KEVÄTTEOLOGINEN VÄITTELY 5. Jumala vs. Saatana. Saavutukset Raamatussa

Kristinuskon jumala on tehokas tappaja. Eivät pärjänneet tälle Hitler, ei Stalin, ei Mao Tse Tung, Pol Pot tai Tsingis khan tappamisen tehokkuudessa ja määrässä. Ja lasketaan siis vain Raamatun kertoman mukaan. Sen lisäksihän tämä on voinut tappaa vaikka kuinka määrättömästi myöhempinä aikoina. Mistä sitä tietää, vaikka kaikki maailman hirmuhallitsijoiden surmatyöt olisivatkin Jumalan toimeen panemia. Ainakin osasyyllinen tämä näihin varmasti on siinä tapauksessa, että tämä on kaikkivaltias, kaikkivoipa ja kaikkitietävä. On siis tiennyt etukäteen jo ne kaikki kymmenet ja sadat miljoonat, jotka tulee aikanaan kuolemaan luotujensa käsissä. En oleta, että Jumala ei olisi kaikkivaltias ja kaikkitietävä, koska silloinhan Jumala ei olisi jumala.

Mutta Jahve Sebaot oli siis kova surmaamaan luotujaan eli ihmisiä. Tietysti kotieläimiä ja ylipäätään eläimiä. Ensimmäisessä massamurhassa Jumala tuli katumapäälle siitä, että oli tullut luoneeksi ihmisen, joka olikin niin kurja ja huikentelevainen. Hän pani vedenpaisumuksen tekemään kaikesta selvää, myös kaikista elukoista, hyönteisistä, linnuista, jne. Kaikki sai hukkua lukuun ottamatta yhtä paria Nooan arkkiin roudattuja. Mielenkiintoista, että taivaan lintuja otettiin vain seitsemän paria. Nythän lintuja on ties kuinka monta tuhatta lajia. Loikohan Jumala ne sitten myöhemmin, vai onkohan Darwinin teoriassa sittenkin jotain perää? Niin, kalat tietysti säästyivät. Tuossa massamurhassa meni siis koko silloinen ihmiskunta, arvion mukaan 20 miljoonaa ihmistä. Väestön määrä tuolloin arvioidaan kirjassa Atlas of World Population History.

(Tässä kohdassa sisäinen skeptikkoni herää ja ihmettelee, että eikö kaikkitietävä tiennyt ihmistä luodessaan, että tästä tulee aivan hunsvotti)

Sodoma ja Gomorra sitten pian tuon jälkeen. Näiden asukkaiden määrästä ei ole tietoa, mutta voinee laskea noin 1000 per kaupunki. Tässä tuleekin mukaan sitten ensimmäinen Raamatussa yksilöity Jumalan surmaama ihminen. Tosin ilman nimeä, nimittäin Lootin vaimo. Tämän Jumala tappoi vain siksi, että kun tämä oli käskenyt Lootia perheineen lähteä pakoon Sodomasta, eikä taakseen saanut katsoa syytä ilmoittamatta, tuo onneton vaimo katsoi taakseen. Ilmeisesti siksi, että siellä kuolivat tulikivisateeseen hänen ystäviään ja sukulaisiaan. Ja ilmeisesti tyttäriensä kihlatut miehet.

Mielenkiintoista muuten, että Herra halusi säästää juuri Lootin, vaikka vähän sitä ennen tämä, siis Herralle otollinen mies, tarjosi neitsyttyttäriään, jotka eivät mitään miehestä tienneet, raiskattaviksi ennemmin kuin hänen vieraakseen tulleet kaksi vierasta miestä (jotka olivat muuten enkeleitä, joille raiskarit eivät olisi mahtaneet mitään). Kuitenkin siis, Jumala tuhosi kaksi kaupunkia asukkaineen, eläimineen ja oman hurskaan miehensä vaimonkin vielä vain siksi, että tämä vilkaisi taakseen. Myöhemmin tämä Herran suosima hurskas mies dokasi parina iltana huolella ja makasi molemmat tyttärensä – tosin näiden omasta suunnitelmasta. Molemmat tulivat isästään raskaaksi. Näin sai sukurutsalla suku jatkua, kun se Adamin ja Evan jälkeläisistä oli alkanut.

Juudan poika Er on ensimmäinen Raamatussa nimeltä mainittu Jumalan tappama ihminen. Syytä tämän likvidoimiseen ei kerrota. Tämä nyt vain ei ollut Herran silmissä kelpoinen. Sitten Juuda käski seuraavaksi vanhimman pojan, Onanin, ottaa vaimokseen Erin leski ja muhinoida tämän kanssa, että Er saisi jälkeläisen. Onan ei tästä digannut, vaan harjoitti intiimeissä tilanteissa Raamatussa harvoin kerrottua syntyvyyden säännöstelyä. Herra, joka on aina kiinnostunut vällyjen alla tapahtuvasta, kimmastui tästä ja tappoi Onaninkin. Ja vain siksi, että tämä teki oman valinnan. Häntä ei kiinnostanut olla statisti-iskä. Tästä tapahtumasta tulikin sitten kristikunnalle päänsärky vuosituhansiksi…

Ja niin edelleen. Tässä ei ole tilaa eikä syytä käydä läpi kaikkia Herramme tappotöitä. Niitä riittää. Näistä on kirjoittanut mainion kirjan Stewe Wells, ”Drunk with blood – God´s Killings In The Bible”. Tietysti valtaosa näistä tappotöistä sijoittuu Vanhaan testamenttiin, koska Uusi testamentti on uuden rakkauden uskonnon julistusta, eikä sinne sovi hurmeiset kuvaukset kelvottomien murhaamisista. No, yksityiskohtainen kertomus siellä kyllä on Jumalan oman poikansa kiduttamisesta ja tapattamisesta. Vanha testamentti on siis täynnä hurmetta, murhaa ja kuolemaa. Ei väliä, oliko uhrit viallisia tai viattomia. Yksityiskohtana mm. kuningas Ahabin tappaminen siksi, ettei tämä suostunut tappamaan erästä toista kuningasta.

Mutta yhtä kaikki, Herran selittämättömiltä surmatöiltä ei välttynyt kukaan, jos tielle sattui sopivasti. Herra antoi, Herra otti. Antoi raiskata, tappaa, maata lähisukulaisten kanssa ja otti hengiltä yksilöidysti laskien 2.821.360 ihmistä. Tämän siis Stewe Wells on Vanhasta testamentista laskenut. Uudessa testamentissa neljä Jeesus mukaan lukien. Ja sitten vielä lisäksi luvuttomat massamurhissa ym. kuolleet, historiatietoihin perustuen arviolta yhteensä 25.000.000 ihmistä. Saatanan uhreiksi Wells on arvioinut 60. Yksilöidysti vain 10 ja nämäkin Jumalan myötävaikutuksella, kun veto tehtiin Jobista. Nuo olivat siis Jobin lapsia nuo 10.

Raamatussa tarkasti yksilöidysti siis: Jumala 2.821.364, Saatana 10. Ja siis Jumala on hyvä ja Saatana paha?

Mutta onko ne Vanhan testamentin massamurhat ja julmuudet totta? Tapahtuivatko ne ihan oikeasti? No aivan varmasti, jos Luominen on totta puineen, käärmeineen, ja Paratiisista karkottamisineen ja ne 10 käskyäkin ovat Jumalan antamia ja ne kaikki (lähes) Mooseksen lait, joiden mukaan Päivi Räsänenkin joutui poliisikuulusteluihin Raamatun julistamisesta. Kristinuskon jumalan tekemiset Vanhan testamentin sivuilla ovat useimmille kristityille hieman hankala ja kiusallinen paikka. Usein niitä selitetään vertauskuvallisina tai niitä kertomuksia pidetään sen aikaisten ihmisten käsitysten mukaisina kirjoituksina, ei Jumalan sanana. Toiset kyllä ottavat ne kirjaimellisesti ja pitävät kaikkia niitä murhatöitä oikeutettuina Jumalan tekoina, joita ei ole arvosteleminen.

Kristinuskon Herra on juutalaisten oma jumala. Niinpä tämä vihasi kaikkia muita, amalekilaisia, egyptiläisiä jne. Niinpä egyptiläiset saivat kokea monia Herran lähettämiä vitsauksia, joissa todennäköisesti menetti henkensä kymmenet tuhannet tavalliset ihmiset. Esikoisten, myös eläinten, murhaaminen oli aika mielikuvituksekas veto. Olisi keneltä tahansa. Etiopialaiset olivat myös Herran vihaamia. Herran nöyrä palvelija Aasa sotureineen teki selvää tästä kunnottomasta kansasta. Wellsin arvion mukaan miljoona tapettua (2. aikakirja luku 4.). Ei huono.

Mutta joo. Voi miettiä, että mitäs jos muinaiset juutalaiset luopuessaan monista jumalistaan ja sopiessaan yhdestä, olisivatkin valinneet jonkun sävyisämmän ehdokkaan jumalakseen kuin sen sotaisan ja kiivaan valloittajajumala Jahve Sebaotin. Olisikohan Vanhan testamentin tapahtumat olleet vähän sivistyneempiä ja seesteisempiä. Ja olisiko juutalaisuuden pohjalle kehitellystä kristinuskosta tullut oikeasti ”rakkauden” eikä koston ja pelotuksen uskonto?

Voi miettiä myös, onko yhtäkään toista kirjaa tai kirjakokoelmaa, jossa olisi lueteltu ylpeänä niin suuri määrä tuho- ja murhatöitä kuin Raamatussa?

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Tilaa
Ilmoita
90 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Tauno J. Jokinen

Joo, …

Vanhan Testamentin Jumala on ilmiselvä Persu. Juutalaiset on hyviksiä ja muut pahiksia. Tuosta julmuudesta päätellen Jumalaa voisi nimittää jopa kaikkien kansallissosialistien Isäksi loukkaamatta lainkaan Vanhan Testamentin kirjoituksia.

Uuden testamentin Jumala puolestaan on täyssuvakki sosialistinen ekopiipertäjä. Ne pari kapitalistia tämä Uudenkin testamentin Jumalakin sentään tappoi.

Kyllä näistä kahdesta Jumalasta jotain pitäisi löytyä Ykänkin korvasyyhyyn ja jos ei löydy, niin Pyhä Henki keksii kokonaan uuden. Aika hyvin homma menee kuin norsu-meemissä, joissa norsu on erilainen eri suunnista katsoen.

Kovin paljon en asiasta ymmärrä, mutta Jumala on suuri ja Raamatussa sanoja niukasti. Mahtaa olla, että Raamatusta löytyvä kuvaus Jumalasta edustaa pelkkää finniä Jumalan persposkessa.

Toisaalta – jos joku haluaa sitä finniä palvoa, niin mikä minä olen sitä pois puristelemaan.

Kalevi Kauppinen

Vanha suomalainen elokuva nimeltään ”syntipukki” jota esitti, Lasse Pöysti, muistuu mieleen, kun lukee näitä kirjoituksia. Lopulta syntipukki sai tarpeekseen ja erosi tehtävästään, koska ei kestänyt sitä, että häntä haukuttiin sellaisesta johon ei ollut syyllinen.

Kuinka kauan Jumalan kärsivällisyys kestää tätä kurjaa sukupolvea, joka itse aiheuttamiin kärsimyksiin ja kuolemiin hakee syyllisen, jota heidän mielestään ei ole edes olemassa.

Koska nämä syyttäjät eivät tiedä, kuka tai mikä on elämän synnyttänyt ja ylläpitää sitä, niin sanottakoon sitä tuntematonta vaikka X. Nyt voisi sitten syyttää tuntematonta X: sää miksi hän on luonut näin mädän järjestelmän, että ihminen syntyy ensin kivulla, elää taistellen kaikenlaisia vaikeuksia vastaan ja viimein kuolee usein suurta tuskaa tuntien. Nyt tämä viimeinen korona on kaiken huippu, jonka X on luonut, aiheuttaen ihmisen kuoleman suurta tuskaa tuntien ja viimein tukehduttamalla hänet. Samaa tapahtuu luonnossa, synnytään, taistellaan pysyäkseen hengissä ja sitten kuollaan.

Kun ihminen ei näe paremmasta mitään toivoa, niin hän kehittelee itselleen omaan toivottomuuteen ”syntipukin” olemattoman jumalan ja jotkut vielä useimpia jumalia.

Seppo Heinola

”joka itse aiheuttamiin kärsimyksiin ja kuolemiin.”

Siis Sodoman ja Qmorran sikiöt ja pikkuvauvat olivat itse aiheuttaneet kuolemansa tuliseen laavaan. Että näin.

Kalevi Kauppinen

Niinhän se on tänäkin päivänä, että syyttömät joutuvat kärsimään, jos syylliset eivät ota teostaan vastuuta.

Kalevi Kauppinen

”Ovatko nuo Vanhan testamentin massamurhat kuvittelua ja tarinointia vain, vai oliko jumalasi niiden takana? Vai oliko se kenties joku toinen jumala?”

Jos tämän kommentin ottaa vakavasti, niin se edellyttää sitä, että kommentin antajakin pitää tapahtumia oikeasti tapahtuneeksi, ei vain kuvitelluksi. Nyt kumminkin puhutaan kuvitelluista tapahtumista kysyjän taholta, niin miten siihen voisi vastata?

Seppo Heinola

”Niinhän se on tänäkin päivänä, että syyttömät joutuvat kärsimään, jos syylliset eivät ota teostaan vastuuta.”

Jaa jaa, muta tässä nyt on vaan ero asiassa siinä, että nuo syyttömät sikiöt ja vauvvelit tappoi JUMALA eikä perisyntinen saastainen ihminen…
Eli rautalangasta: ei se ihme ole jos juoppo juo, sen on ihme jos RAITIS ryyppää…

Kalevi Kauppinen

Olen kerran sanonut ja sanon sen uudelleen, etten minä mene arvotelemaan Luojan töitä. Arvostelkoon he, joilla tuntuu olevan kanttia siihen, minulla ei sitä ole.

Tauno J. Jokinen

Kyse ei ole Jumalan arvostelussa, jos setvii Vanhan Testamentin kertomuksia Jumalasta. Jumala on arvostelun yläpuolella.

Vanha Testamentti kertoo juutalaisten jumalakäsityksestä. Kun tätä jumalakäsitystä vertaa israelilaisten toimiin Palestiinassa, huomaa kyllä selkeän johdonmukaisuuden. Vanhan Testamentin Jumala on Israelin kansan Jumala. Muilla kansoilla oli toiset Jumalat.

Ihmisten luomat Jumalat ovat kautta aikojen luotu palvelemaan luojiaan. Näin on asia Vanhan Testametin Jumalan kanssa ja näin on asia kristinuskon Jumalaan kanssa. Ei tuo Jeesuskaan ihan täysi suvakki on kun taivaassa tuomitsee ihmisiä ikuiseen piinaan, jos ei ihminen ole ollut papin edessä nöyrä.

Varsin onnistuneen jumalankuvan Roomanvallan papisto onnistuikin luomaan yhdistelemällä eri uskontojen parhaita paloja. Aikaa on kulunut vaikka kuinka paljon ja vieläkin suomalaiset maksavat miljardi hopearahaa vuodessa kirkolle veroa ollakseen kuuliaisia auktoriteettinsa edessä.

Seppo Heinola

Kalevi,ei tässä Jumalaa kritisoida vaan ihmisen tekemiä oppeja Jumalasta.
Jos tämälleen Raamatun mukainen Jumala on, on hänen laaduttamisensa oikeudenmukaiseksi eli vanhurskaaksi ja rakkaudeksi varsin omituista logiikkaa vaativaa…

Kalevi Kauppinen

Tässä on kysymys siitä, miksi Jumala antaa lasten kuolla äitinsä kohtuun. Tähän en ota kantaa, koska en tiedä Jumalan motiivia, joku tuntuu tietävän ja pitää sitä lasten surmaamisena.

Vanhan testamentin Jumala on sama, niin kuin tänäkin päivänä.

Seppo Heinola

K: ”Tässä on kysymys siitä, miksi Jumala antaa lasten kuolla äitinsä kohtuun. Tähän en ota kantaa, koska en tiedä Jumalan motiivia…”

Vähättelet, sillä tässä oli kysymys Sodoman ja Qmorran myös vastasyntyneitten ja muiden viattomien pikkulasten massatappamisesta, ja Jumalan motiivi kyllä käy Raamatusta selville.

Kalevi Kauppinen

”Vähättelet, sillä tässä oli kysymys Sodoman ja Qmorran myös vastasyntyneitten ja muiden viattomien pikkulasten massatappamisesta, ja Jumalan motiivi kyllä käy Raamatusta selville.”

En sanonut, että Jumala surmaa, vaan antaa lasten kuolla, onhan siinä selvä ero. Surmaaminen tarkoittaa sitä, että ottaa toiselta väkivalloin hengen pois. Antaa kuolla tarkoittaa sitä, ei estä sitä, kun joku toinen surmaa syyttömän.

Meidän on vaikea tietää sitä, mitä tapahtuisi, jos saatana pääsisi vapaasti mellastamaan maan päällä. Se tekee ihmisten kautta ja avustuksella niin paljon pahaa, kuin sitä sallitaan. Ihminen on tässä välikappale toteuttaessaan omia pahoja aikeitaan ja tekemällä tekoja himojensa tyydyttämiseksi. Tämä kaikki seuraa siitä, että ihminen asettaa itsensä Jumalan yläpuolelle.

Tarkoitan tällä kaikella sitä, etten tiedä, miksi Jumala antaa kaiken pahan tapahtua. Yksi keino tietysti olisi, että surmaisi kaikki jotka, haluavat tehdä pahaa, mutta se johtaisi ihmisten häviämiseen kokonaan sukupuuttoon. Syntymättömän lapsen kohdalla tämä ei onnistu sen takia, koska äiti on tehnyt pahaa, niin kuin kaikki muutkin ihmiset.

Kari Kukkanen

Yki ym. muut. Tätä samaa jaskaa on pauhattu jo kuinkahan monta kertaa.

Jumala antaa ihmisten kuolla aina erään puun juurelta lähtien: jokainen on kuolemaan tuomittu, olkoonpa äitinsä kohdussa tai yli 100-vuotias. Millä tavalla se tapahtuuu, on vähempi merkityksellistä. Se mitä Jumala odottaa ihmisiltä, on merkityksellistä ihmiselle itselleen: Hän on antanut käskynsä noudatettavaksi (joka ne täyttää, saa elää). Tosin kukaan ei ole niitä täyttänyt (paitsi Jumalan Poika, ihminen Jeesus Kristus), jolloin jokaisen pitää kuolla.

Markku Hirn

Voisi ajatella ,että Jumala loi maailman sellaiseksi kun se on ja niille elinehdoille kun tälltä löytyy ,mutta ihmiset eivät halua hyväksyä tätä, vaan toivovat ,että hän olisi luonut paratiisin aivan toisin elämisen ehdoilla, mikä oikeastaan on mahdottomuus.

Jos kaikki eläväiset saisivat lisääntyä rajattomasti, mutta kuolemaa ei olisi niin ,paratiisi olisi ylikansoitettu hyvin lyhyessä ajassa. Silloin maapallon geologiankin tulisi olla aivan erilaista.

Kristillisyydestä puuttuu käsitteet karma tai kismet. Sen sijan saarnataan että meiltä ei putoa hiuskarvakaan ilman etä Jumala on sotkettu asiaan. Karma on kuitenkin tosiasia tykkäs siitä tai ei. Siis kohtalo mutta ilman intialaista uskoa huonon karman johdosta syntyä uudelleen alempana luotuna.

Seppo Heinola

K :”En sanonut, että Jumala surmaa, vaan antaa lasten kuolla, onhan siinä selvä ero. Surmaaminen tarkoittaa sitä, että ottaa toiselta väkivalloin hengen pois. Antaa kuolla tarkoittaa sitä, ei estä sitä, kun joku toinen surmaa syyttömän.”

Kiertelet edelleen eli kuka ’toinen’ Sodomassa ja Gomorrassa ihmiset sikiöineen ja vauvoinen surmasi kun Raamattu sano, että juurikin Jumala antoi taivaasta tulla tulta ja tulikiveä? Kyllähän Jumala oli selvästi tässä aktiivi toimija tarkoituksena juurikin surmata noiden kaupunkien asukkaat.

Wiki: Herra antoi sataa taivaasta tulta ja tulikiveä Sodoman ja Gomorran päälle. H ä n tuhosi nämä kaupungit ja koko tasangon sekä kaupunkien k a i k k i asukkaat ja maan kasvitkin.»
(1. Moos. 19:24–25. Vuoden 1992 suomennos.)

Seppo Heinola

Netissä on vielä eräässä Skepsis-keskustelussa jäljellä esseeni Saatana tarun historiasta:
http://keskustelu.skepsis.fi/Message/Message/59636
Saatanan juurena on paljolti antikin astronomia/astrologia,missä Saturnus-planeetta tuli Saatanaksi. Saturnusta edustaa Genesiksessä Adamin poika Seth, jonka narraatiossa ilmenevä numeriikka antaa astronomisesti aivan oikean halkaisjan Saturnukselle. Saturnus ajautuu välillä tuhanneksi vuodeksi kiertämään auringon takana ’pimeässä’ ja siitä Raamattuunkin on jäänyt sanonta,että Saatna sidotaan tuhanneksi vuodesi. Tähtitaivaan liikkeet muinaiskansoille olivat itämaisten öiden pimeydessä ja tähtien kirkkaudessa paljon merkittävimpiä kuin nykyihmiselle. Ja on syytä uskoa että ne myös synnyttivät monia uskontoja, sillä taivaankappeleet jumalistettiin, ne uskottiin jumaliksi. Raamatun Seth, josta tuli myöhemmin Saatana, oli siis mitä ilmeisemmin astronominen symboli, Saturnus on ollut merkittävä planeetta myös Raamatun alkukertomuksen kirjoittajille, sillä se liittyy kertomukseen Sethistä. Tähtitaivaan liikkeet muinaiskansoille olivat itämaisten öiden pimeydessä ja tähtien kirkkaudessa paljon merkittävimpiä kuin nykyihmiselle. Ja on syytä uskoa että ne myös synnyttivät monia uskontoja, sillä taivaankappeleet jumalistettiin, ne uskottiin jumaliksi. Raamatun Seth, josta tuli myöhemmin Saatana, oli siis mitä ilmeisemmin astronominen symboli, sillä Genesiksen hänen liittämät luvut 105 ja 807 yhteensä 912 on annettu siten, että niiden numeroiden tulo 5x8x7x9x2 = 5040, saadaan mm. myös näin: 1x2x3x4x5x6x7= 5040 — tämä vasta edelleen maileissa annetua maan ja kuun säteiten yhteismittaa 3960 + 1080 = 5040 mailia. Se että muinaiset sankarinimet liittyivät usein astronomiaan vahvistuu siitäkin, että kolme sumerilaista myyttistä kuningasta hallitsivat yhteensä 108000 vuotta, mikä on Saturnuksen napahalkaisjan mitta. Luku 1080 omistetaan aurinkokuntaakin kuvaavan elämänpuun sefiralle Tiphereth eli kauneus. Luku 1080 on myös vuorokausina 24 osa suursta prekessiovuodesta 25920 vuotta.

Kalevi Kauppinen

Roomalaiskirje:
”7:19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.”

Tämä kertoo hyvin sen, kuinka paha asuu ihmisessä, niissäkin, jotka haluavat tehdä vain hyvää. Kuka voi sanoa, että minussa ei ole mitään pahaa, ei kukaan. Nämä äidit, jotka kuolivat, vaikka vedenpaisumuksessa olivat pahantekijöitä, kuka enemmän kuka vähemmän.

Kuinka paljon ihmisiä on kuollut tulivuoren purkauksen seurauksena. Historian aikana on tuhoutunut kokonaisia kaupunkeja. Ei tämä Sodoman ja Gomorran tapaus ole mikään poikkeus. Jumala ilmoitti Abrahamille jo ennakkoon, kuinka hän antaa kaupunkien tuhoutua, koska siellä tehdään kaikkea sitä, mikä on Jumalalle kauhistus.

Onnettomuus on aina seurannut niitä, jotka tieten tahtoen pilkkaavat ja vastustavat Jumalan tahtoa. Näin on käynyt Jumalan omalle kansalle Israelille. Jumala hylkää ensin ja sitä tilannetta sielun vihollinen saa tahtonsa läpi ihmisen kautta.

Kari Kukkanen

Yki, et ilmeisesti lue kommenttejani. Toki suon sen sinulle, mutta argumentaation vuoksi olisi hyvä jos väittäisit vastaan.

Ainoa toimija maan päällä, joka surmaa tahallaan toisen ihmisen on toinen ihminen tai sitten, jos myönnytään, ateistien mieliksi, evoluutio.

Joten Jumala sallii sen, osoittaakseen ihmiselle, että tämä on syntinen, ja ansaitsee jäädä pois taivaallisista pippaloista.

Seppo Heinola

”Nämä äidit, jotka kuolivat, vaikka vedenpaisumuksessa olivat pahantekijöitä, kuka enemmän kuka vähemmän.”

Ja siis olivat pahantekijöitä heidän kohduissan olevat sikiötkin ja vastasyntyneet ja muut pikkulapset jotka ko massamurhassa myös hukutettiin?

Seppo Heinola

”Ainoa toimija maan päällä, joka surmaa tahallaan toisen ihmisen on toinen ihminen tai sitten…”

Ai että Jumala tapatti Egyptin esikoiset siis vahingossa?

Kalevi Kauppinen

”Ja siis olivat pahantekijöitä heidän kohduissa olevat sikiötkin ja vastasyntyneet ja muut pikkulapset jotka ko massamurhassa myös hukutettiin?”

Vuonna 2018 tehtiin 8 602 raskaudenkeskeytystä suomessa, aikaisempina vuosina paljon enemmän. Jos kaikki maailman abortit lasketaan yhteen, niin missään luonnon joukkotuhossa ei ole kuollut niin paljon sikiöitä. Sitten on vielä ihmisen itsensä aiheuttamat massamurhat. Ihminen on se suurin tappaja syyttömille sikiöille.

Tekee mieli kysyä Sepolta, miten suhtaudut aborttiin, ovatko ne oikein vai väärin. Ei niissäkään sikiö ole ehtinyt tehdä mitään pahaa. Jopa lääkärit pakotetaan tekemään keskeytyksiä lain nojalla.

Kari Kukkanen

Vai on apinoilla tieto hyvästä ja pahasta? Jos olet seurannut luontodokumentteja niin ne tappavat ja raiskaavat toisiaan tuosta vaan, tietämättä onko se hyvää vai pahaa. Sitä samaa ihmisetkin siis tekevät ihan vain evoluution opettamana?

Ateismi siis opitaan, koska tietoisuus Jumalasta on myötäsyntyistä. Hyvin ovat ateistit indoktrinoineet ihmiset länsimaissa, varsinkin evoluutio-sadun kautta.

Toisaalta uskon kyllä evoluutioon, kun se ymmärretään elimistön ja geneettisenä (myös moraalisena) rappeutumisena.

Markku Hirn

Kyllä luonto-ohjelmista oppii jotain myös ihmisistä. Kaikki nuo apinalajit ovat laumaeläimiä niin kuin ihmisetkin. Elämä pyörii perhelauman , siis ydinperheen ja suvun ja jatkossa klaanin , ympärillä. Apinat elävät metsästys ja keräilykulttuurissa, sellaisessa joita vieläkin löytyy myös ihmiskulttuureina. Apinoilla on tiukat arvoasetelmat , sellaiset jotka liittyvät hierarkiaan ja omaan paikkaan hierarkiassa, juuri niin kuin ihmisilläkin. Kun vaara uhkaa aumaa niin kaikki laumansisäiset konfliktit pannaan hyllylle kunnes vaara on ohi. Eläimillä on ,paitsi voimaan ja valtaan perustuvia ”avioliittoja”, myös selviä rakkausliittoja. Heillä on myös kyky surra ja masentua lähimmäisen menetyksestä. Yhteistyö ja komunaalisuus on yleistä. Lauma pyrkii pitamaaän kiinni ja/tai luomaan harmonian lauman sisälle. Harmoniaa häiitsee , ihmisten tavoin, varsinkin kasvavien jäsenten vietit. Halu löytää objekti seksitarpeeilleen ja paikka hierarkiassa aivan ihmislaumojen tapaan.

Näitä samankaltaisuuksia voisi jatkaa mutta kyse siitä onko apinoilla käsitystä hyvästä ja pahasta niin vastaus on selvästi että on. Hyvä on samaa mikä ihmisilläkin oma ja lauman paras ja pahaa on kaikki mikä uhkaa itseä ja laumaa.

Ihminen on pikkuriikkisen ,mutta ei paljoa, sosiaalisesti kehittyneempi. Ihmismaailmassa voi löytää kaikki primitiiviset piirteet , synnit, sekä pienissä että suuremmissa mitoissa. Ihmislaumoissa elää myöskin sosiaalinen patologia joka on jatkoa aluksi metsästyskulttuurille ,josta muodostui paimentolaisuus, joka puolestaan loi ryöstelykulttuurin , joka sitten loi valloitussodat. Eläimet luovat reviirejä ja pyrkivät sekä puolustamaan omaansa että laajentamaan sitä naapurien kustannuksella aivan ihmiseläinten tapaan.

Juuri väkivaltaiset konfliktit loivat jumalia joita tuli lepytellä jotta ne eivät kostaisi väkivaltaisuuksia sekä luontoa että man heimon jäseniä kohtaan. Omatunto on merkillinen sosiaalisen kehityksen seuraus. Sen kehittyminen alkaa suhteessa huoltajiin. Lapsi tavoittelee heidän rakkauttaan ja oppii hyvin nopeasti pelkäämään heidän suuttumistaan. Seurauksena on se, että lapsi sisäistää sen mikä on hyvää ja yrittää välttää sitä mikä on pahaa josta seuraa rangaistus. Yleensä huoltajat yrittävät sosiaalisoida lapsia olemasta agressiivisia ja tavalla tai toisella rangaisten heitä. Lapsi kokee rakkauden menetyksen ja saa ahdistusta ja luo pyrkimyksen sovintoon nöyrtymisen ja anteeksipyyntöjen kautta. Uskonnollisten rituaalien blueprint luodaan lastenkammarissa.

Seppo Heinola

Kalevi v ä i s t i t taas ties monennenko kerran ja vaihdoit puheenaihetta…Etkö uskalla katsoa totuutta silmiin? Eli sekö oikeutti Jumalan tekemään pikkuvauvojen murhat että ihminenkin pahaa tekee…?
Meillä ei muuten pikkuvauvoja saa tappaa eikä yli 5 viikkoisia sikiöitä, Jumala tappoi surutta kaikki ja jos haluat lukumäärillä mässäillä niin suhteesa väkilukuun Jumala voitti ylivoimaisesti, sillä hän jätti maapallon k o k o silloisesta väestöstä henkiin v a i n 8 ihmistä…

Kari Kukkanen

Seppo, eiköhän saatana ole paljon ahkerampi kuin Jumala murhatöissään vrt. Joh. 8:44

Yki, eikö nuo keskenmenot olekaan evoluution evolutiotumista?

Kari Kukkanen

Tuossa aikaisemmin kommentoin:
”Toisaalta uskon kyllä evoluutioon, kun se ymmärretään elimistön ja geneettisenä (myös moraalisena) rappeutumisena.”

Tosin sanoen, synnin seurauksena (aina erään puun juurelta alkaen)

Seppo Heinola

”Seppo, eiköhän saatana ole paljon ahkerampi kuin Jumala murhatöissään vrt. Joh. 8:44”

Ja sekös se oikeuttaa Jumalan murhamaan pikkuvauvvoja että Saatanakin on paha? Eli mikäs ihme se on jos juoppo juo,se ihme on kun raitis ryyppää..
Ja miksi Jumala ei ole eliminoinut Saatanaa? Ja vastaukseksi ei kelpaa että uskotte sen joskus ehkä miljardin vuoden päästä tapahtuvan…

Kari Kukkanen

Yki saat vapaasti uskoa evolutionistien satuihin. Yhtään peruslajin muuttumista toiseksi (esim. etanasta evolutionistiksi) ei ole koskaan löydetty. Ne ovat satusetien (ja -tätien) kuvitelmia, joilla asetetaan suurelle yleisölle käsitys että kehitys kehittyy, vaikka käy päinvastoin.

Eräs puu tarkoitti sitä että ihmisellä on rajat. Niiden ylittäminen käy kohtalokkaaksi (esim. kuvitelma siitä että ihminen voi lentää pilvenpiirtäjän katolta vain räpyttämällä käsiään). Jos ihminen olisi suostunut rajallisuuteensa, olisi kaikki ok. Jumala tiesi tämän ja ratkaisi synnin ongelman kuolemalla ihmisen puolesta Golgatan keskimmäisellä ristillä, jotta ihmisen ei tarvitsisi kuolla lopullisesti.

Tässä mielessä saatana sai hyvän startin teurastukselleen, se ei siis ollut Jumalan tarkoitus. Joten saatana voittaa kirkkaasti tappokilpailussa.

Markku Hirn

Paratiisikertomus on paimentolaisten opetuskertomus jonka he ilman muuta ymmärsivät. Paratiisi on ihmisen genitaalinen alue jonka keskellä seisoo jykevä totemipaalu , erektoitunut penis. Se on jätettävä rauhaan, jotta ei sattuisi vahinkoja. Vanhaan aikaan se oli pahinta mitä voi sattua. Sekä miehen että naisen oli pidettävä itsensä ”puhtaana” jotta sopivien perheiden välillä voidaan solmia liitto jonka lasten avioliitto vahvisti.
Esimerkki meidän päiviltämme on Saudi Arabian kuningas Saud , jolla oli kaksisataa puolisoa. Yksi jokaisesta Arabian heimosta. Tämä vahvisti valtakunnan yhtenäisyyden.

Kertomus on siis varoitus seksin kanssa leikkimisestä. Jos siihen lankeaa, niin on vaara että nainen tulee ilman avioliittoon siunaamista raskaaksi ja perheiden ja heimojen välillä voi syntyä rangaistussota. Vaihtoehtoisesti asianomaiset tapettiin kollektiivisella kivittämisellä.

Kertomukseen on vedetty Jumala mukaan antaakseen arvovaltaa opetuskertomukselle. Paratiisista karkoitus on avioliitto jossa leikkimielinen kuhertelu on kadonnut ja työ ja velvollisuus ja kivulias joka toinen vuotinen synnytys odotti.

Seppo Heinola

Juuri noin kuten Markku kuvailee. Myös Edenin paratiisi kantaa jo nimessään Gan Eden kuvatun asetelman ’elämän sauvoineneen’, joka seisoo keskellä ’intohimon kaivoa’.
Näin koska sananmukaisesti kääntämättä jätetty paratiisin puutarhan nimi Eden merkitsee intohimoa, nautintoa. Sanajuurena on kiehumiseen viittaava ad josta johdetaan myös taipuisuutta ja pehmeyttä tarkoittavat adjektiivit.

Tässä mielessä ADN:n kirjainsymbolit ovat kuvaavia: A:sta Ajin eli ’lähde, D:stä dalet eli ^ kolmio, kieli ja N:stä nun eli () kala. Piirroksina voisimme siis kuvata intohimoa soikiolla, joka vastaa sekä lähdettä, silmää että kalaa ja soikion yläosaan voimme piirtää pienen kolmion ja hieroglyfi kuvaamassa intohimon lähdettä on valmis.

Huomattavaa on myös, että Vanhan testamentin Laulujen laulussa esiintyy myös varsinainen sana Paratiisi, ’Pardes’, jonka juuri ei ole kuten luulisi kreikan paradeioksessa eikä hepreassa vaan sanskritin sanassa paradeca, joka merkitsee talon lähellä olevaa puutarhaa.
Heprean pardes-puutarhassa kasvaa granaattiomenoita ja onkin luultavaa että ns. ’paratiisihedelmä’ on kirjaimellisessa mielessä ollut granaattiomena, mutta ajatellen Intiaan palautuvaa pardes-juurta ja ’kielletyn hedelmän’ symboliikkaa on mahdollista, että ’omena’ onkin ollut pomelo-hedelmä, nykyisen greipin esi-isä, koska pomelo muistuttaa päärynää ja kasvaa Induslaaksossa.

Paratiisi-kertomuksessa ’elämän puu’ ’eats hajjim’ kääntyy myös ’elämän sauva’ ja kun se seisoi ’keskellä paratiisia’ eli ’intohimon kaivoa’, lähdettä tai puutarhaa ja kasvoi rypäleen muodossa ’hedelmiä’ joita vastaavat sanat viittaavat myös heprean sanaan ashka (kives) ei ole vaikea ajatella, mitä vertauskuvastolla on tarkoitettu.

Tätä Eedenin paratiisia eli ’sukupuolinautinnon kaivoa’ ei ole varmasti löydetty, mutta viitteitä siitä on saatu juuri niiltä paikoilta, missä Edenin Raamatun mukaan tulisi sijaita. Edenin Gan-puutarhan kirjaimien G ja N nimet ovat ’KAMELI’ ja ’KALA’ ja muut merkitykset ovat mm. aidattu puutarha sanajuuresta, joka merkitsee yrttitarha, myös suljettu puutarha; viimeksi mainittu viittaa nuoreen siveään neitoon, jonka ’tarha’ on vielä suljettu, so. että neito on neitsyt. Tässä mielessä onkin mielenkiintoista, että sana geeni nykyhepreassa on myös gan ja että sukupuolta tarkoittava moderni latinan sana genus on selvästi samaa juurta. Genitalis oli roomalainen synnytyksen jumalatar. Suljetusta puutarhasta kerrotaan Laulujen laulun luvussa 4 jakeessa 12-14:

12. Mies: Rakkaani, valittuni! Sinä olet suljettu puutarha, lukittu tarha, sinetöity lähde,
13. paratiisi, jonka purojen äärellä kasvaa granaattiomenoita, monia maukkaita hedelmiä, hennaa ja nardusta,
14. nardusta ja sahramia, kanelia ja mausteruokoa ja suitsukepuita, mirhaa ja aloeta, kaikkein parasta balsamia.
15. Sinä olet puutarhan l ä h d e, elävän veden k a i v o,(vagina) johon virtaavat Libanonin v u o r t e n vedet! (vuori=phallos ja vedet on sperma)

Kari Kukkanen

Yki ”Sitä kutsutaan vahvistusharhaksi.” Aamen, juuri tätä evolutionistit tekevät.

Markku ja Seppo. On tyypillistä ateistista seksifantasiointia väittää että Aatamilla ja Eevalla ei olisi ollut seksiä keskenään ja että vasta erektio olisi tullut jonkin puun kautta (lingam?, Intialaiset ja ateistithan palvovat pornoa).

Jos ateistit uskaltaisivat avata Raamatun niin hämmästyksekseen saattaisivat huomata että 1Ms. 1:28 Jumala käskee heitä lisääntymään.
Lieneekö niin, että ateistit eivät ymmärrä, että lisääntymiseen tarvitaan seksiä?

Kalevi Kauppinen

”Jumala tappoi surutta kaikki ja jos haluat lukumäärillä mässäillä niin suhteesa väkilukuun Jumala voitti ylivoimaisesti, sillä hän jätti maapallon k o k o silloisesta väestöstä henkiin v a i n 8 ihmistä…”
Seppo Heinola

”Maailman terveysjärjestön WHO:n tekemästä tutkimuksesta. Järjestö on kartoittanut synnytysikäisten naisten tekemiä abortteja vuosilta 1990 – 2014. Maailmassa tehdään vuosittain 56 miljoonaa raskauden keskeytystä, käytännössä joka neljäs raskaus päättyy aborttiin. Lähes kolme neljästä abortista tehdään naimisissa oleville naisille.”

Vedenpaisumuksen aikana ihmisiä oli joidenkin arvioiden mukaan vain satoja tuhansia korkeintaan, joten on hyvä pysyä oikeissa lukemissa, kun keskustellaan sikiöiden surmaamisesta.

”Kalevi v ä i s t i t taas ties monennenko kerran ja vaihdoit puheenaihetta…Etkö uskalla katsoa totuutta silmiin? Eli sekö oikeutti Jumalan tekemään pikkuvauvojen murhat että ihminenkin pahaa tekee…?”

Toistan vielä kerran, etten mene arvostelemaan Jumalan töitä, hän tekee, niin kuin parhaaksi näkee, ei tässä ole kysymyksen väistämisestä. Jokainen päättää itse sen, miten sikiöiden tappamiseen suhtautuu. Ei se oikeuta tappamaan sikiöitä vetoamalla siihen, että niinhän Jumalakin tekee.

Halusin kysyä Sepolta vain sen, että katsooko hän oikeaksi lasten tappamisen, vai tapahtuuko siinä suuri vääryys. Itse olen sitä mieltä, että ihmisen surmaaminen myös sikiövaiheessa on väärin, vaikka laki sen salliikin.

Tässä keskustelupalstalla oleminen on hyvä sen takia, että tulee otettua selvää siitä, mitä oikeasti maailmalla tapahtuu.

Kalevi Kauppinen

”Meillä ei muuten pikkuvauvoja saa tappaa eikä yli 5 viikkoisia sikiöitä,”

”Yhden lääkärin päätöksellä keskeytys voidaan tehdä ennen 12. raskausviikon täyttymistä, jos nainen on alle 17-vuotias tai yli 40-vuotias tai hän on synnyttänyt neljä lasta.
Kahden lääkärin lausunto tarvitaan, kun keskeytys tehdään ennen 12. raskausviikon täyttymistä tilanteissa, joissa lapsen synnyttäminen ja hoito olisivat naiselle huomattava rasitus, kun raskaaksi tuloon liittyy rikos tai jos äidin tai isän sairaus vakavasti rajoittaa heidän kykyään hoitaa lasta.
Kun raskauden kesto on yli 12 viikkoa, voidaan keskeytys näissä tilanteissa tehdä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran päätöksellä.”

Tässä on oikeata tietoa siitä, mitä laki raskauden keskeytykseen tulee.

Markku Hirn

Tulivuori Thera , nykyinen Santorini, purkautui noin vuonna 1620-1650 eKr . Se on yksi suurimmista purkauksista historiallisena aikana ja se tuhosi minolaisen kultuurin tsunaminsa kautta. Tsunami valtavana hyökyaaltona ulottui kaikkialle Välimeren alueella saaden aikaan valtavan tulvan. Tulva tuhosi suuren oisan minolaisesta kulttuurista Kreikan saarilta ja mannermaalta.

Jo aikaisemmin oli tapahtunut suuri vedenpaisumus, kun Jääkauden jäitten sulamisista laajentunut Mustameri tunkeutui Välimereen.

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial