” Ja he sanoivat: ”Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan.” Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet. Ja Herra sanoi: ”Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä.” (1. Moos. 11:4-7)
Tässä Jumala siis ymmärtääkseni astuu alas kai enkeliensä kanssa sekoittamaan ihmisten kielet.
Mutta onko mitään mahdollisia tutkimuksia siitä, mikä olisi voinut olla se ALKUKIELI?
Maailman vanhimmat tunnetut kielet ovat sanskrit ja baski. Baski on ns. isolaattikieli, mutta johtuen sen puhujien maantietellisestä sijainnista Atlannin rannikolla voisi kuvitella sen olevan peräisin vaikka muinaisen
Atlantiksen asukkailta. Myös suomi on 10 vanhimman kielen joukossa. Baskin ja suomen vokaalit muistuttavat toisiaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Baskin_kieli
Tuosta voi siis päätellä, että me olimme jo varhain orioituneet kansaksi, joten miksemme sitten, muiden saavutustemme lisäksi, voisi olla ylpeitä siitä!