Blogimetsä taitaa olla henkihieverissä. Aikansa kutakin. Kuitenkin kaikkina vuosina täällä on ollut kiva käydä ja seurata keskusteluja. Kävijöitä on numeroista päätllen ollut kuitenkin enemmänm kun mitä keskustelujen kommentteista luulisi. Tämä oli aikoinaan oikein hyvä aloite. Nyt se kilpailee monen muun kanssa. Joku loppukaneetti vaklituisilta olisi paikallaan .
Arkkipiispa kertoo jossain haastatelussa rippikoulusta. Minulle Jumalasuhde oli ihan itsestään selvä rippikouluun asti. Mutta kun siellä alettiin puhua uskoontulosta ja itsensä jättämisestä Jeesukselle niin kuviot meni sekaisin. Siitä lähteien olen ihmetellyt että mikä se minun Jumala-suhteeni ja ennen kaikkea suhteeni Jeesukseen oikeastaan on.
Olen päätynyt vakamukseen että en tiedä ja että en tarvitsekkaan tietää. Harjoitan hartauksia sponttaanisti silloin kuin henki sanoo vaikka en tiedä onko niillä hartauksilla jotain osoitetta. Se toimii oikein hyvin. Olen vapaa lojaalisuuksista kirjoitettuihin teksteihin , joita kuitenkin kunnioitan suuresti, mutta ennekaikkea opinkappaleisiin nähden.
Näyttää siltä että minulle on suotu vielä vähän elinaikaa ja se aion viettää kuunnellen sisäisiä ääniä ja kutsuja puhumattakaan siitä että minulla on ollut suuri onni saada kaksi lasta ja kolme lastenlasta joita estottomasti rakastan hyvää poimennyttä vaimoa unohtamatta.
Kiitos Markku haasteestasi. En tiedä, miten saisi itsensä innostumaan kirjoittamisesta. Voisihan sitä kirjoittaa pieniä avauksia…voitasko yrittää vielä? En tiedä.
Onhan palsta antanut paljon tällaiselle esoteerikollekin, jonka jumalakuva on lähinnä panteistinen ja jonka Raamatttu-avaimet ovat lähinnä kabbalistisia. Ymmärrän, että tältä pohjalta nouseva usein dogmikriittinen suhtautumistapani on saattanut aiheuttaa ärtymystä. mutta mihinkäs seepra juovistaan pääsee. Oppikritiikkiäni en kuitenkaan pidä terävimmilläänkään mollaamisena. En ole myöskään ateisti, maailmankaikkeutta ylläpitää jokin transendenttinen voima/voimat, jo(i)lle en osa antaa nimeä. Universumi nyt vaan on aivan liian monimutkainen ja laaja biljoonine tajuntoineen, että olisi voinut syntyä vain sattumalta ja toimia kuten toimii vain sattuman oikusta. Tajunnan ongelmalle ei tieteellä ole mitään vastausta.
Olisi mukava, jos palsta jatkuisi.
”Olemme samassa asemassa kuin pikku lapsi tullessaan isoon kirjastoon, jonka seinät ovat kattoon asti erikielisten kirjojen peitossa. Lapsi tietää, että jonkun on täytynyt kirjoittaa ne. Hän ei ymmärrä kieltä, jolla ne on kirjoitettu. Lapsi panee merkille, että kirjat on järjestetty määrätyllä tavalla, arvoituksellisella tavalla, jota hän ei ymmärrä, mutta jonka hän hämärästi aavistaa.”
– kirjoitti aikanaan Albert Einstein, joka kutsui Jumalaansa vanhukseksi.
Meillä on kullakin oma maailmankuvamme, jota vuosien aikana päivitämme. Olen viime aikoina viettänyt tätä kaamosta lueskelemalla suomalaisten muinaisuskosta ja meidän maailmankuvamme hitaasta muutoksesta kristinuskon myötä. Eräs asia on jäänyt mietityttämään. Lappilaisten shamaanirummut kuvastavat kolmiosaista ”maailmaa”: alinen, keskinen ja ylinen maailma. Samanlainen käsitys on ollut monilla muillakin kansoilla. (mutta siitä tulisi pitkä juttu)
Mutta: myös kristinuskossa sanotaan miten Vapahtaja astui alas tuonelaan ja nousi ylös taivaaseen.
Olisi mukava kuulla mitä teologian tuntijat asiasta tietävät. Oliko kristinuskon alkuaikojen maailmankuva myös tällainen.
Uskonnossa on paljon keskusteltavaa ja pohdittavaa. Toisen vakaumuksen pilkkaaminen ei kuulu siihen keskusteluun. Minut se kyllä karkottaa palstoilta.
”Olisi mukava kuulla mitä teologian tuntijat asiasta tietävät. Oliko kristinuskon alkuaikojen maailmankuva myös tällainen.” Mitenkä lienee…ainakin platonilaisissa aatteissa oli henki ja vähemmän arvoinen maallinen heijastuma tai sen suuntainen kaksijakoisuus. Mutta oliko alista maailmaa… en muista ainakaan.
Palstan sisältö on nykyisin hyvin pitkälti ateistista puujalkasatiiria. En oikein koe antia sielunravinnoksi millään muotoa. Mieluummin kuuntelen vaikkapa tyhjän tynnyrin kolinaa, koska siinä on sentään täyteläinen äänimaisema.
Jaa-a. Mistähän sitä sielunravintoa saataisiin.
Siinä mielessä olen täällä viihtynyt kun pääsee seuraamaan ateistista maailmankuvaa, siinä oppii miten erilailla ihmiset ajattelevat ja uskovat maailman syntyneen ja miten elämä pysyy toiminnassa.
Ateistit tuntuvat tekevän kovasti työtä kristinuskon vesittämiseksi ja ovat ikävä kyllä siinä onnistuneetkin aika hyvin, jopa oma kirkkommekin on poikennut Raamatun sanomasta.
Tänne kaivattaisiin uusia kirjoittajia jotka eivät säikähtäisi ateistista maailmankuvaa. Olemalla hiljaa maallistuminen etenee kiihtyvää vauhtia kaikilla osa alueilla. Viimeinen villitys tuntuu olevan kouluihin tullut uusi seksiopetus kirja jota voi sanoa vahinkoa tuottavaksi lasten kasvatukselle, vanhemmat ovat voimattomia koska määräykset tulevat niiltä joilta puuttuu ymmärrys mikä on lasten parhaaksi.
Korjaus: uskonnottomat eivät ”usko” sitä, miten maailma on syntynyt. Uskovat näin tekevät. He uskovat jonkun näkymättömän ja ei-fyysisen rakentaneen tämän kaiken jollain kumman taikakonstilla.
Kristinuskoa ei tarvitse ateistien vesittää. Itse asiassa ylivoimaisesti suurin osa ateisteista vähät välittää koko uskonnosta tai mistään uskonnosta. Suomalaisistakin suurin osa on uskonnotonta hällävälistiporukkaa.
Maallistuminen etenee vääjäämättömästi Suomessa kuten monissa muissa kehittyneissä maissa. Uskontoja ei tarvita, eivätkä ne tarjoa oikein mitään suurimmalle osalle väestöistä. Tähän kehitykseen ei ateistit ja muut uskonnottomat juurikaan vaikuta. Uskonnoille ei vain ole enää tilausta. Kehittymättömissä maissa tilanne on tietty eri. Missä kurjuutta ja tietämättömyyttä, siellä uskonnot voivat hyvin. Ja tätä kristinuskon lähetyssaarnaajat mieluusti hyväksi käyttävätkin.
Jos kirkko on poikennut Raamatun sanomasta, niin sitähän kaikki kirkot ovat tehneet maailman sivu. Kaikki uskonnot heijastavat aikansa aatevirtauksia ja poliittisia olosuhteita ja muuttuvat siis aikojen mukana. Siitä ei ole epäilystäkään.