No niin. sain vihdoinkin Annen lähettämän Paavali-kirjan tekstit auki omalla koneellani. Luin hätäisesti tiettyjä valikoituja kohtia jotka minua kiinnostavat noin ylimalkaan. Tässä muutama assosiaatio Ajemelaeuksen noihin kohtiin. Kirja on niin hyvä, että tulen lukemaan sitä huolella eteenpäin.Olen jo saanut parempaa selvyyttä joihinkin pohtimaani kysymyksiin.
1.Paavali ja Jeesus.
Minulle Paavali on vahvistava lenkki siihen ,että Jeesus persoonana ylimalkaan oli olemassa ja vaikutti opetuksilla teoillaan ja kuolemallaan uuden uskonnon syntyyn.Apt kertoo kunka Herran veli Jaakob tapasi Paavalin yhdessä Petruksen kanssa. Paavali kertoo ja vahvistaa tapaamisen kirjeissään. Eli tässä meillä on suora lenkki johon voi uskoa ja pitää totena, koska Paavalin olemassaoloa ei tarvitse epäillä, eikä hänen kirjallista todistustaan siitä kohtaamisesta. On sitten toinen ongelma kuka tämä Jeesus oli.
2.Paavalin kääntymys.
Minun psykologisesti spekuloiva teoriani on se että Paavalin kääntymys on ymmärettävissä ei vain ideologisista syistä vaan myös sisäisestä konfliktista lähtien. Konfliktin oireena on hänen ”raivoisa” kristittyjen vaino. Tuollaisen kiihkeän toiminnan taustamotiivina voi kuvitella olevan vahvan syyllisyydentunnon jota yritetään torjua jatketulla maanisella toiminnalla. Tästähän Paavali kertoo ihan itsekin.
Lars A hahmottelee tyydyttävästi fariseuksien vihan kristittyjä kohtaan. Uskoisin, että Paavalia voi pitää heidän puhemiehenään joka jakoi ja heijasteli heidän asennettaan. Niinkuin Ajemelaeus toteaa, niin ketään muuta ”lahkoa” ei vainottu samalla kiivaudella.
Luonnollisin psykologinen selitys tuohon vainoon voidaan arvata olevan kollektiivinen syyllisyys. Siis syyllisyys siitä että he olivat manipuolineet Jeesuksen ristiin naulitsemisen. Eli fariseuksilla oli epäilyksensä Jeesuksen syyttömyydestä,mutta tukahduttivat epäilynsä ja antoivat Jeesuksen kuolla. Jos vääryys on todella tapahtunut, niin omaatuntoa ei voi lopullisesti hiljentää, vaan se vaatii rikoksen tunnustamista ja sille rangaistusta, jotta lopulta rangaistus sovittaisi teot. Tätä tunnustamista ja rangaistuksen pelkoa ja niihin liittyvää, itsesyytöksistä syntyvää depresiivistä ahdistusta ,fariseukset ja Paavali yrittivät paeta.
Välttyäkseen syyllisyydentunteelta , he tukahduttivat sen ns ”maanisella puolustuksella”(tavallinen ilmiö depression torjunnassa) vainoamalla kristittyjä ja vahvistaakseen Jeesuksen tuomion oikeudenmukaisuuden , tuomion jonka oikeutta he siis sydämmessään epäilivät. Fariseukset lakihenkisinä elivät varmasti ankaran omantunnon kanssa ja kykenivät pettämään omaatuntoaan vain osittain. Heidän ongelmakseen tuli siis miten välttyä omantunnon syytöksistä, syyllisyyden tunteesta.
Paavali oli sisäistänyt tuon ambivalenssin ja yritti auttaa yhteisöään vainoamalla kristittyjä yhteisönsä nimissä. Hän oli varmasti hyväksynyt Jeesuksen ristiinnaulitsemisen fariseuksien hengessä ja aluksi ei nähnyt mitään kummallista Stefaniuksen kivittämisessä. Se oli kuitenkin osallistumista murhaamiseen ja sellainen jättää jälkensä varsinkin koulittuun mieleen. Voisin ajatella, että lupaamalla vainota kristittyjä Jerusalemin ulkopuolella, hän sai myöskin tekosyyn päästä eroon Jerusalemin ilmapiiristä ja saada välimatkaa sen paranoidiseen kulttuuriin. Siis että vainoaminen ei ollut hänen ainoa motiivinsa jättää Jerusalem.
Ulkona Jerusalemista , hän oli myös ulkona fariseus-yhteisön vaikutuksesta. Tämä teki mahdolliseksi maanisuuden rauhoittumisen .Se puolestaan merkitsee sitä, että syyllisyyden tuntoa ei voi enään torjua, vaan depresiivinen ,itsensä tuomitseva ahdistus, pääsi pintaan. Hän ei pystynyt torjumaan sitä, vaan se murskasi lopullisesti hänen farisealaisen identiteettinsä. Lopullisesti, koska voimme arvata että se oli alkanut rakoilla jo Jerusalemissa, hänen nähdessään ja osallstuessaan väkivaltaisuuksiin jotka itseasiassa olivat vieraita farisealaiselle kulttuurille ja heidän omalletunnolleen.
Kuvauksesta päätellen , hän koki minipsykoottisen murtumisen, mikä loi hallusinaatoorisen Jeesus-kokemuksen, unityön tapaan, pääsynä ahdistuksesta. Unityön funkito on ratkaista ristiriitaiset ongelmat joihin valveella ollessaan ei ole pystynyt.Unityö luo mielikuvia, joissa yhteensovittamattomat teemat ovat symboolisesti yhteensovitettu.
Hänen tilansa oli vakava ja siitä toipumiseen meni pitkä aika (kolme vuotta Arabiassa?). Hänen loppuelämänsä meni tämän kokemuksen tulkitsemisessa ja siitä johtopäätösten vetämisessä.
Hänen lähetysmatkansa oli siis jatkoa hänen persoonansa levottomalle (maaniselle) luontelle. Sama energia jota käytettiin vainoamiseen, voitiin nyt käyttää hyvän palvelukseen, samalla sovittaen aikaisempaa syyllisyyttä joka ei koskaan lakannut kummittelemasta hänen sisämaailmassaan.
Tämä saa riittä tällä kertaa. Palataan asiaan.
Hieno juttu, että pääsit kirjaan käsiksi. Ilmeisesti siis psykologiasi peruspiirteet saman suuntaisia kuin LA:llakin, noin karkeasti. Kirjassa oli minulle ihan uusi tulkinta Arabian ajasta. Ei olisi ollut siellä muotoilemassa maailmankuvaansa uusiksi kuten olin ajatellut. Luehan sekin osa – psykologisesta vinkkelistäkin.
Minä spekuloin että Arabian aika liityy Paavalin Damaskon tien psykoottisen elämyksen jälkihoitoon. Ajemeleaus spekuloi Paavalin elämästä Petran alueella että siitä ei tullut jälkikaikuja johtui epäonnistumisesta . Luulisin että tuona toipilasaikana Paavalin lähetyskutsumusta ei vielä ollut vaan hänellä oli täysi työ päästä selvyyteen omasta tilastaan .
Että uskallan puhua ”psykoottisesta” tilasta, johtuu myöskin siitä mitä kirjeet kertovat. Hänen Kristus-mystiikkansa on Kristus-hamon sisäistä kantamista ja identifoitumisesta siihen , hahmon joka marinoi Paavalin persoonaa (pyhitystä).
Kirkkohistoria on täynä tuollaisia mini psykoosikuvauksia jotka osoittautuvat hyvänlaisiksi vastakohtana sairaaloisista psykooseista.Hyvänlaatuiset (siis tilapäisesti minäheikot) henkilöt ovat altiita tällaiselle. Murtunut tai kehittymätön , ei vielä valmis identiteetti altistaa tuollaisille syväsukelluksille. Pohjimmiltaan terveet kokevat nuo syväsukellukset arvokkaiksi, koko eläämää värittäviksi kokemuksiksi.
Mielestäni Ajmaeleaus ei oikein painota Antiokian aikaa koulutsvaiheena Paulukselle, vaan tekee hänestä heti kättelyssä , tosin Barnabas mentorina, yhden seurakunnan palvelijoista. Harmi, että meillä ei ole tietoa noista kymmenestä vuodesta lähemmin. Miten Paavalista tuli lähetysaarnaaja Paavali ja miksi hän oli huonoissa väleissä Jerusalemin ”pilareiden” kanssa?
Miksi hänen piti vaatia omalle tulkinnalleen tulkintaetuoikeutta? Olikohan syynä jännitys akateemikkojen (fariseus Paavalin) ja maalikkosaarnaaja kalastajien välillä?
Ja samanlainen akateeminen jännitys fariseuksia kohtaan, kun kahden eri teologisen koulukunnan välillä, kun kristinusko antoi hänelle mahdollisuuden isien opin uustulkintaan hyvään akateemisen perinteen mukaan. Teologithan, niinkuin muutkin akateemikot, yrittävät poikia omia, itse siittämiään, hengenlapsia, vaikka vastenhaluisesti myöntävät kiitollisuudenvelkansa Isille.
Markulta hyvää pohdintaa, kuten ”Hänen tilansa oli vakava ja siitä toipumiseen meni pitkä aika (kolme vuotta Arabiassa?). Hänen loppuelämänsä meni tämän kokemuksen tulkitsemisessa ja siitä johtopäätösten vetämisessä.”
Paavali kirjoitti Timoteukselle kokemuksestaan: ”Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.”
Paitsi että suurin -sana on aiheuttanut mittavaa teologista hölmöilyä, se on väärin käännetty. Oikea muoto on ensimmäinen, millä Paavali mitä ilmeisemmin viittaa rooliinsa ensimmäisenä Jeesuksen seuraajien järjestelmällisenä vainoajana.
Oikea käännös:
”Luotettava on se sana ja kaikin puolin vastaan ottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus tuli maailmaan harhaan menneitä pelastamaan, joista minä olen ensimmäinen.”
Voi asian ilmaista niinkin, että Paavali oli syntinen vainotessaan seurakuntaa, mutta kyllä synti -sanan oikea merkitys, harhaan meno, antaa paremman kuvan siitä, mitä jakeessa kirjoitetaan auki. Hän sai armahduksen, koska harhaan menossa kuvitteli palvelevansa isiensä Jumalaa. Hän toimi uskossa ja kaikki mitkä on uskosta, ei ole syntiä, siis harhaan menoa 🙂
Mitä tulee Paavalin ilmestykseen Damaskoksen tiellä, niin pidän sitä todellisena. Markku avaa tapahtunutta samalla logiikalla kuin teologisessa tiedekunnassa pääsääntöisesti tehdään. Näin päättelen oppimattoman silmin, jotka ovat lukeneet niiden ihmisten kirjoituksia, jotka tiedekunnasta ovat valmistuneet.
.
”Mielestäni Ajmaeleaus ei oikein painota Antiokian aikaa koulutsvaiheena Paulukselle, vaan tekee hänestä heti kättelyssä , tosin Barnabas mentorina, yhden seurakunnan palvelijoista.”
Tätä itse mietin suuntaan ja toiseen, enkä oikein päässyt selvyyteen kumpi teoria olisi uskottavampi. Tavallaan olen valmis hyväksymään LA:nkin ajatuksen. Jos ihmisen maailmankuva menee uusiksi se vaatii yleensä prosessointiaikaa, mutta ehkä Paavalin tapauksessa näin ei ole, sillä hän tunsi kirjoitukset viimeistä piirua myöten ja tunsi myös vastustajansa eli kristittyjen ajattelun tarkkaan. Siten hän saattoi vaihtaa vanhan tulkintaparadigman uuteen hetkessä. Jos – tai kun – näin tapahtuu minulle, niin kyllä minulla on tapana julistaa ”uutta totuutta” välittömästi maailmalle. Sikäli voin hyvin samaistua tähänkin LA:n maalaamaan Paavaliin. Se psykologinen prosessointi tulee sitten jälkijunassa… ehkä juurikin oli suuri evankelista Arabiassa, ja sen tuloksista ei jälkipolville viitsitty mitään kertoa..
Pirskatti että tyrin. Panin ko. Paavali-kirjan tiedosto-ikonin työpöydälle ja poistin liitetiedoston sähköpostista enkä tyhmä tajunnut että ikoni olikin vain tyhjä viittaus tuon poistamaani tiedostoon. Enää en nyt kykenekään kommentoimaan kun tars lukea se uudestaan….:-)