleman jälkeen – ja lähes yhtä verisesti.

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial