2. opinkappale – Jumala On Armollinen
’Jumala on armollinen’ on ydinteema jokseenkin kaikissa uskonnoissa. Armollisuus merkitsee anteeksiantoa, myötätuntoa ja rakkautta, ja nämä ovat keskeisiä ominaisuuksia, jotka liitetään jumalalliseen olentoon useimmissa uskonnollisissa traditioissa.
Kristinuskossa Jumalan armo on yksi sen keskeisimmistä opetuksista. Uskotaan, että Jumala antoi ainoan Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kuolla ihmiskunnan syntien tähden. Tämä uhraus kuvastaa Jumalan rajatonta rakkautta ja halua antaa anteeksi ihmisten virheet. Jeesuksen opetuksissa armo korostuu erityisesti: hän paransi sairaita, antoi anteeksi syntisille ja opetti seuraajiaan rakastamaan vihollisiaan. Tämä armo ei ole ansaittua, vaan se annetaan ilmaiseksi ja ehdoitta, mikä tekee siitä erityisen voimallisen.
Islamissa Allahin armo on keskeinen teema. Koraanissa Allahia kuvataan usein armollisena ja laupiaana. Muslimit uskovat, että Allahin armo ylittää ihmisen synnit, kunhan tämä katuu vilpittömästi ja pyrkii parantamaan tapansa. Päivittäiset rukoukset, paasto ja hyväntekeväisyys ovat keinoja, joilla muslimi voi osoittaa kiitollisuuttaan ja saada osakseen Allahin armoa.
Buddhalaisuudessa armollisuus nähdään myötätunnon ilmentymänä. Buddha opetti, että jokaisen tulisi kehittää myötätuntoa kaikkia eläviä olentoja kohtaan. Tämä myötätunto ei ole vain filosofinen käsite, vaan se näkyy konkreettisina tekoina, kuten auttamisena ja anteeksiantamisena.
Vaikka käsitys jumalallisesta armosta vaihtelee uskontojen välillä, sen ydin on universaali: armollisuus tuo lohtua, toivoa ja mahdollisuuden uuteen alkuun. Se muistuttaa meitä siitä, että inhimillisyys ja rakkaus ovat tärkeämpiä kuin virheet ja puutteet. Tätä armoa meidän tulisi pyrkiä ilmentämään omassa elämässämme, olipa taustamme tai uskomme mikä tahansa.
Luomisen yhteydessä Jumala antoi ihmiselle tehtäväksi täydellisen maailman rakentamisen. Maailma on siis keskeneräinen. Virheiden ja puutteiden korjaaminen on annettu ihmisen tehtävä. Tätä tehtävää toteuttaessaan ihmisellä on mahdollisuus kehittyä enemmän Jumalan kaltaiseksi.
Eksynyt sielu saattaa kokea Jumalan olevan julma, koska maailma ei ole täydellinen. Lehdistö uutisoi mieluummin ikävistä asioista, kuin iloista ja onnistumisista. Sosiaalinen media omalta osaltaan vahvistaa ihmisiä tarttumaan elämän synkkiin sävyihin.
On hyvin olennaista oppia näkemään ja kokemaan Jumalan armollisuus. Maailmassa on enemmän hyvää kuin pahaa. Maailman näkeminen armollisin silmin edistää ihmisen hyvinvointia.
Armosta. On äärimmäisen mielenkiintoista, että Jeesus ei Utssa puhu missään yhteydessä sanakaan armosta eli ei käytä kertaakaan kreikan ao. termiä charis=armo.
Mielenkiintoista Seppo toden totta. Jeesushan oli juutalainen ja juutalaisilla tuntuu ainakin Gazassa olevan aika tiukka ’hammas-hampaasta’-asenne. Välillä jopa ’kymmenen hammasta-hampaasta’.
Piti etsiä googlesta tuntevatko juutalaiset armoa lainkaan. Heilläkin näyttää olevan jonkinlainen ’Armollisen Jumalan kolmetoista olemusta’ -opinkappale, joten kyllä juutalaistenkin uskonnossa Jumala on armollinen.
Jeesus toki omalla esimerkillään vaikutti olevan kovastikin myötätuntoinen hahmo ja ainakin joissain sanoissaan myös kehotti antamaan lähimmäisilleen näiden syntejä anteeksi.
Itseä vaivaa sekin tarina, kun Jeesus ei heittänyt itse sitä ensimmäistä kiveä, vaikka kristillisen uskonopin mukaan olikin synnitön. Olisiko kuitenkin muilta salaa tehnyt jotain sopimatonta, eikä ollutkaan niin synnitön kuin sanotaan.
Empatia ja armollisuus eivät suoraan korreloi. Pyöveli saattaa olla hyvinkin empaattinen mestattaviaan kohtaan. Kysymys on ns. pelastuksen ehdoista ,joissa Jeesuksella ei ollut armo vaan lähimmäiselle tehdyt teot,mikä ilmenee Matteus 25:ssä erinomaisen tarkasti.
”Armo on jumalallista apua ja voimaa, jota saamme Jeesuksen Kristuksen sovituksen avulla. Armon ansiosta me pelastumme synnistä ja kuolemasta. Lisäksi armo on kaiken mahdolliseksi tekevää voimaa, joka vahvistaa meitä päivästä toiseen ja auttaa meitä kestämään loppuun asti. Meitä vaaditaan ponnistelemaan, jotta voimme saada Herran armon täyteyden.”
https://www.churchofjesuschrist.org/study/youth/learn/ap/atonement/grace?lang=fin
Joo Kalevi, …
Ilman Armoa ihminen vaeltaa henkisessä pimeydessä. Jokainen toki saa oman polkunsa valita.
Jeesus korosti anteeksiannon ja armon merkitystä.
Hän opetti, että Jumala on armollinen ja valmis antamaan anteeksi katuvalle syntiselle. Esimerkiksi Luukkaan evankeliumissa (Luukas 15:11-32) Jeesus kertoo tuhlaajapojan vertauksen, jossa isä ottaa takaisin tuhlaajapojan, joka on tuhlannut perintönsä, osoittaen näin Jumalan rakkautta ja anteeksiantoa syntistä kohtaan.
Esimerkiksi Markuksen evankeliumissa (Markus 2:5-12) Jeesus paransi halvaantuneen miehen ja sanoi: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.”
Kristinopin mukaan synnitöntä ihmistä ei olekaan. Siis Jeesus, jonka kristinopissa mainitaan olevan tosi jumala ja tosi ihminen samaan aikaan, on siis paradoksi. (tosin on myös niin, että minä itse, kuten lukuisat muut, olen synnitön. Synti kuuluu uskontoon. Uskonnoton on siis synnitön.)
Uskovien piirissä minut käsitetään ”eksyneeksi sieluksi”. Minä en pidä kristinuskon jumalaa julmana siksi, että maailma on epätäydellinen, jonkalainen se nyt luonnostaan vain on, vaan siksi, että tämä on käsittämättömän julma despootti ja sadistinen. Tämän ”armokin” on ehdottoman ehdollista.
Ykin mielestä jumala-jota-ei-ole on käsittämättömän julma despootti ja Jumalan Armokin on ehdollista.
Sinällään mielenkiintoinen tuo kysymys Armon ehdollisuudesta. Jos olen tehnyt virheen, voinko saada anteeksi pyytämättä?
Jumala voi hyvinkin antaa ne minun virheeni anteeksi pyytämättäkin, mutta en itse tiedä sitä, jos en pyydä. Anteeksipyytäminen on siis keino vahvistaa anteeksisaaminen, vaikka armo itsessään ei olisikaan ehdollista.
Toisaalta Armo on vähän kuin auringonpaiste – kyllä se paistaa risukasaankin, mutta jos menee pimeään piiloon, ehkä voi jäädä Armosta osattomaksi.
”(tosin on myös niin, että minä itse, kuten lukuisat muut, olen synnitön. Synti kuuluu uskontoon. Uskonnoton on siis synnitön.)”
Onko sinun mielestä niin että syntinen kääntymällä uskonnottamaksi hänestä tulee synnitön. Haluatko syntiselle valita tämän tien joka vapauttaa ihmisen oikeaan vapaaseen elämään jossa ei tunneta vastuuta kenellekään. Suositteletko tunnontuskissa olevaa ihmistä kääntymään pois uskonnosta.
Vapaudu uskon kahleista – aloita synnitön elämä! 🙂
Mikä sellainen ”vapaa elämä” on, jossa ei tunneta vastuuta kenellekään..? Aivan höhlä ajatuskin!
Minä siis en suosittele kenellekään uskovalle ryhtymään uskonnottomaksi. Se on jokaisen oma asia ja päätettävä juttu. -Vaikka hyvinkin voin kyllä suositella elämää ja arkea, jossa ei alituiseen tarvitse pelätä jossain rajan takana odottaa hirmuista rangaistusta…
Kuoleman jälkeinen tilinteko on itse asiassa aika yleinen teema eri uskonnoissa. Hyvä saa palkkansa ja paha sen, mitä on ansainnut. Ilmeisesti jonkinlainen lopullisen oikeudenmukaisuuden tarve on osa ihmisen olemusta.
Nämä tuomitsemiset kuuluvat minun mielestäni niihin Jumalan tehtäviin, enkä ala lainkaan arvuuttelemaan liittyykö niihin tulisia järviä vai kylmiä lähteitä.
Kun papit pelottelevat toisuskoisia karsealla kohtalolla, kyse on varmaankin lähinnä oman arvon kohottamisesta Jumalan rinnalle. Olkoon Jumala näille papeille armollinen.
Ilmeisesti jonkinlainen lopullisen oikeudenmukaisuuden tarve on osa ihmisen olemusta.
Tämä on aivan ilmeistä. Kuten myös pappien ja monien uskovien rangaistuksella pelottelu on selvää kuvitellulla armolla ratsastamista ja omahyväisyyttä.
Kaikkiu maailmanuskonnot suhteessa Jumalaan puhuvat tarpeesta lepyttää Jumalan viha syntisiä ihmisiä tai syntiä , mikä on sama asia, kohtaan, uhreilla eikä kristinusko ole poikkeus. Islam on se uskonto joka luottaa eniten Jumalan armoon ja ilman uhreja.
Joo, Markku …
’Mene, äläkä enää syntiä tee.’- sanoi Jeesus ja vapautti syntisen naisen tämän taakasta. Ihmisen on vaikea ymmärtää armon olemusta. Tämäkin kohta luetaan usein – ’älä syntiä tee’, kun parempi olisi lukea mene vapaana synnin taakasta.
Syntiin sitominen on vahva vallankäytön väline, jota papit ovat kautta aikojen käyttäneet hyväkseen. Sielunvihollinen on kavala riivaaja, joka vääristää hyvätkin aikeet ilkeydeksi.
Totta on, että onnettomuudet erityisesti vanhoissa luonnonuskonnoissa nähdään Jumalan suuttumuksen ilmentyminä ja toivotaan, että uhrilahja lepyttelisi Jumalia.
Suviseurojen myrskykin tuntui riemastuttavan sosiaalisen median ateisteja, jotka väittivät sen kertovan Jumalan vihasta. Varsinkin, kun Pride-juhlassa paistoi aurinko.
Vaatii vahvaa uskoa ymmärtää, että kaiken ikävän yllä on Jumalan pohjaton armo aloittaa jokainen päivä puhtaalta pöydältä eilisen synneistä vapaana.