Allahin Riemuvoitto Afganistanissa

Armollisen Allahin tuella Afganistanin kansa pakottaa jo toisen kerran kristityt kulttuuri-imperialistit pakenemaan verissäpäin ja juoksujalkaa takaisin äitiensä hameenhelman suojaan. Vuonna 1989 pelkurimaisesti pakoon juoksivat neuvostoliittolaiset puskaryssät, jotka viinanhimossaan vaihtoivat aseensakin votkaan ja huumeisiin. Lopulta vääräuskoisten moraalinen rappio kasvoi niin syväksi, että koko valtakunta hajosi sirpaleiseksi maailmanpolitiikan mitättömyydeksi, jonka asevoimat ovat vaaraksi lähinnä valtakunnalle itselleen. Allah on suuri.

Vuonna 2001 sotahulluna tunnettu Yhdysvaltojen Presidentti George W. Bush käynnisti uuden kristillisimperialistisen ristiretken Afganistaniin Australian ja Iso-Britannian tukemana. Saatanallisiin sotajoukkoihin liittyi lopulta myös Suomen Tasavallan sotavoimien ylipäällikkö Tarja Halosen lähettämä pieni feministinen iskujoukko. Tarja Halosen intresseinä oli mielistellä Pommikonepresidentti George W. Bushia, jonka epäsuosioon Suomi oli ajautunut oltuaan liian pasifistinen suhteessa kristillisimperialistisiin ristiretkiin arabimaissa. Kristittyjen imperialistien miehistysjoukot saivat lopulta Afganistanin miehitettyä lahjomalla Pohjoisen Liiton kapinallisen luopiojoukkion, joka ryöväsi kaksikymmentä vuotta Afganistanin kansaa ja otti lahjuksia kristityiltä.

Kahdenkymmenen vuoden kärsimys feministi-imperialististen miehitttäjien ja heidän maanpetoksellisten kätyriensä vallan alla on ollut Afganistanin oikeamieliselle kansalle pohjattoman syvä nöyryytys, mutta samalla ansaittu rangaistus siitä, että kansa petti Allahin muutamalla hopearahalla ja ryhtyi kulttuuri-imperialisteille kapoiksi – oman kansansa orjuuttajiksi. Miljoonien rukousten hellyttämänä Allah on kuitenkin lopulta armahtanut Afganistanin orjuudesta. Allah on Suuri. Kansanpetturit pakenevat imperialistimiehittäjien perässä niin kauas, ettei rukouskutsu kuulu. Ne, jotka uskoivat vääräuskoisten lupauksia, saivat unohtumattoman opin. Kristittyihin ei voi luottaa. On vain yksi Jumala – Allah ja Muhammed on hänen profeettansa. Allah on Suuri. Allah Akbar.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
56 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Anne Mikkola

joo. Ja paljonko sinne niitä meidänkin rahoja kannettiin. Minkä Trump aloitti , sen Biden lopetti. ”Sotikaa itse” . Annettiin aseet ja vuosikymmenten koulutus, mutta tervetuloa vain sanoivat Allahin joukoille. Kuinkas muuten. Helppo oli voitto. Helppo kuin Vanhassa testamentissa, kun Herra oli kansansa puolella. Aikamoista. Tarvitaan tietenkin persu sanomaan ilmeiset asiat ääneen.

Viimeksi muokattu 3 kuukausia sitten by Anne Mikkola
Anne Mikkola

tytöt kuitenkin jätetään sinne. Eikä Ylekään Halosta haastattele, tai katsotaan ny, miten vaikenevat.

Ulla Tuominen

Kartokaahan nyt minua viisaammat mikä tekee vuoristoisesta ja karusta Afganistanista niin tärkeän ja intohimoja herättävän valtion. Brititkin yrittivät joskus hallita sitä, mutta ei se oikein onnistunut heiltäkään. Toiset lähialueiden islamilaiset valtiot saavat elää suhteellisen rauhassa lännen innokkailta valistamis- ja sivistämispyrkimyksiltä.

Tuskinpa se on huumesotaa ja luonnonvaratkin ovat vaikeiden luonnonolojen vuoksi vaikeasti tavoitettavissa. – Ja minä kun en oikein usko, jotta suuret ja ylevät aatteet ….Niin, että mikä?

(Kaikkea sitä tulee miettineeksi.)

Ulla Tuominen

Ylikansalliset yhtiöt ovat nykypäivän kolonialismia. Päätöksenteko ja hyöty viedään maasta muualla. Mutta mitä tekemistä Suomella valtiona on tässä kuviossa?

Eilen kiinnitti huomioni Ylen artikkeli. Lainaus: ”Suomen pisin sota loppui tällä viikolla – Afganistanin operaatio maksoi satoja miljoonia, mutta mitä sillä saavutettiin?
Viimeisetkin Afganistanissa palvelleet suomalaissotilaat palasivat tiistaina takaisin Suomeen. Operaatio toteutti Suomen turvallisuuspoliittiset päämäärät” ”Jos Suomi halusi olla Yhdysvaltojen näkökulmasta jollain tavalla merkityksellinen maa, sen täytyi osallistua Afganistanin operaatioon”

Onhan se hienoa olla ”merkityksellinen” Tulee tuo arvostus vain aika kalliiksi. – Satoja miljoonia? Montako sataa? Ja paljonkohan tuosta summasta koituu jokaista suomalaista kohden. – Ja lisänä se jonnekin hävinnyt kehitysapu.

Anne Mikkola

puhumattakaan siitä tyttöjen kohtalosta.

Yki Räikkälä

Taliban ei taida edustaa tyypillistä allah-uskoa, vaan se on opportunistinen ja vallanhimoisten psykopaattien johtama roistojengi, jolle ei mikään inhimillisyys – humanismi – ole arvostettavaa, ei arvo eikä mikään. Tyhmät ja kouluttamattomat maaseudun tyypit menevät auliisti mukaan, kun näille luvataan rahaa ja naisia hyödykkeiksi. Naisten raiskaaminenhan ei ole talipäille mitenkään haram, naisethan ovat luotu miesten nautinnoksi ja palvelijoiksi.

Mutta senkin juuret ovat syvällä historiassa. Afganistan on ollut jo pitkään ulkovaltojen temmellyskenttää. Britit sen taisivat aloittaa ensimmäisen maailmansodan aikoina. Britit pitivät alusmainaan eli sortovallan alaisina Intiaa ja nyky Pakistania. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen afgaanit alkoivat taistella imperialisteja vastaan. Britit vastasivat pommittamalla Kabulia ja muita sen aikaisia kaupunkeja.

Nämä islamistiset roistojengit ovat perua länsimaiden omista touhuiluistaan noissa maissa. Kolonialismista ei hyvää seuraa. Sitä saa mitä tilaa. Jos nämä islaminuskoiset maat olisivat saaneet olla rauhassa, kehittää omin ehdoin ja vaikka länsimaiden tuellakin maitaan, ei näitä islamistijengejä välttämättä olisi tullut. Tai varmaan olisi, mutta olisivat kuihtuneet omia aikojaan, kun porukat näkevät, mitä hyvää rauhanomaisesta kehityksestä seuraa.

Jos islam on varsin naisvihamielinen uskonto noin pääpiirteittäin, ovat sitä olleet kristinuskon aikuiset tulkinnat ja juutalaisuus äärimmäisissä tulkinnoissa, edelleenkin Israelin ortodoksijuutalaisuudessa ja monissa muissakin maissa eri juutalaisuuden lahkoissa. -Ja edelleen monissa kristinuskon lahkoissa. Ja pitää muistaa sekin, että aikoinaan, noin sata vuotta sitten, naisten oikeudet oli aika heikoissa kantimissa länsimaissakin. Senkin perinne jatkuu edelleen monissa hienovaraisemmissa piirteissä.

Ulla Tuominen

Miksi kuvitellaan, että erilaisessa kulttuurissa elävät ja erilaisen arvomaailman omaavat ihmiset ovat jollakin tavalla älyllisesti vajaita, meitä alempia barbaareja?
”Tyhmät ja kouluttamattomat maaseudun tyypit menevät auliisti mukaan, kun näille luvataan rahaa ja naisia hyödykkeiksi.”

Media jättää aukkoja, joukon vastaamattomia kysymyksiä.

Miten tietoinen tavallinen kansalainen on ollut maassa vallitsevasta korruptiosta? Miten vallan vaihtumiseen suhtautuu tuo tyhmä ja kouluttamaton kansa? Miten se on kokenut ulkovaltojen sotilasjoukkojen läsnäolon maassaan? (Onhan siitä kokemusta Suomessakin) Miten yleisesti miehittäjän kanssa yhteistyötä tekevät koettiin pettureiksi? Ja miksi vallanvaihto näyttää sujuvan ilman merkittävää vastarintaa?

Anne Mikkola

Tyhmät maalaiset, niin niin vihapuhetta. Suoraan kuin vihreiden arvomaailmasta.

Yki Räikkälä

Halla-aho yleisti islamin ja sen harjoittajat ja väitti islamin olevan lastenraiskaajauskonnon. Se on tyyten eri asia kuin määrittää joku islamistiterroristiporukka roistojengiksi. Se, onko taliban roistojengi vaiko ei, ei ole pelkkä mielipideasia. Se on tosiasia.

Kaikilla kansoilla todellakin pitää olla oikeus päättää arvoistaan ja uskostaan itsenäisesti. Afganistanilaisilla sitä oikeutta ei pian taas ole, kun Kabul on näillä hetkillä talibanistettu. Islamistiroistojengi sanelee kaiken miten elää ja uskoa tai sitten joutaa kuolla.

Tuota viimeistä ”Mielenkiintoista sinällään, että Yki on kauppaamassa kristillisimperialistista hapatusta talebaneille, mutta tuomitsee kristinuskon…” en ymmärrä.

En ole tietääkseni tyrkyttänyt mitään kristillisimperialistista aatetta minnekään enkä kenellekään. Kristinuskoakaan en tuomitse. Voin arvostella sitä ja kiistää sen auktoriteetin ja relevanttiuden. Ketään, joka omaa uskontoaan harjoittaa niin, ettei siitä ole kenellekään haittaa, en tuomitse. Kristinuskon nimissä tehtäviä asioita kyllä tuomitsen, jos aihetta on.

Anne Mikkola

”Aikanaan kirjoittelin, ettei näistä Tarja Halosen tyttölyseoista Afganistanissa mitään hyvää seuraa niille tytöille. Nyt sitten ryhdytään kaivoja kuivaamaan kannetusta vedestä.”

Joo. Muista kyllä. En ihan ymmärtänyt silloin. Mutta hyvin täsmällisesti profetoit. Ei siitä mihinkään pääse.
Mitäs nyt sitten tapahtuu seuraavaksi?

Anne Mikkola

No se on selvä, mutta entäs muuten noin valtakunnan ja globaalipoliittisesti. Kuka seuraavaksi valtaa Afganistanin?

Yki Räikkälä

Tot maar se on Kiina, joka seuraavaksi valloittaa Afganistanin. Tosin se tapahtuu niin, ettei talibanit itse sitä edes huomaa. Onhan Kiina seuraava maailman rulettaja ja Afrikan valloitus hyvässä vaiheessa.

Kiina on todennäköiseti neuvotellut talibanien kanssa jo jonkun aikaa tulevasta hallinnosta ja hyötyjen jaosta. Talibanille Kiina on mainio kumppani. Rahahanat lienee auki jo. Ja näillä on yhteisiä arvoja: ihmisoikeudet saavat joutaa romukoppaan ja vähemmistöillä ei pidä olla ylipäätään mitään oikeuksia, oli kyse sitten etnisestä tai mistä hyvänsä vähemmistöstä. Ja rikkeistä kuolemantuomio. Kiinassa teloitetaan kaiketi muutama tuhat per vuosi. Afganistanissa teloitukset alkavat tuota pikaa jälleen. Ehkä niistä vain ei tehdä enää julkisia, kun täytyy yrittää kiillottaa julkikuvaa että länsimaat hyväksyisivät talibanit. Vaikka ovatkin sen ja Kiinan yhteisiä vihollisia.

Anne Mikkola

Surfailin yöllä vähän CNN/Fox News/Newsmax/BBC akselilla, ja aika itku siellä näytti olevan kaikilla. Allah on todella nyt päässyt loistokkaasti jopa jenkkien tietoisuuteen. Joitain otti todella hermoon, että Allahin soturit ajelivat siellä niillä jenkkien sotilasautoilla. Olivat jättäneet ne sinne tietysti näille 20 vuotta koulutetuille kumppaneille.

En jaksanut enää sitten Al-Jazeraa tutkailla, kun väsymys otti sen verran vallan, että käväisin vielä katsomassa, mitä Juneksen joukoille kuuluu. Siellä oli Ossi Tiihonen haastattelussa, vai mikä sen persujen pj. ehdokkaan nimi nyt olikaan. Jäin kuuntelemaan kun oli aika mielenkiintoinen henkilö. Myynyt bisneksensä isoon hintaan, joten saattoi puhua nyt niin kuin asiat on. Kyllä tämä Purra varmaan enemmän saa aikaan. Räsänen näyttää olleen tällainen todella arvokas puolustusrintama suomalaisille ihmisarvon ja sananvapauden puolustajille. Tosiaan, Purra ei aio ilmeisestikään ollenkaan hötkyillä tämän sananvapausasian kanssa. Hyvä. Tämä on parasta puolustusta meikäläisiä talebaneja vastaan.

Biden oli kuitenkin lähtenyt lomailemaan. Sivustot pyörittivät Bidenin kuukauden takaista selvitystä siitä kuinka tämmöistä ei tule tapahtumaan.
BBC:llä joku naistoimittaja oli saanut linjan päähän Talebanin edustajan. Ilmeisesti vanhoja tuttuja Dohan neuvotteluista. Herra Taleban vakuutti, että rauha tulee maahan ja kyllä naiset voivat jatkaa heti huomenna koulunkäyntiä ja tehdä töitä. Kuulemma paikallistiedot kertovat, että valloitetuilla alueilla yli 12-v tyttöjä on profeetan esimerkin mukaisesti otettu seksiorjiksi. Tähän herra Taleban sanoi, että tietoja vääristellään ja pelko on kova mutta turha ja että jos jotain vääryyttä on tapahtunut, se tutkitaan. Kyllä johto on nyt kuulemma näiden jumalallisten hyveellisten herrojen hallussa. Tuomareiden nimittämiskysymys tuntui olevan hiukan vielä auki, kuten rangaistusasteikko rikoksistakin, mutta sharian mukaan tietenkin kuitenkin. Totta kai.

Viimeksi muokattu 3 kuukausia sitten by Anne Mikkola
Yki Räikkälä

Venäjä ei vielä. Se on ilmoittanut odottavansa tilanteen kehittymistä – tämä tietysti on viesti muille kuin talibaneille. Että ei ne siellä Venäjällä ihan mitä tahansa suvaitse. Kyllä opposition häirikköjä ja toimittajia saa pidättää ja joskus voi käydä niin, että henkikin menee, mutta ei sentään ihan suoraan ja peittelemättä saa tappaa…

Ihmisoikeudet eivät ole keskiluokan juttu muuten kuin että sillä monet keskiluokkaiset voivat pestä sillä omaatuntoaan. Että on sellaisetkin keksitty ja jos jotkut ei sitä asiaa hyväksy ja kurmuuttavat kansalaisiaan, niin minkäs teet, että on ainakin itse jotain yritetty. Ihmisoikeudet ovat kuitenkin aiheellisesti määritelty. Hyvä että ne ovat olemassa. Edes se.

Yki Räikkälä

Vähän aikaa sitten maamme suurin yhteiskunnallinen vääryys oli pääministerin aamupalat, joita hän ei edes itse ollut itselleen määrännyt. Ja sitten muutaman tuhannen remontti virka-asuntoon, jota hän ei sitäkään, kuten ei sossupuoluekaan, tilannut. Lehdet julistivat rappiota ja moraalittomuutta viikkotolkulla.

Jos maastamme on kannettu miljardi Afganistaniin, niin täytyy muistaa, että tuommoinen kolmannes siitä meni USA:n mielistelyyn ja tämän liittolaisemme kanssa ”sotimisharjoitteluun”, jota virallisesti kutsuttiin kriisinhallintaoperaatioksi. Yli 300, ehkä 350 miljoonaa euroa. Ehkä vielä enemmänkin. Siitä ei juuri mikään media nutkuttanut vaikka sitä kesti 20 vuotta. Tai kyllä: Kansan uutiset. Mutta sehän onkin kommarilehti.

Täällä hyssyteltiin sitä tosiasiaa, että Suomi oli siellä sotimassa USA:n liittolaisena. Ihme, ettei enempää kuin kaksi kuollut ja 15 haavoittui. USA:n väkilukuun suhteutettuna Suomi tuhlasi kansalaisten varoja suunnilleen yhtä paljon kuin jenkit.

Yki Räikkälä

Marinin aamumuroihin en nyt sen enempiä enää puutu enkä siitä vänkää. Ainakaan tässä.

Presidentti Halonen ei päättänyt mitään silloin kun Suomi lähti 38 muun maan mukana USA:ta jelppimään. Presidentit eivät ole Koiviston jälkeen päättäneet oikein mistään. Se oli hallitus, joka sen Afganistan-operaation päätti. Lipposen hallitus siis aluksi. Eduskunnassa se meni ohimennen ilman suurempia keskusteluja. RKP:n Jan-Erik Enestam oli puolustusministerinä. Ja aloite tuli puolustusvoimilta. Kenraalit olivat jo pitkään olleet USA:n kiihkeitä hengareita. Ja Afganistan oli hyvä Nato-yhteensopivuusharjoittelu. Ruotsi teki niin myös, kuten monet muutkin maat. Ja kaikki porvarihallitukset sen jälkeen ovat jatkaneet rahan syytämistä Afganistaniin vuositasolla 100 miljoonaa ja paljon ylikin per vuosi.

Sipilän hallitus päätti 2018 lappoa vielä lisää rahaa Afganistaniin ja kaksinkertaistaa soturijoukotkin. Takana oli USA:n pyyntö ja sitä toteltiin, ettei jenkkikenraalit suuttuisi. Ei se Halonen ollut, joka päätti auttaa USA:ta sen sotilasstrategisissa kaavailuissa ja öljy-yhtiöiden bisneksissä. Hallitus ja kenraalit siinä takana oli. Suomen osallistuminen oli muuten niin pientä, ettei sillä ollut mitään merkitystä mihinkään. Ei varsinkaan siviilien ja tyttöjen auttamisessa. Kyllä tämä tiedettiin. Kyseessä oli Natokiimaisten ministereiden ja kenraalien manööveri USA:n ja Naton liehittelemiseksi.

Yki Räikkälä

Juu tottahan toki perustuslaissa noin lukee. Ja todetaan, että tasavallan presidentti johtaa valtioneuvoston kanssa ulkopolitiikkaa. Mutta ne oli kenraalit, jotka Suomen Afganistaniin vei. Ja natokiimaiset poliitikot mukana tietty.

Jos sodasta ja arauhasta päättää presidentti eduskunnan suostumuksella, niin sitten niin olkoon. Nyt parikymmentä vuotta sitten kyse ei ollut sodasta, vaan ”kriisinhallinnasta”. Ja siitä ei presidentti päätä. Tämä asia tuotiin aikanaan eduskuntaan, mutta siitä ei juuri edes keskusteltu aikalaisten mukaan.

Muuten, se oli kenraali, joka allekirjoitti Naton kanssa sen isäntämaasopimuksen, joka käytännössä liitti Suomen läntiseen puolustusliittoon. Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg. Ulkoministeri Erkki Tuomioja ja presidentti Niinistö seisoskelivat siinä vieressä. Naton allekirjoittajana oli USA:n kenraali.

Suomen armeija – ja hallitus – on ollut jo pitkään Naton ja USA:n kintereillä. Se alkoi heti kun Neuvostoliitto kaatui. Hornetit hankittiin heti jenkeistä. Nekin puliveivattiin meille. Vaihtoehto, F-16, olisi ollut paljon parempi ja huomattavasti halvempi. Tämä erään USA:n armeijan asiantuntijan kertomana. Ja pitkäikäisempi. Niitä aiotaan käyttää vielä vuosikymmeniä.

Seuraavat hankitaan myös sieltä. HX-hanke on vain sitä varten, että näytetään kilpailuttamiselta. F-35:t sieltä tänne tilataan.

Yki Räikkälä

Tauno, sitä presidentin päätöstä, missä tämä (Niinistö) päättää Suomen liittämisestä varsin läheisesti Natoon, ei taida löytyä mistään. T,uota sopimusta, joka oli varsin merkittävä ulkopoliittinen toimi, ei käsitelty edes eduskunnassakaan. Se tuotiin jonain perjantain iltapäivän tunteina tiedonantona kun edustajat jo kiirehtivät maakuntiin tupailtoihin ja koteihinsa.

Ja mitä tulee niihin Afganistanin operaatioihin, eivät ne olleet sotilaallisen puolustuksen kanssa tekemisissä millään muotoa, eikä Halonen päättänyt mitään siitä, miten Suomen armeijaa käytetään siellä siinä ns. kriisinhallinnassa. Jos näytetään joku asiakirja, missä Halonen tuon päätöksen on tehnyt, olen silloin väärässä.

Anne Mikkola

Joo. Yki taitaa olla melkoinen naisvihaaja, kun muka sotahenkilöiden ylipäälliköllä ei ole mitään valtaa päättää EU:n ulkopuolisista sodista. Vaikka sotahenkilöt olisivatkin halunneet lähteä tositoimiin testailemaan ja treenaamaan sotataitoja, olisihan rouva presidentti voinut sanoa, että ei onnistu. Mutta tosiaan presidentillä oli uskonto levitettävänä. En oikein tiedä, pitäisikö tälle nauraa vai ei, mutta päätin sitten olla nauramatta.

Yki Räikkälä

Anne, en ole naisvihaaja. Kyllä ne misogyynit löytyvät ihan muualta. Minulla on vaimo ja kaksi jo aikuista tytärtä. Heiltä voi tyystin vapaasti kysyä, minkälainen naisvihaaja olen. Äidiltänikin voi kysyä, tosin ei enää välttämättä luotettavaa vastausta saa, kun muistisairaus vähän vaivaa. Luotettavat vastaukset naisvihani asteesta saa kyllä kahdelta tädiltäni, joita näen tuolloin tällöin. Myös työpaikkani kaksi naispuolista työntekijää voi todistaa…

Jos tyttöjen ja naisten koulutus Afganistanissa oli uskonnon levittämistä ja ”kääntämistä”, on silloin Suomen joka ainoassa koulussa sama meneillään. Ja kaikki sivistys on siis uskonnon harjoittamista.

Yki Räikkälä

Nythän Afganistanissa ei enää tyttöjä ja naisia käännytetä, kun heidät pakotetaan pysymään kotonaan ja ulkona ollessaa kääriytyä burkaan. Kaikki hyvin siis.

Yki Räikkälä

Tuossa uutisessa Tarja Halonen puhuu koko ajan passiivissa – ”Kyllä me lakia noudatimme. Ei siellä (asiakirjoissa) ole mitään eriäviä mielipiteitä, mutta kun niitä päätöksiä tehtiin, painotukset olivat erilaisia, mutta ei nyt mennä siihen” , ”Katsottiin, että oli tarpeellista olla paikalla. Emme olleet arvioineet Afganistanin rakentamisen pitkäaikaisuutta ja vaikeutta”

Ei Halonen mitään tunnustanut. Hän totesi miten päätökset tehtiin. Eikä presidentti ole meillä sitten Kekkosen jälkeen päättänyt yhdestä ainoastakaan sotilaallisesta operaatiosta. Presidentti on tietty muodollisesti siinä päätöksentekijänä, mutta varsinaiset päätökset tekee hallituksen TP-UTVA ja puolustusvoimat. Presidentti on mukana kyllä, mutta poliitikot ja sotilaat päättävät siitä, mitä presidentin pitää päättää. Halonen on Natovastustaja, mutta poliitikot ja kentsut innokaita ja nöyriä Naton hännystelijöitä.

Ja Niihän Niinistökin oli muodollinen päättäjä kun nyt viimeksi suojajoukkoja aseineen lähetettiin Kabulin lentokentälle. Päätöksen tekivät muut, presidentti allekirjoitti. Näin se menee. Ihmettelen niitä, jotka vielä haluavat presidentiksi. Aivan pellevirka enää, tosin hyväpalkkainen.

Tärkeimmästä ja vaikuttavimmasta sotilaallisesta toimesta presidentti oli ulkona kuin talitintti pakkasessa kun Naton kanssa isäntämaasopimus tehtiin – vaikka seisoskeli hoomoilasena siinä samassa huoneessa missä pääkentraali Lindberg allekirjoitti sopimuksen jenkkikentraalin kanssa. Sittemmin tämä menikin Lockheed Martinin konsultiksi. Sen yhden hävittäjäkaupittelijan nimittäin. Tosin hän joutui sittemmin poispotkituksi.

Yki Räikkälä

Ei ole ollenkaan vaikeaa. Näinhän se virallisesti meneekin. Presidentti _yhdessä_ valtioneuvoston kanssa. Kyllä. So? Väitän silti edelleen, että nämä asiat valmistellaan ja tuodaan presidentin eteen. Keskustellaan, presidentti voi inttää jotain, mutta keskustelun tuloksena presidentti allekirjoittaa päätöksen, jonka muut ovat valmistelleet. Ja kerrottakoon, että en ole enkä ollut halosfani. En ole fanittanut yhtäkään presidenttiä. Viimeinen presidentti minulle oli Kekkonen, kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Mutta en kaipaa sellaista aikakautta enää tulevaksikaan.

Halonen ärjenteli ja halusi asemaansa suuremmaksikin kuin se oli, mutta se ei tehnyt hänestä siltikään sotilasasioiden päättäjää. Kumileimasimen vain. Sotilasasiat ovat liian hankalia annettavaksi jonkun asioista vain vähän hajulla olevan pressan päätettäväksi. Eikä vallanhimo presidentillä riitä jos perustuslaki ei anna myöten.

Seppo Heinola

Ollessani aikanani neuvottelemassa ja laatimassa alalleni ammattiliittomme hallituksemme jäsenenä työehtosopimuksia tuli tutustuttua monenmoisiin työ- ja virkasuhdekiemuroihin. Moniin työsuhteisiin varsinaisen palkan lisäksi kuului erilaisia etuuksia, mm ruokaetuuksia. Työnantajan myöntämien etuuksien käyttämisessä ei siis ollut mitään sopimatonta, ne olivat tavallaan osa palkkausta.

Anne Mikkola

Heh… mitähän logiikkaa tämä Sepon panos keskusteluun nyt on… Halonen halusi EU pöytiin kun siellä oli paremmat ruuat?

Viimeksi muokattu 2 kuukausia sitten by Anne Mikkola
Anne Mikkola

Al-Jazeeran hinduintonaatiolla puhuva toimittaja Afganistanin ja Pakistankin rajalta raportoi, että ihmisvirtaa ei suuntaudu Afganistanista Pakistaniin vaan mieluummin toisin päin. Tosin ilmeisesti vain kaupallinen liikenne on sallittu mutta kuitenkin.

Mielenkiinnolla kuuntelen ulkoministeri Haaviston pohdintoja. Kuulitteko eilen uutisissa tai A-studiossa kun hän kertoi että oli taannoin jutellut jonkun Talebanin edustajan kanssa, joka oli pyytänyt Suomelta apua. Apua ääriliikkeiden torjunnassa. Tähän tietysti Pekka sanoi, että juu on meillä se Räsänen ja me lähetetään se joka torstai Pasilan poliisiasemalle selittämään pyhiä kirjoituksia. Tämä siis totta, viimeistä lausetta lukuunottamattta.
Hän myös sanoi, että Talebanista ei ole luultavasti uhkaa ulkomaailmalle, koska ovat nationalisteja. Haluavat panostaa siis omaan maahan. Kai se Haavisto oli joka näin sanoi, tai joku jossain ainakin sanoi.

Tässä on nyt ainakin se tilanne näköjään, että Talebanin ei tarvitse liikuttaa edes pyssyään kun tytöt ovat jo polttaneet koulutodistuksensa ja Burghien kysynsä ylittää tarjonnan, ja kauneushoitoloiden nättejä naisia revitään kaupan ikkunoista pois. Näin se toimii – itsesensuuri. Ehkä Pekka opetti tän niille.

Kun toimittaja kysyi, että menikö 20v panostukset hukkaan, ulkoministerimme sanoi tätä pari päivää pohtineensa ja arveli, että ehkä naisten päissä joku juttu kuitenkin on näinä vuosina niksahtanut oikeaan suuntaan tavalla joka ei heti unohdu. Tässäpä se on se kysymys. Onko jotain tapahtunut. Ehkä onkin?

Viimeksi muokattu 3 kuukausia sitten by Anne Mikkola
Markku Hirn

Mielenkiintoista lueskella näitä suomalaisia perspektiivejä. Ruotsalaisten kanta oli se että Neuvostoliiton kukistuttua ja Sodassa Terrorismia Vastaan Ruotsia puolustetaan Afganistanissa. Samalla Ruotsi hajotti hyvin toimivat puolustusvoimat minimiin ja yritti saada aikaan palkka-armeijan. Se epäonnistui ja nyt on palattu osittaiseen asevelvollisuuteen. Haaveena oli se että puolustusmäärärahat voitaisiin siirtää siviiliprojekteihin.

Puhuttiin myös avoimesti siitä että militäärit saavat arvokasta sotakokemusta. Näin jälkipelissä juuri siihen asiaan ollaan tyytyväisiä.

Jos muistatte, niin ensimmäinen Irakin sota jäi kesken. Sadam Hussein jatkoi vallanpitoa. World Trade Centrumin tapaus oli hyvä tekosyy lähteä sekä Irakiin että Afganistaniin ja syöstä Hussein vallasta siinä toivossa että sinne saataisiin demokraattinen valtio sen sijaan. Kaikki meni pieleen ja syntyi välinäytös ISSIS .

Ruotsalaisen analyysin mukaan korruptio on se suuri syyllinen hallituksen romahtamiseen Afganistanissa. Paljon niitä rahoja meni myöskin suoraan talibanien taskuun. Talibanit oli niin kun Tauno sanoo , kansanliike.

Nyt jatkossa kun Suuri Saatana USA on ajettu pois niin joudutaan tilanteeseen jossa maata on hallittava. Uutisten mukaan talibanit ovat konsultoineet entistä presidentti Kratzaia, joka on jäänyt maahan, siitä miten hallinto tulisi järjestää. Eli juuri nyt talibanit ovat rationalisteja . Sitä merkitsee myöskin yleinen amnesti-julistus. Nykyiset talibanit eivät ole samoja kun 20 vuotta sitten.

Media epäilee tuota amnesti-asiaa ,mutta nyt kun se on julistettu, niin voisi yrittää luottaa siihen kunnes kunnes toisin käy. Uskon hiukan talibanien maskuliiniseen ylpeyteen sanansa pitämisen tärkeydestä.

Anne Mikkola

Jossain sanoivat että ovat tunnettuja siitä, että eivät pidä sanaansa. Miten tuon kanssa lienee? Periaatteessa oikeaoppinen muslimi kai saa sujuvasti valehdella vääräuskoiselle. Nyt ei ole kyseessä mikään fundamentalistikristittyjen vallankaappaus kuitenkaan.
Al-Jazeera eilen näytti kuvaa jostain vähän liberaalimmasta kaupungista, jossa tytöt olivat palanneet kouluun.

Anne Mikkola

Tuli mieleen vinkki ulkoministerillemme ja sisäministerillemme. Voisivat nyt järjestää ilmaisen vapaaehtoisen lennon Afganistanin islamilaiseen emiraattiin niille, jotka haluavat palata vapautettuun kotimaahansa.

Kalevi Kauppinen

Islam leviää ja lisää kannatustaan, kun taas kristinusko hiipuu, tämä on tulevaisuuden kuva. Tätä kehitystä ei näy pysäyttävän mikään.

Kalevi Kauppinen

Tässä on hyvin vaikea yhtälö, sillä hädänalaisia pitää auttaa, mutta auttaessaan ottamalla suuria määriä pakolaisia, siitä tulee seuraamuksia, jotka eivät ole toivottuja.

Kuinka käy tasa-arvon, jota vihreät voimakkaasti tuo esille. Siitä ei näy Ohisalo olevan huolissaan, vaan vaikenee niin kuin se ei mikään ongelma olisikaan. Se, mitä Ruotsissa on tapahtunut ja tapahtuu edelleen tulee tapahtumaan myös meillä. Tämä tosi asia pitäisi politikkojen ottaa esille ja pitäisi löytää ratkaisu, että ikäviä seuraamuksia tulisi vähemmän.

Anne Mikkola

Hurahdin vähän seuraamaan flightraderiä. Siellä näkee mitkä kopterit lentelee Afganistanin Islamilaisessa Emiraatissa.
https://www.flightradar24.com/30.68,61.38/5

Kalevi Kauppinen

Näyttää olevan turkkilainen, muita koneita ei ilmatilassa olekaan. Mitähän turkkilaiset valvovat?

Anne Mikkola

Näkyy Finnish Airforce:kin kahdella koneella lentelevän parhaillaan Puolan eteläosissa. Minne matka?
https://www.flightradar24.com/FNF237/28da53b4

Meri Vesanto

Mua jäi uutisissa ihmetyttämään se, että eduskunnalle tuli kiire tehdä päätös joukkojen lähettämisestä, koska USA on antanut vain viikon aikaa evakuointeihin. Miten USA sen voi määrätä? Meinaako ne tiputtaa jonkun pommin sinne vai mitä?

Anne Mikkola

Ei ne sinne varmaan uskalla mennä ilman että jenkit ovat kenttää suojelemassa?

Kalevi Kauppinen

Bidenille tapahtui virhearviointi hallituksen joukoista, koska ei tosipaikan tullen heistä ollutkaan taistelijoiksi, vaikka USA kulutti valtavan määrän rahaa sotilaitten koulutukseen. Saiko Biden väärää tietoa tilanteesta, sitä en tiedä.

Toinen virhearviointo oli vierasmaalaisten poistuminen maasta, sen olisi voinut aloittaa jo silloin kun merkit viittasivat siihen, että maa valloitetaan.

Ei tämä ensimmäinen kerta ole, kun virheellisten tietojen takia on tehty päätöksiä, jotka olisi oikeiden tietojen pohjalta menetelty toisin, Irakin sota oli siitä hyvä esimerkki.

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial