Kuningatar Elisabeth järjesti maailmalle aikamoisen kristillisen saarnan päivän. Varsin hämmentävää katsottavaa, kun ottaa huomioon Iso-Britannian sekularisoitumisen. Perinteet kantavat kummasti. Ei tunnu niinkään hassulta, että 70-vuotta hallinnut monarkki julistaa perinteistä kristinuskoa, jopa Liz Trussin ja muiden suulla.
Suomalaisista hautajaisista poiketen herätti huomiota myös se, että vieraat lauloivat ja lausuivat Isä meidän- rukoustakin oikein sujuvan kuuloisesti.
Paha Putin oli jätetty maailman yhteisten menojen ulkopuolelle. Päätti pommittaa sitten vastineeksi ydinvoimalaa.
Viime yönä luin loppuun kirjan nimeltä Ukraine vs. Darkeness (Ukraina vastaan Pimeys). Undiplomatic Thoughts. Kuinka sattuikaan. Olexander Scherban kirjoittama kirja on julkaistu huhtikuussa 2021, mutta sitä lukiessa olisi voinut kuvitella että se oli kirjoitettu huhtikuussa 2022. Scherba on ukrainalainen diplomaatti. Kirja on aika hurjaa luettavaa. Siinä kaikuu kuin Zelenskyn sanat näinä päivinä. Eurooppa on sokeasti Putinin talutusnuorassa. Ei kylmä eikä kuuma. Scherban kirja on aikalailla profeetallsta sanomaa, ja laittaa miettimään asioita – varsinkin näin vuonna 2022. Siitä välittyy vahvasti ukrainalaisten kaipuu eurooppalaiseen vapauteen ja demokratiaan ja toisaalta iso huoli siitä, että Eurooppa on menettänyt omat arvonsa ja suostuu Putinin hajotettavaksi. Ukraina on ikäänkuin yksin Putinin ja vaaravyöhykkeessä olevan Euroopan välissä.
Näin vuotta myöhemmin kirjaa lukiessa ei voi kuin nielaista Scherban kertomuksen, koska niin todeksi se kaikki on osoittautunut. Googlella löytyy joku podcast, jossa häntä haatateltiin tältä kesältä. Ei hänkään silti uskonut Venäjän hyökkäyseen helmikuussa. Niin tyhmänä hän ei Putinia pitänyt.
Mitä pidemmälle kirjaa lukee sitä selvemmäksi käy, että sen on kirjoittanut aikalailla tunnustuksellinen kristitty. Ukrainan pitää selvitä ensinnäkin omista synneistään. Eliitti on/oli siellä irtautunut kansasta. Pää ei tunne ruumistaan (aika hierarkkisesti uskova uskovainen). Kirjasta ilmenee, että Ukraina oli jakautunut vahvasti ja hajottavalla tavalla Zelenskyn kannattajiin (tyhmä kansa) ja Porosenkon kannattajiin (eliitti?). Zelensky nähtiin venäjämielisenä ja ilmeisesti vaarallisena. Scherba selvästikin oli Porosenkon leirissä. Kirjoitti presidentin puheita. En tiennyt, että Ukraina oli noin poliittisesti jakautunut. Siis ukrainamieliset olivat jakautuneet.
Nyt varmaankin Zelensky on osoittanut, että ei ole putinmielinen ja voi varmaan olettaa, että hän on yhdistänyt kansan. Meri Vesanto minulle tuon kirjan työnsi luettavaksi jo aikoja sitten, mutta nyt vasta siihen tartuin. Ehkä Meri voi korjata tarvittaessa ja täydentää kertomusta.
Kirja alkaa sitaatilla Ilmestyskirjasta (15:3 – tiedän tekosi, että et ole kylmä etkä kuuma. Toivon että olisit jompaa kumpaa).
Ja päättyy seuraavasti: ”Länsi yleisesti ja yhtenäinen Eurooppa erityisesti antavat toivoa uudesta paremmasta todellisuudesta, ei vain amerikkalaisille ja eurooppalaisille vaan kaikille hyvän tahdon ihmisille (people of good will) ympäri maailmaa, heille jotka arvostavat vapautta ja ovat kyllästyneitä (tired) epävapauteen. Lännen ideaaleista luopuminen ja ”pragmatismipelin” pelaaminen tämän maailman diktaattoreiden kanssa tarkoittaisi ei vain luovuttamista lännen suhteen (giving up on the West), vaan myös ihmiskunnan suhteen.” (oma kökkö käännös kirjasta).
Kuningatar Elisabeth II teki parhaansa kutsuakseen maailman takaisin kristillisiin perinteisiin ja vapauteen, joka niistä nousee. Vapauden säilyttäminen vaatinee hiukan yhtenäisyyttä – pimeyden voimia vastaan. Ehkäpä hän myös valitsi vieraslistan kun kerran virret ja tekstitkin valitsi. Herra Scherban voisi kuvitella arvostavan elettä. Niinhän sitä sanotaan, että Jumala määrää kuoleman hetken.
Silloin kun hätä on suuri, niin eri näkemyksen omaavat ihmiset yhdistävät voimansa ja taistelevat vapautensa puolesta, niin kävi myös suomen kohdalla. Kuinka ollakaan Venäjä silloinen Neuvostoliitto oli toisella puolella, niin kuin nyt on Ukrainassakin.
Olihan Neuvostoliiton silloinen arvoton ja rikollinen offensiivi Suomeen sellainen, että oli selvää kaikkien erimielisten ja samanmielisten asettautuminen yhdessä sitä vastaan.
Kauheaa ironiaa on, että tuolloin talvisodassa ne nuoret sotilaat, joiden Suomussalmen kohdalta piti katkaista Suomi, olivat Ukrainasta ja näillä oli paraatikalustoa mukana. Samoin venäläisillä nyt kun Ukraina piti kampittaa parissa päivässä.
Mutta II maailmasodassa, kun Natsi-Saksa lähti suunnittelemaan barbaarista operaatio Barbarossaa Venäjää vastaan, lähti Suomi sitten noileesti sen mukaan. Natsien liittolaiseksi. Ei haitannut, vaikka sivistyneistö, maan johto ja sotajohto tiesivät Saksan sisäisistä väkivaltaisuuksista ja keskitysleireistä. Perustettiin Itä-Karjalaan itsekin keskitysleirejä. Osallistuttiin myös säälimättömään Leningradin piiritykseen.
Suomi ei olisi selvinnyt tuosta kurimuksesta, ellei Stalin olisi ollut niin kehno sodan johtaja ja ellei olisi ollut kiire päästä ekana Berliiniin.
Mitkä olivat Suomen vaihtoehdot, ei tainnut parempaa vaihtoehtoa löytyä. Suomi joutui hankalaan välikäteen, yksin taistellessa olisi Neuvostoliitto marssinut Helsinkiin. Olisimme menettäneet itsenäisyytemme ja Neuvostoliitto olisi miehittänyt Suomen.
Talvisodan jälkeen? Ei ole tiedossa mitään, miksi neukut olisivat hyökänneet enää talvisodan jälkeen Suomeen. Stalin itse totesi talvisodan aikaan päättäessään lopettaa sotimisen, että on niin itsepäinen kansa, ettei maksa vaivaa sitä miehittää. Toisaalta, jos Stalin ei olisi ollut niin typerä tapattaessaan parhaat kenraalinsa, olisi Suomi vallattu muutamassa viikossa. Nyt amatöörit sössi eli ryssi kaiken. Vähän kuin Ukrainassa nyt.
Sen sijaan Suomi oli alkanut lähentyä Saksaan jo aika pian talvisodan jälkeen, eikä sitä hyvällä Kremlissä katsottu. JOS Suomi olisi pysyttäytynyt irti Saksasta, ei Suomi olisi mitä todennäköisimmin ollut osallisena missään enää talvisodan jälkeen. Mutta siis jatkosodassa Suomi itse hyökkäsi Saksan rinnalla.
Silloin kun itse luin tuota Scherban kirjaa, harmittelin etten ollut lukenut sitä aikaisemmin. Olisin ymmärtänyt jo sodan syttyessä paremmin, mistä on kysymys. Tai ehkä en olisi ymmärtänyt sittenkään. Olisin ajatellut, että tää on tätä tyypillistä itäeurooppalaista ajattelua ”Venäjä paha, Amerikka hyvä”. Pistäisivät nyt vaan ne oikeusvaltionsa kuntoon… Mitä mahdan ajatella vuoden päästä, kun nyt tuntuu, että Itä-Eurooppa ottaa henkisen johtajuuden Euroopassa.
”Mitä mahdan ajatella vuoden päästä, kun nyt tuntuu, että Itä-Eurooppa ottaa henkisen johtajuuden Euroopassa.”
Minä taas uskon tällä hetkellä, että Eurooppa yhtenäistyy, koska on pakko yhdistää voimansa Venäjää vastaan. On vaikea edes kuvitella, jos Venäjä valtaisi Ukrainan niin mitä siitä seuraisi. Nyt näemme, mitä takaisin vallatuilla alueilla on tapahtunut miehittäjien toimesta, täysin järjetöntä touhua.
Eurooppa yhtenäistyy Itä-Euroopan johdolla. Sillä välin kun Saksa ja Ranska vielä mietti, miten suhtautua aseapuun (koska asiathan ei ole yksiselitteisiä tietenkään ja sota ei ole ihan omilla rajoilla), Liettuan puolustusministerin mielestä julkinen varainkeräys asehankintoja varten oli ihan ok. Länsi-Eurooppa voi myöntää turistiviisumeja venäläisille vedoten vapaaseen liikkumiseen, koska Baltia huolehtii, että sitä kautta ei ainakaan kuljeta.
Scherballa oli muuten mielenkiintoinen kommentti pahuuden eri asteista. Länsi-Euroopassa ja Venäjällä on molemmissa näkemys, että fasismi on pahuuden huippu. Kaikki siihen viittaava pitää karkottaa yhteiskunnasta. Sen sijaan ukrainalaiset uskoo, että stalinismi on vielä fasismiakin pahempaa. Ilmeisesti Baltiassa ja Puolassa ollaan samoilla linjoilla. Ja Britanniassa ehkä myös?
Kiinnitin tuohon myös huomiota sikäli, että tuolta taustalta on oikein ymmärrettävää, että kun Putin alkaa ihannoida Stalinia, se ei mene Ukrainassa läpi – tietty johtuen siitä että Stalin tappoi miljoonia ukrainalaisia tarkoituksella nälkään, jollen väärin muista.
Itse ajattelin oikeastaan, että nyt oli hyvä aika lukea. Tiedän, että en olisi kuullut vuosi sitten sanomaa, juuri mainitsemistasi syistä.
On aika metkaa se, että Putin haluaa ”puhdistaa Ukrainan natseista” tai ”fasisteista”, ja jos Venäjällä fasismia pidetään pahuuden huippuna, kun koko nykyinen hallinto on tyyten samaa kuin mitä fasismi tai natsiaate on ja Putin ei fasistista juuri eroa. ”Se itse sitä on, joksi toista haukkuu”, mukaillakseni takavuosikymmenien hokemaa.
Yki, Stalinilla ja kumpp. oli suunnitelma Suomen miehittämiseksi jo varhain 30-luvulla. Ja laajemmin ottaen koko maailman valloittamiseksi kommunismille. Jatkosota johtui talvisodasta, johon ei olisi jouduttu, jos Suomi olisi saanut tukea mm. Rytin ja Mannerheimin jo varhain ajamalle pyrkimykselle saada aikaan Pohjoismainen Puolustusliitto. Sen tyrmäämine oli ruotsalaisten paskahousuisuutta ja mm. Mannerheimin mielestä (Muistelmat) NL:n suuri virhe.
Kuvitelma että Suomi olisi voinut II maailmansodassa Saksan hyökättyä Venäjälle pysyä kokona sodan ulkopuolella on -suo anteeksi- naivi. Todennäköisin skenaario on, että saksalaiset olisivat tällöin kuitenkin tulleet Suomenkin kautta NL:n kimppuun jolloin NL olisi tullut Hitleriä vastaan Suomeen ja Suomi olisi muodostunut Itämeren rannikollaan ja sisämaassakin taistelukentäksi. Suomi ei olisi kyennyt tuolloin vielä voimakasta Saksaa estämään.
Voihan näin ollakin. Edelleen pidän erittäin mahdollisena sitä, että Suomi olisi voinut pysyttäytyä ulkopuolella, mikäli ei jatkosotaan olisi lähdetty. Saksa sitoi Neukut aika lailla tiukkaan ja toisaalta Hitler arvosti suomalaisia varsin korkealle. Olisi ehkä arvellut Suomen olevan hyvä liittolainen kunhan muu Eurooppa ja Neukkula olisi alistettu arjalaisen herrarodun alle.
Jos tänne ei olisi tullut Saksa tänne olisi tullut Neuvostoliitto. Sitähän se oli valmistellut koko välirauhan ajan. Suomihan oli jätetty NL:n etupiiriin ja Molotov oli halunnut vapaat kädet Suomen suhteen. Heillä oli suunnitelmat valmiit.
Näinhän olisi kyllä voinut käydä. Mutta ei heti. NL oli aika lailla rasittunut Saksan peittoamisen jälkeen. Suomi sen sijaan olisi voinut usean vuoden ajan varustautua rauhassa mahdolliseen uuteen koitokseen. Mutta kuten nyt on nähty Venäjän toimissa, niin NL olisi saattanut tehdä aikoinaan mitä tahansa. Vähän sama tekemisen ja ekspansion kulttuuri siellä on näyttänyt olevan ajasta toiseen.
Mielenkiintoinen kirjoitus ja kirja. Kiitos Anne Mikkola.