Juutalaiskysymys ei ole vielä ohi

Lauantaina 21.1. Yle lähetti uusintana ”Wannseen konferenssi 1942” -dokumentin. Wannseen konferenssi siis kokoontui ratkaisemaan ”juutalaiskysymyksen”. Sattumoisin avasin samana päivänä netissä Suomen Kuvalehden artikkelin Valittu kansa, joka käsittelee maailman vanhinta salaliittoteoriaa, antisemitismiä.

Juutalaisviha lienee kaikille täällä tuttua. Ne Jeesuksen tappajat, koronkiskurit, lastensyöjät ja mitä lie. Antisemitismiä ovat levittäneet ehkä eniten kristityt. Jo kauan ennen Lutherin silmitöntä juutalaisvihaa tihkuvia kirjoituksia.

On myönnettävä, että vuosikymmeniä sitten varhaisnuorena minulle meni läpi väite sellainen, että kaikki ahneet pankkiirit ovat juutalaisia ja että he rikastuvat muiden kustannuksella. Tällainen ajattelu oli varsin tavallista vielä 70-luvun alussa. Tähän suuri syyllinen on kristinusko, tarkemmin aikaiset kirkkoisät. Lutherin ajattelu on vain tästä jatkumoa.

Tässä muutama poiminta ja huomio SK:n jutusta. Lopussa linkki artikkeliin, joka on ilmaiseksi luettavissa.

-Toisessa Mooseksen kirjassa Egyptin kuningas varoittaa juutalaisista: ”Nyt meidän on toimittava viisaasti, etteivät he enää lisäänny. Muuten voi käydä niin, että he sodan sattuessa liittyvät vihollisiimme, alkavat taistella meitä vastaan ja lähtevät pois tästä maasta.” Siis jo vuosisatoja ennen ajanlaskun alkua esiintyi samaa, mitä 30-luvulla eräs eurooppalainen poliitikko lietsoi ja jota eräs toinen eurooppalainen poliitikko vielä nytkin lietsoo.

-Tacitus ensimmäisellä vuosisadalla: ”Juutalaisille on maallista kaikki mikä meille on pyhää ja toisaalta he sallivat kaiken mitä me kammoamme.”

-Muita antisemitismin levittäjiä: kirkkoisä Johannes Krysostomos, profeetta Muhammed, renessanssifilosofi Erasmus Rotterdamilainen, valistusfilosofi Voltaire, Richard Wagner ja tietysti Luther sekä Aatu.

Kristinusko syntyi poliittisesta skismasta. Eräät uskoivat Jeesuksen olleen Messias ja halusivat tehdä pesäeron valtajuutalaisuuteen. Ja UT:n kirjoissa esiintyykin tätä juutalaisuuden kritiikkiä. Sitten toisen vuosisadan lopulla teksteistä tehtiin Jumalan sanaa ja juutalaiset, ”Saatanan lapset”, olivat myös Korkeimman tuomitsemia.

-Keskiajalla Euroopassa kristityt uskoivat, että juutalaiset olivat liitossa Saatanan kanssa ja tekivät rituaalimurhia. Juutalaiset myös saalistivat kristittyjä lapsia, että saisivat näiden verta pääsiäisleipänsä raaka-aineeksi.

-Musta surma oli juutalaisten syytä. Mielenkiintoisesti musta surma levisi juuri kristityn kansan parissa, koska hygienia oli heikko. Juutalaiset uskonsa mukaan pesivät kätensä huolellisesti ennen ruokailua. Ja koska nämä joutuivat olemaan eristettyinä, ostivat he lihansa omiltaan. Siksi juutalaiset säästyivät sairastumiselta. Ilmiselvä juutalaisten salaliitto!

Juutalaiset vaurastuivat itse asiassa kristittyjen harjoittaman syrjinnän tuloksena. Kristilliset ja islamilaiset valtiot kielsivät juutalaisilta varhaiskeskiajalla maan omistamisen. Ja mitä sitä sitten muutakaan kuin alkaa käymään kauppaa. Ja kun koron periminen oli Raamatun vastaista, jäi rahanlainaus juutalaisille. Ja Juudaksesta lähtien juutalaiset ovat olleet persoja rahalle…

Juutalaiset joutuivat eristyksiin. Mutta nämä verkostoituivat, kun sen sijaan kristityt valtiot taistelivat keskenään tai muslimeja vastaan.

Suomessakin papit uskoivat niinkin myöhään kuin ensimmäisen maailmansodan jälkeen, että juutalaiset hallitsivat kulisseissa kansainvälisiä tapahtumia. Ja niinpä Suomessakin juutalaisia diskriminoitiin vielä 20-luvun alkuun saakka.

Juutalaiskysymys ei ole vielä ohi. Siitä esimerkkinä Unkarin Viktor Roban. Hän lietsoo juutalaisvihaa, vaikkakin peitellysti. Hän on kristitty, joka on rajoittanut uskonnonvapautta ja haluaa kristinuskon olevan Unkarin ainoa hyväksytty uskonto. Maassa säädettiin vuosikymmenen alussa laki, jolla 350 uskonnollista ryhmää poistettiin virallisesta rekisteristä.

Taistelemme vihollista vastaan, joka on erilainen kuin me. Se ei ole näkyvissä vaan piilotteleva, ei suora vaan ovela, ei rehellinen vaan alhainen, ei kansallinen vaan kansainvälinen. Se ei usko työntekoon, vaan pääomalla keinotteluun. Sillä ei ole kotimaata, vaan se uskoo omistavansa koko maailman.”

Näin Orban tarkoittaen George Sorosia. Omassa tuttupiirissänikin on ihmisiä, jotka uskovat Sorosin olevan NEO:n eli uuden maailman järjestyksen pääarkkitehti ja rahoittaja.

Mielenkiintoinen artikkeli antisemitismistä ja rasismista. Suositteluni.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
11 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Seppo Heinola

Juutalaisviha noussee pohjimmiltaan kateudesta ja uskonnollisesta typeryydestä. Kun juutalaiset Jerusalemin hävityksen jälkeen ajettiin maastaan ja he hajaantuivat Eurooppaan, heidän ei annettu ’Jeesuksen tappajina’ harjoittaa muita kuin kauppiaan ja rahanlainaajan ammatteja,(joita tuolloin halveksittiin) joissa he poikkeuksellisen ahkerina ja älykkäinä menestyivät niin, että pipit ja papit ja ruhtinaat velkaantuivat heille. Velalliset ärsyyntyivät, alkoivat kuin häiriintyneet koirat purra ruokkiva kättä ja miettiä miten saisivat käännettyä heidän omaisuutensa itselleen. (Tässä onnistuttiin 1300-luvulla) Loppu on sekinhistoriaa..
Tuosta Daavidin tähden pukin kuvasta eli ’Bahometista’ mikä sekin perustuu tuolloisten inkvisiittorien typeryyteen: Virhetulkinta näkyi erityisesti temppeliherrojen kidutuksissa: Paholaisen kanssa oli muka solmittu liitto ja Paholaisen iljettävän pukin näköisen saatanankuvan Baphomethin, edessä muka polvistuttiin.
Kirkon eksegeetit inkvisiittoreista puhumattakaan olivat
ilmeisen tietämättömiä siitä, mikä pelätty Baphomet,
joka yhä tänään sekoitetaan mm. .Muhamettiin.,
pohjimmiltaan oli. Tutkija Hugo Schonfield (1984)
on osoittanut, että itse sana on itse asiassa heprealainen
ns. athbas.anagrammi. Tässä salakirjoituksessa aakkoston ensimmäinen kirjain a vastaa toisasiallisesti
viimeistä kirjainta t. Kun heprealainen aakkosto
käsittää 22 kirjainta, pyöräytetään käytännössä 11 loppukirjainta
11 alkukirjaimen alle ja koodiavain on valmis.
Näin:
 
a b g d h v z ch t i k
th sh r q z p o s n m l 
 
Hepreaksi Baphometh kirjoitetaan Bpvmt ja on helppo
huomata, että athbas koodin mukaan sanasta tulee
kirjaimet Svpya, joka puolestaan muutettuna länsimaisiksi
kirjaimiksi vastaa sanaa Sophia, joka merkitsee
Viisaus. Temppeliherrat olivat tosiassa siis viisauden eli
gnosiksen palvelijoita.

Kalevi Kauppinen

”Juutalaisten poikkeuksellinen edustus palkinnonsaajien joukossa on ollut nähtävissä läpi Nobel-palkinnon 110-vuotisen historian. Juutalaisten osuus maailman väestöstä on 0,2 prosenttia, mutta noin 850:stä Nobel-palkinnon saajista yli viidesosa on ollut juutalaistaustaisia.”
Helsingin Sanomat

Ehkä tämä luo kateutta, joka sitten purkautuu vihana, koska juutalaiset ovat älykkäimpiä naapurikansoihin verrattuna.

Seppo Heinola

Tuskin Kalevi tarkoittaa ,etteikö missä tahansa kansassa saattaisi olla yhtyä älykkäitä tai älykkäämpiäkin yksilöitä, kuin heprealaisten älykkäin. Tosiasia kutenkin on, kuten Kalevi näytti, että juutalaiset tiedemiehet ja taiteilijat ja nobelistit ovat kansan väkilukuun nähden ’yliedustettuina’. Tähän täytyy olla jokin syy. Yksi syy on se, että heidän jo koululapsiaan opetetaan lukemisen yhteydessä kriittisen ja analyyttiseen ajatteluun. Mutta jotain geneettistäkin saattaa olla. Tähän liittyy heprean NUN kirjaimen alkuperään la merkityksiin liittyvä salaisuus, mutta armahdan teidät nyt sen selvittämiseltä; tulevassa kirjassani siitä on kokonainen luku…

Viimeksi muokattu 12 päivää sitten by Seppo Heinola
Kalevi Kauppinen

Israelin kansan taloudellinen kehitys naapureihin kertoo verrattuna kertoo jotain, sitä ei voi kiistää. He ovat tehneet karusta maasta hedelmällisen talouden. Eikö tämä ole selvää ilman tutkimuksia.

Israelilla on tällä hetkellä Lähi-Idän sotilasmahti, heillä on ylivoima naapureihin verrattuna. Voitetut sodat kertoo siitä, miten määrältään ylivoimaista vihollista vastaan he ovat pärjänneet.

https://vnk.fi/-/israelin-korkean-teknologian-ja-innovaatioiden-ekosysteemi

Tauno J. Jokinen

Ashkenazi Jews have the highest average IQ of any ethnic group for which there are reliable data. They score 0.75 to 1.0 standard deviations above the general European average, corresponding to an IQ 112-115. This has been seen in many studies (Backman, 1972; Levinson, 1959; Romanoff, 1976), although a recent review concludes that the advantage is slightly less, only half a standard deviation Lynn (2004). This fact has social significance because IQ (as measured by IQ tests) is the best predictor we have of success in academic subjects and most jobs. Ashkenazi Jews are just as successful as their tested IQ would predict, and they are hugely overrepresented in occupations and fields with the highest cognitive demands. During the 20th century, they made up about 3% of the US population but won 27% of the US Nobel science prizes and 25% of the ACM Turing awards. They account for more than half of world chess champions.

Gregory Cochran, Jason Hardy, Henry Harpending (2006) Natural history of Ashkenazi intelligence

Näkyy tuosta juutalaisten älykkyysasiasta olevan paljonkin tutkimusta. Tässäkin artikkelissa on yli 200 kirjallista viittausta, eli kyse on aivan asiallisesta kirjoituksesta. Tämä Ashkenazi termi viittaa Euroopan ja Yhdysvaltojen juutalaisyhteisöihin. Israelissa asuvat eivät kansakuntana erotu älykkyytensä suhteen.

Anne Mikkola

Huomasitko jotain selitystä, miksi tuo korkeampi älykkyys koskee vain Euroopan ja USAn juutalaisyhteisöjä? Mielenkiintoista.

Tauno J. Jokinen

En tavannut juttua niin tarkasti, että alkaisin arvuuttelemaan.

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial