Syntyessään uskova ihminen tulee Jumalan luota ja kuoltuaan palaa Jumalan luokse, ateisti ei tule mistään eikä palaa minnekään. Ateistin maailma on alusta loppuun pelkkä epätoivon kyllästämä sattuma. Millään, mitä ateisti tekee, ei ole tarkoitusta, sillä elämällä on tarkoitus vain maailmassa, johon Jumala on luonut tietoisuuden. Yhteiskunnassa, jossa ateismi saa vallan ihmiset masentuvat ja purkavat pahaa oloaan muihin ihmisiin.
Ateisti on kuin lauman ulkopuolella pahaa oloaan ulvova yksinäinen susi. Ateistien oma yhteisö ei voi olla elinvoimainen, koska ateismi tuhoaa kaiken, mihin koskee. Yhteiskunta, jossa ateismi saa vallan, hajoaa omaan mahdottomuuteensa, koska ateistiselta yhteiskunnalta puuttuu kansakuntaa yhdistävä hengellinen näköala. Tällaisessa yhteiskunnassa muodostuu toisilleen vihamielisiä ryhmittymiä – minkä yksi rakentaa, sen toinen purkaa.
Ateisti joutuu selviytymään ongelmistaan yksin, koska ateistisessa yhteisössä ihmiset eivät auta toisiaan. Ateistien maailmassa on vain evoluutioteoria ja keskinäinen kilpailu elintilasta. Toisen ihmisen auttamien heikentää ateistin omaa menestymistä, joten ateisti on luonnostaan pahantahtoinen muita kohtaan. Onnettomuuden ja toisten ihmisten kohtaama epäonni tuo pienen ilonpilkahduksen ateistin elämään, mutta pahuudesta nouseva ilo on synkkää iloa – kuin noki puhkiruostuneen padan kyljessä.
Ateisti ei usko tunteisiin, koska tunteita ei voi mitata. Ja jos voidaankin mitata, tunteet ovat pelkkä ei-toivottu häiriö aivojen sattumalta syntyneessä sähkökemiallisessa systeemissä. Ateistisessa maailmassa ei ole oppimista ja siitä nousevaa kehitystä, koska oppiminen edellyttää merkityksettömyyttä suurempaa päämäärää, joka ohjaa ihmisten pyrkimystä kohti parempaa maailmaa.
Ateistisen maailman surkastuneet merkitykset, näennäistunteet ja omavoimainen muka-hyvyys ovat Jumalan luoman maailman varjomaailmaa, jolla ei ole itsenäistä elinvoimaa. Ateisti on Jumalan luoman maailman hyvyyttä imevä loinen, joka imee verta Jumalan kattamassa pöydässä ja pilkkaa Jumalan uskoville jakamaa tarkoitusten, merkitysten, ilon ja kauneuden runsautta saaden vähäisen elinvoimansa kieltämällä tämän maailman olemassaolon.
Ilo, välittäminen ja merkityksellisyys ovat ne asiat joihin uskovien maailma tukeutuu. Jumala loi ilon, syntyi oppiminen. Jumala loi välittämisen, syntyi yhteisö. Jumala loi merkitykset, syntyi tulevaisuus. Nämä ovat ne asiat, joista ateisti jää paitsi ja siksi ateisti haluaa ne tuhota. Se on kuitenkin mahdotonta, koska Jumala on.
by 
Niinkin on, että muslimit tekevät mieluummin yhteistyötä kristittyjen kuin ateistien kanssa, jos haluavat kehittää omaa yhteiskuntaansa. Tämä varmaankin johtuu blogissa esiinnostamistasi asioista.
Joo Anne, …
Yhteistyö ja ateismi eivät oikein ole yhteensovitettavia asioita. Johtuen siitä, että aidon ateistin näkökulmasta kaikki on merkityksetöntä sattumaa, eikä yhtistyö voi johtaa mihinkään.
Tätä oli oikein mukava lukea. En ole vähän aikaan lukenutkaan mitään näin hauskaa puutaheinää.
Aluksi mietin, onko tämä pelkkää kieli poskessa laskettelua, Sitten mietin, että jos tämä onkin tosissaan kirjoitettu, niin onhan se melkoista, että korkeasti koulutetulla Suomessa v. 2023 on edelleenkin noin ns. aataminaikaiset käsitykset ja tiedot uskonnottomista ja ateisteista. Mutta niin se vain on. Ihmisillä on mitä kummallisimpia käsityksiä asioista, joista ei ole ottanut oikein mitään selvää.
Suunnilleen mikään tuossa ei pidä paikkaansa kuin ehkä sattumalta ja muista syistä kuin itse ateistisuudesta. -Tässä voi mainita yhden paikkansa pitämättömyyden: ateismi. Sellaista ei ole olemassakaan. Ei ole mitään ismiä nimeltä ateismi. On vain ateisteja, joita yhdistää yksi ainut yhteinen piirre: ei ole uskoa mielikuvitusolentoon. Näitä on kaikissa uskontoryhmissä. Muslimeissakin.
Muuten, muslimit eivät luota ateisteihin ja kammoksuvat näitä siksi, kun näiden mielestä se, joka ei usko mielikuvitusolentoon, on epäilyttävä, kunnoton, moraaliton ja sen mielikuvitusolennon kiroama. Ja siksi nämä kuuluukin tappaa… Samoin kuin kristinuskossa aikoinaan tapettiin kaikki väärin uskovat.
Wikipedia ainakin tuntee ateismin käsitteenä, mutta tuo väittämäsi on varsin yhteensopiva tämän blogikirjoitukseni kanssa vahvistaen sen mitä pyrin sanomaan – Ateistin mielestä ateismia ei ole olemassa, koska ateismia ei voi mitata.
Kirjoituksessani kuvaan nk. positiivisen ateismin diskurssiin kuuluvaa maailmankuvaa. Ja ateistilla viittaan sellaiseen aitoon ateistiin, joka kiistää kaiken ei-mitattavan olemassaolon.
Ateismia voi tietty yksinkertaisuuden vuoksi käyttää käsitteellisesti, mutta mitään sellaista aatesuuntausta, ideologiaa tai mitään uskonnonkaltaista ei ole. Itse asiassa sen vastinpari, teismi, on enemmänkin ideologiaa, koska siinä näkemys on jumalan/jumalien olemassaolon todellisuus. Uskonnot ovat kaikki ideologioita. Ateisteissa taas voi olla minkä tahansa (paitsi uskonnot) ideologioiden kannattajia, puolueiden kannattajia, sossuja, vihreitä, persuja, kokkareita, vassareita ja mitä lie.
Ja kyllä! Ateistin mielestä ateismia ei ole olemassa, koska ateismia ei voi mitata. 🙂
Uskonnottomuutta ei voi mitata tai ateistin jumalattomuutta. Ne ovat tyystin joko tai.
Miten muuten luonnontieteissä, mitataanko tai yritetäänkö havainnoida niissä missään ei-mitattavan olemassaoloa..?
Kaipa kaikissa tieteissä tarvitaan ensin käsitteellistä analyysiä, ennen kuin mitään voidaan mitata.
Ei mitattavia asioita yleensä tutkitaan kuitenkin ehkä enemmän ihmistieteissä.
Vilkaisin huvikseni, minkälaisia artikkeleita ateismista on kirjoitettu. Aika paljon löytyi aivan tieteellistä aineistoa aiheesta – jota ateistin mielestä ei ole olemassakaan.
Kaipa tämä kertoo juuri siitä, että ateistin maailmakuvasta puuttuu kokonaan henkinen ulottuvuus.
Sellaisen ihmisen maailmankuvaan ei kristinusko sovi joka uskoo olevansa apinan sukuisen eläimen jälkeläinen.
Kristinusko perustuu siihen että on olemassa Luoja joka on maailman kaikkeuden luonut ja elämän sekä ihmisen.
Sielun olemassa olo on ateistille huuhaata, hän elää vain kuolevassa ruumiissaan ja palaa luonnon kiertokulkuun. Se, miten hän elää sillä ei ole mitään tarkoitusta, kunhan noudattaa vallitsevia lakeja niin se riittää.
Ateistilla tuntuu olevan tarve viedä omaa moraaliaan kaikkien tietoisuuteen. Arvot, joiden mukaan hän elää voi jokaisella olla erilaiset, ei ole yhtä ja oikeaa, vaan jokaisella voi olla omansa.
Ateisti perustaa uskonsa siihen, että jos jumala olisi kaiken luonut ja hänellä olisi kaikki valta niin miksi hän antaa kaiken pahan tapahtua. Koska hän antaa pahan tapahtua niin se todistaa ettei Jumalaa ole.
Näinhän se tahtoo olla. Kuten kirjoitin ’ateisti on lauman liepeillä ulvova yksinäinen susi’, joka toivoisi muidenkin olevan ateisteja.
Tarve pilkata muiden uskoa kertoo oman uskon onttoudesta. Varsinkin, kun puhutaan ateismista, koska ateistilla ei ole tarjota mitää tilalle.
Siinä Kalevi on täsmälleen oikeassa, että ateistille ei ole olemassa ”sielua”, joka jatkaisi ikuisesti jonkinlaista eteeristä eksistenssiään. Ja siinäkin osutaan oikeaan, että ”koska Hän antaa pahan tapahtua, niin se todistaa, ettei jumalaa ole. Näinhän se on.
Mutta siinä Kalevi on tyyten väärässä, että ateistin elämällä ei olisi mitään tarkoitusta. Niin ei suinkaan ole. Elämällä itsessään ei ole kylläkään mitään tarkoitusta, mutta jokaisen täytyy itse määritellä oman elämänsä tarkoitus. Minulla niitä tarkoituksia on useita. Tämä, mitä harrastan, uskontojen kritisointi, on vain yksi osa sitä kaikkeutta, mikä muodostaa oman elämäni tarkoituksen.
Siinäkin ollaan hakoteillä, että arvot voivat jokaisella olle erilaisen ja ettei olisi yhtä oikeaa ja yhtä väärää, vaan jokainen voi määritellä omansa. Näin on pelkästään yksityiskohdissa. Mutta suurimmalla osalla koko ihmiskuntaa perusarvot ovat kutakuinkin samankaltaisia. Ei ateistilla ole jotain ”omaa” moraaliaan, vaan se, mitä ylipäätään kutsumme moraaliksi, on ikivanhaa perua, jo aikoja ennen juutalaisuudenkaan kehittämistä muotoontunutta.
Siinä Tauno J. osuu oikeaan, että ateistilla on ”ontto usko”. Uskon onttous vaikka minun tapauksessani on täsmälleen hyvin ilmaistu. Uskon tynnyrissäni ei ole sisällä mitään. Se on tyyten ontto.
Tauno J. on taas hakoteillä siinä, että ateisti olisi lauman liepeillä ulvovat yksinäinen susi. On nimittäin niin, että ateisteja on kaikissa populaatioissa riippuen vähän paikasta ja kulttuurista 20 – 25%. Sitten epämääräisiin henkisyyksiin uskovia, mutta jumalan suhteen agnostisia on sen lisäksi toinen mokoma. Jumalaan uskovia vaikka Suomessa lienee joku n. 35 %.
Siinä Tauno J. on myös hakoteillä, että minä pilkkaisin toisten uskoa. Sitä en todellakaan ole tehnyt. Jos ihminen uskoo jumalaan, niin mikä minä olen sitä pilkkaamaan. Se, mitä täällä olen tehnyt, on uskontojen paradoksien ja absurdiuksien esille tuontia. Joskus käsittelen näitä ehkä vähän sarkastisesti, mutta kenenkään uskoa en ole milloinkaan pilkannut. Jos olen väärässä, saa osoittaa.
Kannattaa pohtia sellaista kysymystä, milloin toisen ihmisen vakaumuksen kritisointi muuttuu pilkkaamiseksi. Määritteleekö tuon rajan pilkkaaja, vai pilkan kohde?
En esimerkiksi itse pidä koraanin polttamista tai sen päälle virtsaamista pilkkaamisena, mutta vaikuttaa siltä, että jotkut ovat tässä suhteessa herkempiä.
Sitten meillä oli joku vuosi aiemmin tämä ’Charlie Hebdo’- – tapaus, jossa joku pahoitti mielensä sinänsä aivan hauskasta Muhammad aiheisesta huumorista. Joku lukijoista ilmeisesti piti tätä oman uskonsa pilkkaamisena.
Ymmärrän oikein hyvin, että ateistille elämän tarkoitus voi Koraanin päälle kuseminen tai muunlainen uskontokritiikki. Kuten itsekin toteat, ilman Jumalaa ei oikein sen syvempää elämäntarkoitusta voi odottaakaan. Minusta nämä kommenttisi vahvistavat blogissa kuvaamani havainnot oikeiksi.
Milloin kritisointi muuttuu pilkkaamiseksi, on usein tulkintakysymys. Niin se on ollut Suomenkin jumalanpilkkaoikeudenkäynneissä.
Edelleen, en ole pilkannut kenenkään vakaumusta. Olen käsitellyt mielestäni varsin asiallisesti ja faktoihin perustuen uskonnon dogmeja, joissa yleensä ei ole päätä eikä häntää. Ja nekin, joissa on, ovat muista kulttuureista tai universaaleista periaatteista poimitut.
Minäkään en pidän koraanin polttamista tai sen päälle kusemista sinänsä pilkkaamisena, mutta typeränä toisen vakaumuksen halveksimisena. Itse en missään nimessä moista tekisi. Tosin voin polttaa vaikka vanhan Raamatun keskuslämmityskattilassa. Ja niinhän taitaa seurakunnatkin menetellä käyttökelvottomiksi muuttuneiden kirjojen kanssa. Tässä tapauksessa totuus palaa kyllä tulessa.
Jos jollekin ateistille elämän tarkoitus on Koraanin päälle kuseminen, niin sitten on. Minkäs sille voi. Ateisteihinkin mahtuu kaikenlaisia. Myös pissapäitä.
Mielenkiinnosta kysyn, mikä on se syvempi elämäntarkoitus jumalaan uskovalla, jota ateistilla ei ole? Ja mikä tekee sen jotenkin arvokkaammaksi tai paremmaksi?
Kun mä viittaan ateisteihin tässä ja mun tulevissa kirjoituksissa tarkoitan juuri näitä Koraanin päälle kuseskelevia tosiateisteja.
Uskovan ihmisen elämäntarkoitus on toteuttaa Jumalan Tahto maan päällä ja palata kuoleman jälkeen Jumalan luokse. Sinällään en osaa ottaa kantaa mikä on parempaa ja mikä on huonompaa. Elämä on kuitenkin antoisampaa ihmisellä, joka tietää olevansa Jumalalle merkityksellinen.
Ook. Elämäni on siis vähemmän antoisaa kuin Herran käskyläisen elämä. Harmi, mutta näillä on mentävä.
Olen tavannut satoja jollen tuhansia arkipäivän ”ateisteja” tai oikeammin sanoen uskonnottomia ja niin ovat täällä keskustelijatkin varmasti tehneet. On tavallista sanoa ja väittääettä ei-uskovaiset uskovat kuitenkin johonkin esimerkiksi poliittiseen ideologiaan uskonnon sijasta. Siis että kaikki olisivat piilouskovaisia mutta että he ovat eksyksissä uskoessaan vääriin asioihin.
Uskon että ihmiset uskovat moniin asioihin jotka antavat heidän elämälleen merkitystä mutta ilman että sillä on uskonnon tunnusmerkkejä.Meillä on kaikenlaisia tukirakenteita ja tukihenkilöitä ja ideoita. Mutta miksi pitäisi olla uskonto merkityksessä uskoa Jumalaan miten sen sitten haluaa tajutakkin?
Aikaisemmin Jumala ja jumalat oli yhteisön keskeinen kohde ja yksilöt olivat sopeutuneet siihen. Jotain on nyt tapahtunut kun näin ei enään ole.Ei kannata tulla väittämään että Jumalan tilalla on kasa epäjumalia, yleensä materialististä ajattelua ja pyrkimystä tai julkisten ihailua. Sitä on uskontojen rinnalla ollut kautta aikojen.
Teesini on että Ihmiset voivat olla yhtäaikaa sekä uskovaisia että jumalattomia.Vain joillekin on tärkeätä julistatua vapaa-ajattelijaksi. oput ovat välillä hartaasti ja kiitollisesti nöyriä luonnon mystikkoja ja toisaalta täysin rationaalisia koneiden rakentajia.
”Ei kannata tulla väittämään että Jumalan tilalla on kasa epäjumalia, yleensä materialististä ajattelua ja pyrkimystä tai julkisten ihailua.” sanoo Markku.
Kyllä minä taidan alkaa aikuisen oikeasti kääntyä juuri tähän väittämään. Katsokaa nyt wokettajia vaikka. Jumalauskon tilalle on tullut usko johonkin omaan moraaliseen hullutukseen ja seuraukset ovat karuakin karummat. Onneksi hommalla näyttää olevan seinä edessä. Juutalaiset jenkkiyliopistojen tukijat vetävät nyt tukensa näiltä woke-yliopistoilta.
Ja yki uskoo omaan uskovien vastaiseen dogmaansa, ja Seppo numeroihin ja Barbaraan. Lopputulos ei ole kovin rakentavaa – ainakaa jos blogimetsän näkökulmasta asiaa tarkastelee. Ainakaan minun mielestä tässä ei ole oikein henkeä mukana, jankuttamista vaan. Käännytysyrityksiä vain. Sorry vaan, että on vähän rumasti sanottu.
Muistutan vielä, etten minä ole käännyttämässä ketään. Minähän olen täällä ”vapaasti keskustelemassa kristinuskosta ja sen vierestä”. Vai pitäisikö täällä olla samassa kuplassa ja olla siten niin kuin vain hitusen eri mieltä joistakin vähemmän oleellisista asioista tms?
Käännyttämistä tekevät ihan muut – uskonnonlevittäjät. Minä en levitä uskonnottomuutta, tuon vain esille näkemykseni ja ne uskonnon paradoksit, jotka ovat ilmiselviä. Uskonnoissa on dogmansa, minulla ei. On vain eriäviä mielipiteitä. Eikä minulla ole uskoa – ellei sitten niitä normaaleja arjen uskomuksia, kuten että uskon autoa ajaessani, että vastaantulija pysyy omalla kaistallaan.
Kai se on niin, että sait tai saitte Taunon kanssa minut nyt kuuntelemaan erilaisia keskusteluja teemasta, jotka auttaa miettimään asiaa. Joten kiitos siitä.
Juuri näin Anne. Kun ateistinen ’moraali’ on irrallaan Jumalan Tahdosta, siitä tulee relativistinen ja se alkaa ajelehtimaan ajan hengessä. Kun ateisteja ei ole paljon, yhteisö huolehtii moraalin säilymisestä.
Toki jo Vanha Testamentti osaa kertoa, miten myös uskovilla yhteisöillä moraali saattaa ajautua kaltevalle pinnalle pitkäksikin aikaa palatakseen jälleen kuosiinsa, kun Jumalan hylkäämisen seuraukset nähdään.
Aika hyvin Suomessa ja Ruotsissa nähdään tämä ateistisen moraalin eriytyminen pienryhmiin. On wokea, on persua, on vegeä ja jos mitä ’tulkaa ja menkää kaikki’ miten huvittaa. Aika hyvin nähdään tämä ateismiin ajautuvan yhteiskunnan hajaannus. Ruotsissa on otettu jo aseetkin esiin ja Suomi seuraa kovaa vauhtia perässä.
Niin Tauno. Tämä on syvällisempi asia kuin pinnallisemmat rähinät vaikkapa kristinuskon sisällä. Tuossa blogiin laittamassani keskustelussa oli minusta miettimään laittanut tapa ilmaista asia kertomuksina. On erilaisia kertomuksia jumalasta eri kultuureissa. Ne kertomukset ovat taustalla ateistienkin hengittämässä ilmassa ja tosiaan yhteisö ja kertomukset ovat kantaneet pitkäänkin sen jälkeen kun Jumalan Tahto on ollut aivan toissijainen asia yhteiskunnassa. Nyt kun kertomuksenkin välittäminen tuleville on sukupolville on pantu pannaan isossa kuvassa, seuraukset alkavat näkyä jopa itsellenikin.
Ayaan Hirsi Alin pointti oli että eri kertomuksilla on erilainen suhde ihmisen arvoon ihmisenä itsenään, sukupuoleen, väriin tai etnisyyteen katsomatta. Tästä päästäänkin jo aikalailla oman tasa-arvopropagandamme ytimiin. hmmm.
”ja Seppo numeroihin ja Barbaraan” Numeroihin näyttävät uskoneen myös Jeesus ja Ut:n kirjoittajat 🙂 Barbaran synti lienee se, että tämä maineikas teologian tohtori ei tyydy vai antamaan uusia vastauksia vanhoihin kysymyksiin vaan uskaltautuu rypyttämään koko perinteisen teologian paradigmaa, ja sehän ei sovi.