
Autoritäärisissä maissa tukahdutetaan vääränlaiset mielipiteet ja puheet. Ja kielletään puolueet, jotka eivät suostu olemaan ruodussa ja diktatuurin kanssa eri mieltä siitä, miten maan ja kansalaisten asioita pitää hoitaa.’
USA:ssa on äärioikeistolaisten kristittyjen ja evankelikaalien suosiollisella tuella valittu presidentti, joka ajaa näiden mieleistä politiikkaa. Politiikkaa, jossa suoraan ja mutkattomasti tukahdutetaan vääränlaisia, yleensä kristittyjen maailmankuvasta poikkeavia näkemyksiä, leikataan yliopistoilta, lakkautetaan valtion virastoja, jotka nähdään liian ”liberaaleina” eli valtiolle vaarallisina. Aikoinaan Natsi-Saksassa lakkautettiin vasemmistopuolueet.
Nyt kristillisdemokraattien jatkava puheenjohtaja Sari Essayah on KD:n puoluekokouksessa pitämässään julkisessa puheessaan ilmaissut olevansa nyky-USA:n, autoritääristen maiden ja ammoisen natsi-Saksan kanssa samoilla linjoilla ”vääränlaisista puolueista”, nykyisistä oppositiopuolueista. Nämä ovat Suomelle vaarallisia..! Hänen mukaansa eräät oppositiopuolueet ovat ”suorastaan riski Suomen turvallisuudelle”. Hän antoi ymmärtää, että suomalaisten ei kannattaisi näitä puolueita äänestää.
Siitä hän ei tietenkään puhunut mitään, minkälaisia vaaroja nykyinen hallitus, jossa kd myös on, aiheuttaa päätöksillään, jotka lisäävät eriarvoisuutta, köyhyyttä, kurjuutta ja epätoivoa yhteiskunnassamme. On täysin selvää, että eriarvoisuus, epäoikeudenmukaisuus, näköalattomuus ja toivottomuus lisäävät yhteiskunnallista epävakautta ja sitä myöten väkivaltaa. Lisääntyvä köyhyys = lisääntyvä väkivalta.
Israelin ja Netanjahun toteuttamasta ja meneillään olevasta palestiinalaisten kansanmurhasta ja etnisestä puhdistuksesta Essayah ei luonnollisestikaan puhunut mitään. Vain sen, ettei ”nykyinen hallitus tule tunnustamaan Palestiinan valtiota”.
Kymmenen vuotta sitten Essayah valittiin Päivi Räsäsen tilalle KD:n puheenjohtajaksi. Noihin aikoihin saakka Essayah ei juuri muuta itsestään ja ajatusmaailmastaan viestinyt kuin sen tietyn ”lämpimästi” hymyävän kansanedustajan ja poliitikon. Pidin kuitenkin häntä jo tuolloin vaarallisempana kuin Räsästä. Räsänen ei ole aiheuttanut harmia oikeastaan muille kuin kirkolle hölösuisine lausuntoineen. Katsoin, että Essayah älykkäämpänä konservatiivina voisi vielä tulla olemaan hankala tapaus. No, nyt hänelläkin puoluekokouspuheessaan harkinta petti. Hän ilmaisi selvästi KD:n ja itsensä olevan autoritäärisen hallintomallin kannalla.
Uusi puoluevaltuuston pj. Jukka Palokangas ilmoitti, että ”KD:lla on paljon potentiaalia kasvaa nykyistä suuremmaksi”. Ei näillä puheilla. Ja tuskinpa muutenkaan.
Lisäys: Kristillisdemokraatit ummistavat silmänsä kansanmurhalta ja etniseltä puhdistukselta ja vieläpä toimii hallituksessa estääkseen näihin puuttumisen. Lapset saavat kuolla israelin sotilaiden luoteihin tai nälkään. Ja nämä puhuvat täällä punavihreitten ”turvallisuusriskeistä”. Tällaisilla puolueilla Suomea nyt johdetaan. Voi miettiä, onko hallituksemme historiallisesti oikealla vaiko väärällä puolella.
”– Rajalakiäänestykset ovat osittaneet eräiden oppositiopuolueiden olevan suorastaan riski Suomen turvallisuudelle. Kansalaisten kannattaa miettiä, voiko ensi kaudella hallituksessa istua puolueita kuten Vihreät ja Vasemmistoliitto, jotka olivat valmiita avaamaan itärajan hybridivaikuttamiselle, tai SDP:n kaltainen puolue, joka on ylintä johtoaan myöden jakautunut asiassa.”
Tässä puhutaan niin kuin asiat ovat, se linja jota vasemmisto ja vihreät edustavat on Suomen turvallisuudelle riski ei siitä mihinkään pääse. Rajan avaaminen jota nämä puolueet edustavat vedoten kansainvälisiin lakeihin, siinä unohdetaan suomen oman turvallisuuden takaaminen. Eduskunnan enemmistö on äänestänyt rajalain puolesta joten demokratia toimii.
Palestiinan tunnustaminen ei lopeta sotaa vaan tilanne jatkuu niin kauan kuin panttivangit on saatu vapaaksi ja Hamas on kukistettu, tämäkin on se tosiasia jota tuntuu olevan vaikea tunnustaa.
Tuleva Antti Lindtmanin hallitus joutuu jatkamaan leikkauksia ehkä vielä enemmän kuin tämä hallitus jos aiotaan päästä velkataakkaa pienentämään, sekin jää nähtäväksi kuinka siinä käy. Todennäköisesti uusi hallitus syyttää nykyistä hallitusta siitä se että kaikki on entisen hallituksen syytä.
Mikäs on se vasemmiston ja vihreiden edustama linja, joka on Suomen turvallisuudelle riski ja miten se ilmenee? Ei tässä mihinkään pääse siitä, että perusteluja tulee esittää.
Sinä, Kalevi, lienet myös sitä mieltä, että vasemmistopuolueet ja vihreät tulisi suunnilleen kieltää, vai mitä? Maalle vaarallisina.
Ei siinä ole mitään kummallista, jos joku persu, krisse tms. tavallinen kansalainen moisia omituisia väitteitä ko. puolueiden ”vaarallisuudesta” esittää, mutta kyseessä on Suomen hallituksen ministeri. Paitsi että lausahdus oli onnettoman harkitsematon ja typerä, se antaa aiheen olettaa Essayahin ja edustamansa puolueen haikailevan autoritääriseen hallintosysteemiin. Mikä taas on vastakohta demokratialle.
Osaako muuten sinä, Kalevi, esittää perustelut, miksi tuo rajaturvallisuuslaki tarvitaan sellaisena kuin se nyt on ollut ja onko se ihan ok tuollaisenaan? Itselläni on näkemyksiä tähän, mutta esitän niitä tarvittaessa.
Jos nyt kuitenkin otetaan esimerkiksi vaikka se hybridivaikuttaminen, niin Suomen lainsäädännöllä siitä ei päästä. Kyllä Venäjällä keinot löytyy vaikuttamiseen vaikka mitä täällä säädettäisiin.
En tiedä, kuinka moni meillä täällä fanittaa Hamasia, mutta kuinka moni ymmärtää, MIKSI Hamas on ja miksi se ei ole voitettavissa niillä keinoin kuin Israel yrittää?
Tosiasia se, että Israelin tuhoamispolitiikalla ja palestiinalaissiviilien tappamisella ja pakkosiirroilla Hamasia EI kukisteta, tuntuu olevan vaikea asia tunnustaa – muiden kuin Israelentuasistien ja funkku-uskovien.
Tuohon ensimmäiseen kysymykseen vastasin jo edellisessä kommentissa.
Rajaturvallisuuslaki tarvitaan ettei sama toistuisi kuin vuonna 2015 jolloin Venäjä lennätti pakolaisiksi itseään sanovia Moskovaan ja sieltä linja autoilla rajalle. Polkupyörän taluttajia oli suuret määrät sekä vielä Supon mukaan epäilyttäviä henkilöitä pääasiassa nuoria miehiä.
Espoo on hyvä esimerkki siitä kuinka suuret määrät pakolaisia saa kunnan talouden kuralle.
Mitä enemmän Hamas taistelijoita syntyy uusia niin sitä kauemmin sota kestää. Nyt Israelin jalkaväki etenee katu kadulta ja talo talo talolta jotka ovat ansoitettuja, siinä tulee myös Israelin tappiot suurenemaan. Ei tämä ole uskon asia vaan tosiasioiden tunnustamista.
On selvää se, että sellainen joukkotunkeutuminen, mitä Venäjä aiheutti pariin kertaan, on estettävä. Mutta siinä on se hankaluus, että mukana näissä tulijoissa on oikeasti apua ja turvapaikkaa tarvitsevia. Venäjä ei nykyisellään liene maa, joka antaisi kenellekään, edes omille kansalaisilleen, turvaa.
Mutta itärajan sulkeminen estää myös sukulaisuussuhteisten kulkemisen. Tällainen henkilöliikenne, jossa siis matkustusasiakirjat ovat kunnossa, tulisi mahdollistaa. Tässä on kyse myös siitä, että venäläistrollit saavat hyvän propaganda-aseen todetessaan, että Suomi kohtelee venäläisperäisiä täällä asuvia huonosti. Ja näinhän se on.
Ja jos Venäjä järjestää taas massatunkeamista, saadaan raja samantien kiinni, vai mitä?
Mitä enemmän Israel käyttää täysin ylimitoitettua väkivaltaa Gazassa, sitä enemmän syntyy Hamastaistelijoita. Ja kun Israel on tuhonnut lähes tulkoon koko Gazan, useat sairaalat ja tappanut kymmeniä tuhansia ja haavoittanut monin kertaisen määrän palestiinalaisia, on selvää, että katkeruus ja viha on niin suurta, ettei israelilaissotilailla kovin turvallista siellä tunkeutujina ole. Tämä on väkivallan kierteen laki. Tämä ei ole uskon asia, vaan tosiasioiden tunnustamista.