Jo joutui armas aika ja lapset kevätkirkkoon

Jo pian joutui armas aika ja koululaisia roudataan kevätkirkkoon laulamaan suvivirttä. Tai ei ilmeisestikään, koska korona. Mutta muuten kyllä. Ehkäpä monissa seurakunnissa se kevätkirkko striimataan kouluihin…

Kristillisdemokraattien pj. Sari Essayah totesi vaalitentissään topakasti, että suvivirttä tulee saada laulaa jatkossakin. Varmasti saa laulaa. En tiedä, ketkä sitä poistettavaksi ovat vaatineet, vai onko kukaan? Lieneeko tuo kiellon vaatimus tyyten keksitty? Monet keksityt jutut leviävät ja muuttuvat ikään kuin totuuksiksi, vaikka sitä eivät olisikaan. Suvivirttä saa minunkin puolestani hoilata, vaikka sen voisi aivan hyvin korvata Paula Vesalan uusine sanoine uskonnollisesti neutraalina Suvilauluna. Mutta se on vain yksi asia. Kouluissa uskonto esiintyy edelleen monin muodoin, vaikka yhteiskuntamme on muutamassa vuosikymmenessä runsaasti maallistunut.

Kouluissa ei jaotella oppilaita sen mukaan, kuuluuko poliittisesti oikealla olevaan Takapöytyän Nopsajalat -urheiluseuraan vaiko työläisurheiluseuraan Aamunkoitto. Kouluissa ei jaotella oppilaita puolueen tai harrastuspiirien mukaan. Mutta jaotellaan uskontokunnan tai uskonnottomuuden mukaan ja vieläpä niin, että se näkyy kaikille. Kun kouluun tulee seurakunnasta pastori pitämään yhteisen aamuhartauden tms. uskonnollisen hetken tai tulee infoamaan rippikoulusta, lähtee oppilaista osa muualle. Ne, jotka kuuluvat johonkin muuhun uskontokuntaan tai ovat uskonnottomia. Näin tapahtuu edelleen, vaikka kirkkoon tms. uskontokuntiin kuulumattomia kansasta on jo kolmannes ja muihin uskontokuntiin kuuluvia oppilaita on jo runsaasti ja tulee olemaan aina vain enemmän.

Evlut- tai ortodoksikirkkoon kuulumattomat oppilaat voivat osallistua uskontotunneille, jos hotsittaa, mutta seurakuntien jäseniltä ET on kielletty. Siis kielletty. Eikö tämä ole varsin merkillistä vuonna 2021 varsin sekulaarissa maassamme? Koulujen nettilomakkeissakin on edelleen kohtia, joissa kysytään yksityisluonteisia asioita, kuten kirkkoon kuulumisesta ja uskontokunnasta. Urheiluseuran jäsenyydestä kysyminen varmaan kummastuttaisi ketä tahansa. Uskontokunnasta kysyminen ei suurinta osaa, vaikka kyse on katsomuksellisesta asiasta, minkä pitäisi olla ehdottomasti yksityisen piiriin kuuluva asia. Tämän on myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin linjannut. Vakaumus ja katsomus pitää saada olla yksityinen asia. Julkisissa kouluissa tätä rikotaan.

Ja tämä vain siksi, että on aine nimeltä uskonto. Miksi se on siellä edelleen? Eihän kouluissa opeteta vain jonkin tietyn poliittisen suuntauksen dogmeja. Jos politiikkaan kuuluvia eli yhteiskunnallisia asioita käydään läpi, käydään ne neutraalisti ja kaikkia käsitellen. Samoin pitää uskontokin käsitellä. Yhtenä yhteiskuntaan kuuluvana ilmiönä. Koulun ei pidä opettaa tietyn yhden uskonnon sisältöä oppikirjojen mukaan, jotka ovat selvästi tunnustuksellisia sikäli, että niissä esitetään Raamatun tapahtumat ikään kuin historiallisina totuuksina. Jos vanhemmat haluavat iskostaa uskontonsa lapsiinsa, hoitakoon asian miten parhaaksi katsoo. Yhteiskunnallisesti kustannetun koulun tehtävä se ei ole. Kuten ei ole lasten hyppyyttäminen joulu- ja kevätkirkoissa. Seurakunta hoitakoon leiviskänsä omissa tiloissaan kuten haluaa, mutta sen ei pidä mennä kouluihin harjoittamaan indoktrinaatiota aamunavauksissa, kuten joka kunnassa ja lähes joka koulussa nykyisin on tapana.

Koulussa opettavat aineet ovat konkretiaan perustuvia. Myös taideaineet. Vain uskonto on aine, joka perustuu vanhoihin uskomuksiin. Uskonnon opetuksen voisi ymmärtää, jos se käsittelisi uskontojen historiaa ja alkuperää tietoaineena, uskontotietona. Oman uskonnon, meillä siis kristinuskon, opetuksen pitäisi käsittää myös sen, että se on synkretistinen uskonto, joka perustuu muihin vanhoihin hellenistisiin, egyptiläisiin ym. mytologioihin ja että se on uskomusjärjestelmä aivan kuten mikä tahansa uskonto. Ylen viime vuonna tekemän kyselyn mukaan 70 % suomalaisista kannattaa yhteistä oppiainetta uskonnon ja ET:n tilalle niin, että siinä tutustuttaisiin eri uskontoihin oppilaan omasta vakaumuksesta riippumatta. Uskonnonopettajien liiton pj. Tuovi Pääkkösen mielestä sen pitäisi antaa ”uskonnollista” yleissivistystä. Muotoilu kertoo paljon. Mieluummin kuitenkin yleissivistystä uskonnoista, mikäli sellaiseen päädyttäisiin.

Mutta se on merkillistä, miten ei vieläkään ole saatu elämänkatsomustietoa avatuksi kaikille halukkaille. On merkillistä, miten koululaiset joutuvat edelleenkin paljastamaan kotinsa uskonnottomuuden tai kirkkoon kuulumattomuuden siinä erottelussa, mikä tapahtuu, kun lapsia ohjataan kirkkoon tai koulussa on seurakunnan pitämä aamunavaus. On merkillistä sekin, että koulut joutuvat järjestämään hankalimman kautta eri uskontokuntien lapsien oman uskonnon opetuksensa ja jos sitä ei saa, ohjataan esim. muslimilapsi ET-tunneille.

Pitääköhän tämän tilanteen jatkua niin kauan, kunnes seurakuntiin kuuluu lopulta vain alle puolet suomalaisista. Tai kunnes eduskunta, joka viime kädessä hyväksyy katsomusopetuksen uudistamiset, on kokoonpanoltaan riittävän sekulaari.

(Lapin yliopiston kuvataiteen apulaisprofessori Kalle Lampelan kolumnin samasta aiheesta innoittamana tämä juttu. Tämä on myös Vapaa-ajattelijoiden liiton tavoitelistalla)

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
3 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Markku Hirn

Rupesin googlaamaan mitä tuo kouluissa opetettu elämäntaitotieto on. Opetusohjelman ensimmäinen lause on että Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävä on edistää oppilaiden kykyä etsiä hyvää elämää.

Tässä päämäärässä uskonnon opetus jää toiseksi. En ole 100% varma, mutta luulen että tuollaista tavoitetta ei missään muotoilla uskonnon opetukselle. En edes tiedä miten uskonnonopetuksen tavoitteet on määritelty.

Kun selasin läpi elämäntaidon opetusohjelman niin alkoi käydä sääliksi vain uskonto(j)a opiskelevia. Uskonnon opetuksen eettinen puoli on asenneopetusta joihinkin uskonnollisiin periaatteisiin viitaten ja samalla saa historiallista taustaa sille. Mutta onko uskonnonopetuksessa ylimalkaan jotain elämäntaidollista sisältöä? Jos ei niin miksi ei? Kyllä sellaista tarvittaisiin.

Markku Hirn

Uskonnonopetus.fi n mukaan uskonnonopetus antaa taitoja elämään ja iloa oppimiseen. Avainsana on Katsomustietoisuus. Opetusministeriön sivulta löytyy laajempaa tekstiä mutta silti se ei ole yhtä taitavasti pantu kokoon kun tuo elämäntaitotieto. Tuollainen neutraalisti kokoonpantu aineoppiminen ei kyllä proselyyttejä tee. Turha pelätä että koulu tekisi joistakin uskovaisia.

Yksi poikkeus säännöstä on opettajien persoonallisuus oikealla tavalla hyvä opettaja viettelee oppilaat kiinnostumaan ja oppimaan . Koska näin on niin ehkä jokunen oppilas kiinnostuu myös uskonnosta tai uskonnoista.

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial