Hyvän vai pahan alkulähteillä?

Kävin viikonloppuna ystävän kanssa kesäretkellä: Kokemäki, Rauma, Luvia ja takaisin. Kaikenlaista tuli nähtyä. Perinnettä ja nykypäivää, mukaan lukien ydinvoimaloita.

Olen inhonnut ydinvoimaa sitten Tsernobylin varsin intohimoisesti. Minusta siinä on jotain kammottavaa. Kun reitti kuitenkin meni suoraan Olkiluodon ohi ja vierailukeskus oli auki joka päivä klo 20 asti, halusin käydä kammotusta kurkistamassa. Yritin saada Raumalta jonkun mukaan matkaseuraksi. Ei onnistunut. Sielläkin inhottiin ydinvoimaa (mökki lähellä). Luvialta yritin puolestaan saada intohimoista ydinvoiman kannattajaa mukaani, mutta ei onnistunut sekään. Oli kuulemma käynyt. Hänen mukaansa ydinvoima on parasta ihmiskunnalle mitä on keksitty. Vihreät melkein onnistuivat tuhoamaan maailman, mutta toivottavasti järki voittaa.

Ei auttanut muu kuin pysähtyä paikalle sitten ihan yksin. Autossakin soi sattumoisin uraani halkeaa. Vierailukeskuksessa ei ollut klo 17 nurkilla ketään. Infopisteen ihmiselle totesin, että ei taida olla suosituimpia turistipyydyksiä tämä paikka. Oli kuulemma aamulla ollut väkeä.

Niin sitten kävin kaikella hartaudella showhuonetta läpi. Menin virtuaaliseen uraanikaivokseen, ydinvoimalan valvomossa säädin härpäkkeitä, ja sinne voimalan ytimeenkin saattoi kävellä, siis sinne missä ne uraanipötkylät laskeutuvat veteen ja jotain tapahtuu. Siis tänne:

Vähän tuli samanlainen olo  kuin silloin kun ensimmäistä kertaa ylitin Neuvostoliiton rajan. Siis semmoinen tunne, että pelko pahan läsnäolosta hiipii elimistöön. Sota ja kaikki. Sain ihan itselleni vakuutella, että nämä kaikki vekottimet tässä on rakentanut tiedemuseo Heureka, eikä ne ole oikeita.

Kaikki tuntuu menevän kuin Strömsössä niin kauan kuin aineita käsitellään vedessä ja vesi kiertää. Sitä näyttely ei kommentoinut, että mitä tapahtuu, kun jostain syystä vesi ei olekaan paikalla. Tapahtuu Fukushima tietenkin. Mutta eihän siellä kuollut ketään, kun taas kivihiileen kuolee vaikka kuinka paljon väkeä, sanovat. Käytetty polttoainekin menettää säteilyvoimansa muutamassa vuodessa vallan kokonaan. Sitä kyllä hiukan ihmettelin, kuin luulin, että oli olemassa niitä puoliintumisaikoja, jotka ovat pidempiä, mutta mitäpä minä ymmärtäisin. Joka tapauksessa sinne peruskallioon kaiken saa turvallisesti tietenkin.

Ydinvoima on siis saasteetonta, ja Jumalan lahja ihmiskunnalle yhdessä viisaan insinöörin kanssa… Jäin miettimään, että eikö se uraanin lämmittämä vesi sitten kenties aiheuta sitä kuuluisaa ilmastonmuutosta, kun meret lämpeävät ja jäävuoret sulavat. Vai onnistuuko se ydinvoimainsinööri jotenkin kaappaamaan merkittävän osan lämmöstä niillä generaattoreillaan sähköjohtoihin?

Niitä sähköjohtoja Olkiluodosta näytti tulevan hirmuisen paksuna nauhana. Toivottavasti alla ei asu ketään sähköallergikkoja vai onko se vain mielikuvitusta? Tältä se näytti auton ikkunasta:

Jotta viimeisetkin ydinvoimapelot häviäisivät, olivat rakentaneet vielä luontopolun, josta saattoi kaiken kauniin ja luonnollisen keskeltä ihastella insinöörin taidonnäytettä ja ihmiskunnan pelastusta. Kun googletin ”Olkiluoto” ennen reissua, hakutuloksissa oli Talouselämän uutinen vuodelta 2014, jonka otsikko oli Olkiluoto 3 ei ehkä olekaan maailman kallein rakennus.  Liekö jo on maailman kallein valmistumaton rakennus, mutta eihän sitä pelastusta voi rahalla mitata, vai kuinka?

Tässäpä kaunein kuva sitten ihmisen ja Luojan yhteistyön parhaista hedelmistä:

Ikään kuin varmemmaksi vakuudeksi olivat vielä pystyttäneet siihen viereen liikkumattoman tuulimyllyn, jonka massiivinen koko korostuu suhteessa nollatuotokseensa:

Ilmeisesti tällä miehellä on jotain tekemistä asian kanssa kun olivat haudasta nostaneet ihmisten ilmoille:

Että mitäkö nyt ajattelen? Ainakin sitä ajattelen, että olihan toimiva markkinointishow – ilmainen sellainen vieläpä. Syystä tietenkin. Ehkä se ydinvoima on maailmanpelastus. Mistäpä minä sen tietäisin..  Olisin saattanut viettää paikalla enemmänkin aikaa, mutta oli pakko lähteä.