Jokaisen itseään kunnioittavan suomalaisen pitäisi varmaan halveksia amerikkalaisen halloween-hömpän saamaa suosiota. Varsinkin sitä, että lapsille pakkosyötetään hirviöitä, kummituksia ja vampyyreja samalla innolla kuin joulupukki-uskoakin. Kaupat ovat pyhäinpäivän edellä täynnä kaikenlaista mautonta rihkamaa, ja meidänkin lähikaupassa myyjät olivat zombie-meikissä.
Minä pidän kovasti pyhäinpäivästä sinänsä. Vainajien muistelu on kaunista, ja mielelläni haluaisin hakeutua pyhien yhteyteen. Halloween-bileissä kävin viimeksi ehkä 15 vuotta sitten, kun tytär oli vielä pieni. Hauskaahan tuo oli, mutta aikuisten kesken en ole vastaavaa enää kaivannut.
Minusta on jännää seurata, millaisiksi ihmiset laittautuvat silloin, kun he haluavat olla pelottavia. He suosivat hämähäkkejä, lepakoita, ”eläviä kuolleita”. Todellisuudessa kai suomalaiset pelkäävät ihan muita asioita.
Kuluneena vuonna menetin ystävän, joka oli tavattoman taitava kertomaan kummitusjuttuja. Harmi, etten muista tarinoita niin hyvin, että voisin kertoa niitä eteenpäin. Ne eivät olleet mitään amerikkalaista tuontihömppää, vaan suomalaista kansanperinnettä ja kaupunkilegendoja. Niissä seikkaili erikoisesti pukeutuneita, äänettömiä ihmisiä tai sitkeä räyhähenki. Tarinat sijoittuivat todellisiin paikkoihin, ne pedattiin taianomaisilla tunnelmakuvauksilla ja kerrottiin hitaasti ja hiljaisella äänellä. Miksei kukaan enää osaa sellaisia!
En ollut koskaan kysynyt ystäväni ikää, mutta kuolinilmoituksesta selvisi, että hän eli melkein satavuotiaaksi. Hän tuntui viihtyvän hyvin yliluonnollisten asioiden parissa, ja koska hän tuli hyvin juttuun sekä vanhojen että nuorten kanssa, tuntui, että hän eli jotenkin ajasta irrallaan. Jos harrastaisin spiritistisiä istuntoja, ottaisin ehkä yhteyttä juuri häneen. Mutta suotakoon hänelle ikuinen valo ja rauha.
by 
Suomalainen kansallinen ”halloween” on nyt jo unohtunut kekri. Kristillinen aika korvasi sen pähäinpäivällä, mutta pitkään niitä vietetiin yhdessä. Kekri on paitsi sadonkorjuun, myös suvun vainajien juhlapaäivä.
Kekrinä väki saunoi ensin. Sitten saunan lämmityksestä huolehdittiin ja useimmiten talon isäntä meni saunomaan yhdessä vainajien kanssa. Aamun valjetessa vainajat palasivat aliseen maailmaan ja isäntä palasi pirttiin. Edesmenneitä kunnioitettiin myös ruualla ja oluella, joita saunojille tarjottiin. Muu talonväki pysytteli pirtissä ja polku saunaan lakaistiin huolella, jotta vainajat eivät tulisi tupaan asti. Taloissa kiersi kekripukki, josta sitten kehittyi Korvatunturin pukki.
Paikoin kekrin perinnettä on yritetty elvyttää, mutta enpä tiedä miten siinä on onnistuttu.
Germaanien halloween ja suomalinen kekri muistuttavat kummasti toisiaan. Liekö vaikutteita on saatu naapurista?
Aikanaan vuodenkierron juhlapäivillä oli ”merkitys”. Ne olivat ihmisille kokemus elämästä, vuodesta, kulttuurista, ne olivat side menneeseen sukupolveen ja tieto omasta paikasta elämisen kierrossa. Nykyään tuo tuontihalloween on pelkkä kaupallinen karkkipäivä, somejulkkisten pukujuhla ja kaupoissa lojuva kasa kirjavaa rekvisiittaa, jota ei kukaan enää huomenna tarvitse.