Ateistin synnittömyys

Niin kuin hyvin tiedetään, on saatana (omasta mielestään) kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Niinpä hän oli aikoinaan antanut oman syntinsä tartuttaa valheella ensimmäiset ihmiset.

Onhan itsestään selvää, että ateisti ei tätä hyväksy, vaan sanoo että synti on uskonnollinen käsite. Sitä ei siis ole olemassakaan (niin kuin ei mitään muutakaan materian ulkopuolista). Näin näppärästi ratkaistaan pahan ongelma maailmasta, koska ateisti ei pysty pahuuteen, sillä hän ei edes pysty tekemään syntiä. Ateisti vetoaa siihen, että evoluutio on luonut hänet sellaiseksi, että hän vain toteuttaa sitä, mitä evoluutio on predestinoinut hänelle.

Jos sitten puretaan käsitettä synti, niin se tarkoittaa kaikkea mikä on Jumalan tahdon vastaista, kuten murhaaminen, varastaminen, valehtelu, lähimmäisen oman himoitseminen, veronkierto, ylinopeuden ajaminen jne. Näitä ei siis ateisti pysty tekemään, sillä hän on vastuuton, siis saatanan orja (evoluution orja?) eikä pysty muuhun kuin mihin evoluutio (saatana?) häntä naruttaa.

Tällä perusteella Jumalan olisi päästettävä ateisti taivaaseen, koska ainoastaan synti estää pääsyn Jumalan luo. Tosin ateisti ei edes halua Jumalan luo, koska vihaa Häntä (puhumattakaan siitä, ettei usko vihaamaansa).

Valitettavasti uskova on huonommassa asemassa, koska tunnustaa tekevänsä syntiä. Hän tunnustaa olevansa Jumalan luoma vapaaksi ja tekee vapaalla tahdollaan syntiä. Kun hän ottaa vastuun itsestään, on hänellä mahdollisuus saada puhdistus synnistään Jeesuksen sovitusveren kautta ja Jeesuksen ylösnousemisen kautta iankaikkinen elämä Jumalan yhteydessä.

Mutta ateisti on (mielestään) synnitön ja tyytyväinen onnessaan.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Tilaa
Ilmoita
30 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Tauno J. Jokinen

Aika lapsellinen vuodatus, joka pyrkii taas kerran nostattamaan kristittyjä muita paremmaksi lähinnä pilkan keinoin. Keittiöpsykologina puhuisin vakavasta, hoitoa tarvitsevasta itsetunto-ongelmasta. Hengellisellä kielellä ilmaistuna kirjoittaja on pahemman kerran Saatanan pauloissa. Siitä suu puhuu, kuka sydämessä asuu.

Seppo Heinola

Mites se Saatana voitettu on ,koska tuo jumalanpoika on saanut ja tulee saamaan valtaansa enemmistön maailman miljardeista ellei biljoonista ihmistä. Näin siis Raamatun mukaan. Saatana saa riehua vapaasti Jumalan tätä itse luomaansa poikaa liiemmin hillitsemättä aina siihen asti kunnes ns. ’pakanain luku’ on tullut täyteen eikä Erkkikään tiedä montako miljoonaa vuotta ja montako biljoona biljoona ihmistä tuon luvun täyttymisen tarvitaan.

Seppo Heinola

Olen kyllä lukenut Heenokin kirjoille pohjaavan Ilmetyskirjan useastikin ja Saatana ei siis vielä ole voitettu, koska Saatanaa ei vielä ole sidottu. Ehkä hommaan menee vielä miljoona vuotta?

Yki Räikkälä

Mikähän se pakanoiden lopullinen määrä mahtaa olla? -Muuten, kristinuskossa on kautta historian ollut niin, että kaikki nekin, jotka uskovat kristinuskon jumalaan, mutta ovat ”vääräoppisia”, ovat pakanoita. Otan nyt esimerkiksi vaikka jehovantodistajat.

Seppo Heinola

No eihän Saatanaa ole voitettu koska tämä jumalanpoika tulee ennen sitomistaan saamaan valtaansa enemmistön ihmiskunnasta. Tuo sana ’lopullinen’ on pelkkää retoorista hämäystä.

Seppo Heinola

Kyllä minun viestini aiheeseen liittyvät ja vieläpä suoraan sinun vietisi sanoihin, mutta sinulla taitaa olla huono kontekstinlukutaito. Vai eikö synti ja saatana sinusta liitykään yhteen?

Petri Airio

Ennen kuin voi puhua Jumalan tahdosta yhtään mitään pitää osoittaa että sellainen on olemassa.

Yki Räikkälä

Ja vielä osoittaa, miten kaikkitietävällä ja kaikkivoipalla voi olla tahtoa. Tahto on tila, jossa joku haluaa jonkun asian olevan tietyllä tavalla tai jonkun asian tapahtuvan. Kaikkitietävä tietää myös mitä tuleman pitää. Mihin tällainen voi tarvita tahtomista???

Yki Räikkälä

Kari, hölmömpää en muista kuulleeni tai lukeneeni… Mahtaneko olla oikeastaan trolli koko mies. Vaikea uskoa että kukaan tosissaan lasettelisi tuollaisia juttuja.

Seppo Heinola

Kari jo hyvin tietää häviävänsä lähes joka asiallisen väittelyn , jolloin hänelle ei jää muita keinoja kuin lapselliset vääristellyt mantrat mm. evoluutiosta.

Yki Räikkälä

Kari, en jaksa vääntää näitä rautalankoja sun kanssas. Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaajakin. Et kuitenkaan ymmärrä tai et halua. Jompi kumpi.

Yki Räikkälä

Jahas, harras uskova kristitty siinä sitten pilkkaa… älä jaksa.

Yki Räikkälä

Lienet sitten niin syvällä omassa uskonhybriksessäsi, ettet edes huomaa pilkkaavasi toista.

Yki Räikkälä

”olenhan älyvapaa ja surkea fundis, jolle ateismin ylivertainen maailmankatsomus on ylivoimasta tajuttavaksi”

”Auta heitä älyllistymään sinun tasollesi.”

Ja mitä siihen vapauteen tulee, niin sinulle ja muille samankaltaisen uskonsokaiseman maailmannäkemyksen omaaville on turha selittää, mitä on tahdovapaus tai sen puute.

Yki Räikkälä

Näitä on jo sinulle selitetty. Vastaukseksi tulee aina jatkuvaa tahallaan väärinymmärtämistä ja pilkkaa.

Tahallaan väärinymmärrystä edustaa nyt tällä kertaa ”ateistien ihannemaa Neuvostoliitto”.

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial