Pienenä uskoin ufoihin ja humanoideihin. Ainakin pidin lukemiani Dänikenin ja Tapani Kuninkaan kirjoittamia juttuja kiehtovina. Samoihin aikoihin tuli mustavalko-TV:stä tosi kiehtova ohjelma israelilaisesta Uri Gelleristä, joka väitti kykenevänsä taivuttamaan lusikoita ajatuksen voimalla. Hän käväisi v. 1974 Suomessa ja teki oikein demonstraation kyvyistään TV-kameroiden edessä suorassa lähetyksessä. Satuin siis olemaan TV:n äärellä juuri tuolla hetkellä. Geller myös niin sanotusti luki ajatuksia. Minä esiteininä pidin telepatiaa todellisena ihmeenä.
Uri Gelleristä on niin paljon tarinaa netin syövereissä, ettei tarvitse tässä eritellä, miten tämä temppujaan teki. Hän oli siis huijari. Ei taikuri, eikä rehti illusionisti. Oikeat taikurit ja illusionistit eivät väitä omaavansa yliluonnollisia kykyjä, kuten Uri Geller on väittänyt aivan viime vuosiin saakka, vaikka on vuosien aikana jäänyt useasti kiinni huijaamisesta.
Uskoni ufoihin ja telepatiaan hävisi sitten suunnilleen yhtä nopeasti kuin myöhemmin rippileirillä päähäni kaadettu usko. Uskovista varmaankin suurin osa pitää telepatiaa silkkana hömppänä ja sellaisena sitä tuleekin pitää. Kukaan ei ole valvotuissa olosuhteissa kyennyt näyttämään toteen ajatustenlukukykyään. James Randin säätiön miljoona dollaria yliluonnollisen ilmiön näyttämisestä odottaa edelleen noutajaansa. Samoin Suomen Skepsiksen 20.000 euroa.
Mutta kun mennään jumaluskoon, ei ole epäilystäkään, etteikö telepatia toimisi. Jos uskoo, että mielessään toimitettu rukous menee perille, on kyse telepatiasta. Samoin silloin, jos henkilö kokee Jumalan puhuvan hänelle tai Jumalan ohjaavan tämän ajatuksia ja valintoja. Silkkaa telepatiaa. Jos muuten rationaalinen henkilö uskoo yliluonnollisen olennon ohjaavan toimintaamme ja elämäämme, ja tälle voi mielessään lausua rukouksen, tulee mieleen kognitiiviinen dissonanssi.
