Eksorkismia luterilaisessa kirkossa

Julkaisin tämän syksyn SataVAPARI -lehdessä tämän jutun, jonka julkaisen nyt täällä samana päivänä kuin Iltasanomat julkaisi haastattelun näistä ev.lut. kirkon eksorkisteista. Huuhaa-Suomen nykyhistoriaa… Onneksi jutussa on mukana psykiatrian ja oikeus­psykiatrian professori Hannu Lauerman haastattelu. Hänen mukaansa eksorkismi on erittäin ongelmallista.

Lauerman mukaan hyväkin kokemus eksorsismista lopulta vahvistaa ajatusta siitä, että pahat henget vaanivat, pyrkivät kehon sisälle ja saattavat jopa onnistua siinä. Sellainen pelko ei ole psykiatrin näkökulmasta eduksi kenenkään mielenterveydelle. ”En lähtisi tällaiseen sen takia, että se voi jättää ihmiselle mielikuvan, että demonit saattavat puuttua peliin milloin vain” -Lauerma (IS)

Manaaja on minusta hyvä elokuva. Elokuva käsittelee siis eksorkismia ja riivaajahenkiä. Elokuvallisesti ei mikään ihan huippu, mutta aihe on mielenkiintoinen, toteutus ennen digiefektejä erinomainen ja hetkittäin myös hauska. Se on viihdettä. On mielenkiintoista, että kehittyneissäkin maissa eri puolilla edelleen uskotaan pahoihin henkiin, riivaajiin. Katolisessa kirkossa on oikein eksorkistin virkoja. Eksorkismissa uskotaan pahan olevan todellinen reaalimaailmassa vaikuttava voima, josta vain kirkko voi pelastaa. Näin lienee uskovan tavalliset riviuskovat meilläkin – tosin niin, että vain Jeesus voi pelastaa.

Eksorkismi on lähinnä katolisen kirkon omaa aluetta, ja näin sen on täällä luterilaisessa maassa totuttu olevankin. Vaan ei asiat pysy muuttumattomina. Tuo ilmiö on nimittäin mielenkiintoisesti hivuttautumassa myös luterilaiseen kirkkoomme. Suomessakin korkeasti kouluttautuneet teologit uskovat pahoihin henkiin ja siihen, että nämä voivat vallata ihmisen, riivaajahenkien olevan totta ja että nämä henkimaailman otukset voivat vaikuttaa fyysiseen aineeseen. Saada ihmisen lihaksisto hallintaan ja teettää omituisia liikeitä ja ilmeitä ja muuttaa äänihuulia niin, että pieni lapsi voi puhua vanhan ihmisen äänellä. Että nämä henget voivat myös liikuttaa esineitä, saada ne lentämään päin seiniä, saada henkilöitä leijumaan ilmassa tai kiipeilemään seiniä pitkin kuin hämähäkkimies. Tehdä siis sellaisia asioita, joita näkee sarjakuvissa ja kauhuelokuvissa. Kuten siinä Manaajassa. Tätä on vaikea ymmärtää.

Helluntailaisessa teologiassa ja uuskarismaattisessa liikkeessä demoneja pidetään aktiivisina toimijoina ja näiden uskotaan voivan vaikuttaa ihmisiin ja tapahtumiin. Muistakin kristillisistä yhteisöistä on otettu teologeihin ja pappeihin yhteyttä ja pyydetty arvioimaan ihminen, joka kokee olevansa riivaajan vallassa eli on tapahtunut ns. demonipossessio. Nämä riivaususkovat pyrkivät (ehkä hieman asiaa häpeillen) kohottamaan uskottavuuttaan toteamalla, että oireet voivat johtua myös mielen sairauksista. Mutta proseduuri ilmeisesti menee niin, että teologi (tai eksorkismiin perehtynyt) arvioi ensin ja vasta sen jälkeen ”potilas” ohjataan psykologille. Hankaluus on myös se, että esim. islamilaisista maista tulleilla maahanmuuttajilla ei välttämättä ole sanoja depressiolle tai masennukselle, vaan ne käsitetään henkien, ”pahan silmän” tai noituuden aikaansaamiksi tiloiksi.

Kokeneet pastorit täällä Suomessa todellakin ovat sitä mieltä, että riivaustapaukset, tai sellaisten epäilyt, ovat lisääntyneet Suomessa. Pastorit Tapio Pokka ja Petri Hiltunen ovat havainneet, että nämä ovat lisääntyneet Suomessa sitä mukaa kuin kristillinen usko on ohentunut. (Seurakuntalainen 12.1.) He pitivät vuoden alussa Perusta-lehden teologisilla opintopäivillä luennon aiheesta ”Taistelu henkivaltoja vastaan”.

Pastorien mukaan lähetyshiippakunnan papeille on jaettu Paimenen käsikirja, jossa on muun ohella riivaajien ulosajamisen kaava. Siis ohjeet eksorkismiin. Lienee myös niin, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä suunnitellaan julkaistavaksi kirja, jossa käsitellään pahojen henkien ulosajamista. Piispat oikein olisivat hyväksyneet suunnitelman.

Kesäkuun Kotimaa -lehdessä oli juttu ”Jeesuksen nimessä, lähtekää”. Helsinkiläiset ev-lut. kirkon papit Lea Kujanpää ja Eero Junkkaala kertovat jutussa henkien karkoittamisesta. Lea Kujanpää on kirjoittanut aiheesta kirjan ”Ettei tarvitse pelätä”. Junkkaala on teologian tohtori. He toteavat, että ”pahojen henkien” karkoittamisia on tapahtunut heidän ”rukoushetkissaään”, kuten he näitä eksorkismitilanteita nimittävät. Jälleen varovaisuus ottaa jalansijan, kun he muotoilevat asian niin, että hekilö ”kokee joutuneensa henkien kiusaamaksi” ja rukoilijat yrittävät lopettaa sen. Sitten Junkkaala paaluttaa asian niin, että ongelmiin on ”lähes poikkeuksetta okkultismin tai noituuden harjoittaminen” tarkoittaen sillä niin, että nuo toimivat portin aukaisijoina pahoille hengille. On myönnettävä, että Kotimaan artikkeli suhtautuu neutraalisti, ja he ovat haastatelleet myös Uskontojen uhrien tuen Thorleif Johanssonia, joka toteaa kyseessä olevan muoti-ilmiön kristillisissä yhteisiöissä, sekä UUT:n pj., psykoterapeutti Pia Puolakkaa, jonka mukaan ihmisiin menevät demonit ovat vanha ajatus, mutta se ei vastaa nykyistä tietämystä ihmismielestä ja mielenterveydestä.

Kainalojutussa piispa, teologian tohtori (jälleen) Jari Jolkkonen toteaa kommenttinaan, että ”kaikkea ei voi selittää köyhyydellä tai mielenterveysongelmilla”. Hänen mukaansa henkivalloista puhumisesta ei saisi tulla tabua. Ja että ensimmäinen eksorkisti oli Jeesus Kristus. Kujanpään kirjassa muuten 14 pappia kertoo yliluonnollisten voimien kohtaamisesta. Nimettöminä. Että näin. Amen.

Raamatussa muuten ei kerrota sanallakaan siitä, miten sen sikalauman paimenen kävi, jonka vastuulla oli se lauma, johon Jeesus käski riivaajahenkien mennä, ja jotka sitten juoksivat päätä pahkaa mereen ja hukkuivat. Muutenkin melkoista eläinetiikkaa.